VPS-hemsida2

Miesten Edustus: Kohti top 6

Ensi kautta kohti mennään jo täydellä vauhdilla, päämääränä paikka kuuden parhaan joukossa. Joukkueessa tulee tapahtumaan suuria muutoksia, mutta muutostyö on aloitettu hyvällä tahdilla.

– Joukkueen rakentaminen on edennyt melko odotetusti, suunnilleen siihen tahtiin kuin kuvittelinkin, urheilujohtaja Tommi Pikkarainen kertoo.

 

Päättyneen kauden analyysi ohjaa strategiaa

Ensi kauden valmistelun pohjana on analyysi päättyneestä kaudesta. Pikkaraisen mukaan strategia lähtee siitä, mitä viime kaudessa oli parannettavaa.

Tietysti me ollaan aluksi analysoitu, mistä vastustajat loivat maalipaikkansa ja mistä me omamme. Molemmissa bokseissa pitää parantaa, ja fyysisyyttä tarvitaan lisää joillekkin osa-alueille. Yhtenä tavoitteena voidaan miettiä, miten saisimme enemmän riistoja lähempänä vastustajan maalia, ja pääsisimme niistä tilanteista hyökkäämään nopeammin, Pikkarainen avaa.

Päättynyttä kautta varjosti suuri määrä loukkaantumisia, jonka myötä pelaajisto oli lähes läpi kauden vajaavainen. Tämän syitä on pohdittu, ja mietitty, miten tältä voidaan ensi kaudella välttyä.

Tällä kaudella meillä oli sellaisia pelaajia aika monta, joilla oli rikkonainen kausi alla, ja sitten seuraavakin oli samanlainen. Nyt pelaajien etsinnässä painottuu myös se, että alla olisi ehjä kausi ja hyvä pohja jatkaa, päävalmentaja Jussi Nuorela kertoo.

Toisena loukkaantumisten välttämiseksi ensi kaudella satsataan harjoittelun seurantaan. Seura ottaa pelkän sykeseurannan lisäksi käyttöön GPS-seurantalaitteet, joiden avulla harjoittelua voidaan mitata ja seurata tarkemmin. Samalla valmennustiimi saa uusia apukäsiä datan hyödyntämiseen.

Myös kenttäolosuhteet kehittyvät: uudet tekonurmet VEO-areenalla, VPS:n uudessa omassa hallissa ja toivottavasti myös stadionilla, auttavat vähentämään rasitusvammoja.

– Mitä enemmän pelaajia meillä on käytössä, sitä paremmin pystymme pelaamaan, Nuorela toteaa.

 

Rakentaminen vaatii tarkkuutta ja yhteistyötä

Joukkueen rakentaminen on mittava projekti, jossa pienellä organisaatiolla onnistuminen vaatii tarkkaa suunnittelua ja yhteistyötä verkostojen kanssa. Budjetti tuo myös oleellisesti omat haasteensa.

– Pienemmällä budjetilla meidän on onnistuttava siirtomarkkinoilla kärkijoukkueita paremmin. Suomalaisten pelaajien hinnat ovat korkealla, ja siinä kilpailussa meidän on välillä hankalaa pärjätä rikkaita seuroja vastaan, Pikkarainen myöntää.

Taistelemme sitä tosiasiaa vastaan, ettei meillä ole scouttaus- tai rekrytointiosastoa, vaan meillä se vastuu on todella kapeilla hartioilla. Siksi haluamme yhteistyöhön sellaisten organisaatioiden kanssa, joilla sellaiset osastot on. Tällä hetkellä näyttää siltä, että meillä on kolmekin hyvää mahdollisuutta taklata ongelmia pelaajien sattumanvaraisuuksista.

 

Identiteetti antaa raamit

Vaikka suuri määrä pelaajia vaihtuu, identiteetti säilyy. Suomen pitkä preseason antaa etunsa uusien pelaajien sisäänajamisessa, kunhan joukkue on jo silloin mahdollisimman valmis.

Meidän selkeä identiteettimme helpottaa pelaajien kartoitusta, koska tiedämme tarkasti, millaisia pelaajia haluamme mihinkin rooliin. Pitkä preseason antaa hyvän ajan pelityylimme sisäistämiseen, johon meillä on myös selkeät päivittäiset rutiinit. Haasteita voi tulla, jos pelaajia saapuu vasta helmikuussa, Nuorela kertoo

Tulevan kauden joukkueeseen etsitään erityisesti nopeutta, juoksuvoimaa ja myös fyysistä kokoa. Emmanuel Okereken kautta sitä saatiin jo puolustukseen.

Kun vanha väistyy, uuden mukana tulee aina jotain erilaista. Nuorela painottaa, että tietyt ominaisuudet on kuitenkin pystyttävä korvaamaan.

Meidän on tärkeää löytää uuteen runkoon uusia vastuunkantajia, johtajatyyppejä. Jokaisella uudella tyypillä on kuitenkin aina jotain erilaista, kuin edeltäjällään. Se muuttaa aina joukkueen dynamiikkaa ja pelaamista – niiden kautta toivomme peliimme uusia asioita, kuitenkin säilyttäen perusominaisuutemme.

 

Ei samoilla, vaan omilla aseilla 

VPS:n lähtökohta ensi kauteen on jo tuttu. Kun sarjassa on useita seuroja, joilla on suuremmat resurssit, on oltava erilainen.

– Seitsemän-kahdeksan seuraa käyttää meitä enemmän rahaa, ja se näkyy pelaajamateriaalissa. Me emme voi kilpailla samoilla aseilla, vaan meidän on oltava erilaisia. Tehtävä asiat toisin ja paremmin, Nuorela sanoo.

Vepsun erilaisuus on ollut vahvuus jo useamman vuoden, mutta nyt se täytyy hioa entistä paremmaksi.

– Me ollaan oltu se vähän erilainen joukkue tässä sarjassa, ja sillä on kurottu välimatkaa kärkijoukkueisiin. Nyt meidän pitää vain olla siinä entistä parempia.

 

Katse eteenpäin

Ei Roomaakaan rakennettu viikossa, mutta suunta on selvä: määrätietoinen, tarkasti analysoitu ja arjen työhön nojaava.

VPS haluaa ensi kaudella kuulua niihin, joista keväällä puutaan, ja jotka pelaavat vielä pitkälle syksyyn.

 

Kuva: Juha Lahti / APOLLO PHOTO

Teksti: Neea Rantala