kirjoittanut Ilkka Kittilä 29.06.2018
Kategoria: 2018

Ennakko: VPS matkustaa Kemin vieraaksi

 VPS kohtaa PS Kemin lauantaina vieraissa. Ottelu alkaa kello 15:00.

VPS lähtee nöyränä petraamaan edellisestä pelistä.

- PS Kemi on kotonaan kaikille vaikea vastus. Heidän kotikenttänsä on hieman erilainen ja he osaavat käyttää sitä hyvin. He ovat pelanneet kesäkuussa paremmin ja ottaneet pisteitäkin. He ovat olleet uhka vastustajalle kuin vastustajalle, päävalmentaja Petri Vuorinen kommentoi.

Ryhmässä on monipuolisuutta, vaikka Kemissä on kovasti kamppailtu muun muassa loukkaantumisten kanssa.

- Heillä on erityyppisiä pelaajia joukkueessa. Hyökkääjänä Juho Mäkelä tekee kovalla sykkeellä töitä ja pyrkii maalintekoon. Kemi on hyvä, fyysinen joukkue, joka on pelannut eri pelijärjestelmällä ja se on selvästi toiminut nyt paremmin, Vuorinen analysoi.

Joukkueiden kohtaaminen Vaasassa Elisa Stadionilla päättyi 3-1. Kemissä nähdään varmaankin melko erilainen ottelu pelillisesti, sillä Kemin kentän kunto herätti keskustelua muun muassa Lapin derbyn jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

- Kentän kunnon näkee sitten, kun menee paikanpäälle. Kenttä on saanut taas viikon lisää aikaa ja melko nopeasti näemme sitten mikä kentällä on mahdollista ja mikä ei. Se on selvä, että hyvin erilainen alusta on kuin tekonurmi, jolla kotona pelaamme.

Pelitahti on viime viikkoina ollut kova ja taas reissataan läpileikkaus maasta, kun maanantaina pelattiin Helsingissä ja nyt puolestaan pohjoisessa.

- Uskon, että jätkät ovat palautuneet hyvin. Junareissulta tuli tappio, niin nyt palataan normaaliin arkeen ja mennään bussilla. Nyt tiedetään heti kun bussiin istahdetaan, että on pelireissu kyseessä, eikä junareissu, VPS-luotsi vitsaili.

- Tosissaankin meillä on ollut nyt parempi valmistautuminen. Saimme torstaina ja perjantaina kaksi hyvää harjoitusta alle. Olemme valmiimpia kuin Helsinkiin lähtiessä, jolloin harjoittelimme vain kerran ennen peliä.

Omassa pelissään VPS:n tulee huomioida nimenomaan erilaiset olosuhteet. Pelillisesti tiettyjä lainalaisuuksia tulee noudattaa vielä tarkemmin kuin jollain muulla kentällä.

- Pienemmän kentän myötä tasapaino pitää olla kunnossa. Kemi pystyy hyökkäämään nopeasti, joten pitää pitää huoli, ettemme menetä palloja liian lähellä omaa maalia. Boksissa puolustaminen on myös oltava hyvällä tasolla. Pitää pystyä suojelemaan omaa maalia.

- Hyökkäyssuuntaan meidän tulee löytää ne aseet, jolla murramme Kemin puolustuksen heidän omalla kotikentällään.

Kokoonpanossa nähtiin jo ilahduttavasti viime pelissä Joonas Vahteran sisääntulo ottelun loppupuolella.

- Ei varmaan uusia nimiä tule kokoonpanoon tässä vaiheessa. Katsotaan miten Juho Lähde tässä kuntoutuu, hänen paluunsa lienee lähimpänä. Suhteellisen sama tilanne kuin viime pelissä, Vuorinen päätti.

Artikkelikuva: Harri Bragge.

Voit halutessasi betsata maanantain ottelua näistä linkeistä:
Moniveto
Pitkäveto
Vakio