kirjoittanut Ilkka Kittilä 10.01.2019
Kategoria: 2018

Ignatius Adukor liittyy VPS:n vahvuuteen

VPS on vahvistanut puolustustaan. Ghanalainen keskuspuolustaja, Ignatius Adukor, on joukkueen mukana koeajalla. Adukor oli jo viime vuonna VPS:n testattavana. Adukor harjoitteli tänään joukkueen kanssa ensimmäistä kertaa tänä talvena.

- Ignatius Adukor on pelaaja, jolla on meille sopimus ja hän on nyt kanssamme koeajalla. Kyseessä on vasenjalkainen toppari, jonka kanssa sovittiin jo viime vuonna, että hän tulee tänne. Hän on meille apu tulevassa Suomen Cupissa, kommentoi päävalmentaja Petri Vuorinen.

21-vuotias Adukor on pelannut viime vuodet Ruotsin kentillä. Isokokoisella, 193-senttisellä topparilla on Ghanan ja Ruotsin passit.

 - Adukor tuli aikanaan Allsvenskanin Gefleen. Hän pelasi siellä U19-pelejä ja pärjäsi hyvin. Hän on yrittänyt päästä korkeammalle tasolle muutaman vuoden ajan. Nyt hänellä on siihen mahdollisuus, kertoi Vuorinen.

Vepsun kausi alkaa Suomen Cupin vierasottelulla SJK:ta vastaan 25.1. Ensimmäinen Cupin kotiottelu on luvassa 2.2., kun KuPS saapuu Vaasaan. Liput tulevat myyntiin tällä viikolla ja otteluun pääsee myös kauden 2019 kausikortilla.

OSTA KAUSIKORTTI KAUDELLE 2019 TÄÄLTÄ