kirjoittanut Roope Kuisma 18.11.2019
Kategoria: 2018

”Kaikille yhtä lailla iso kiitos” - Timi Lahti siirtyy FC Lahteen

VPS-puolustuksen johtohahmo Timi Lahti siirtyy FC Lahden riveihin. 29-vuotias keskuspuolustaja siirtyi Raitaan Helsingin Jalkapalloklubista vuonna 2014. Lahti pelasi VPS:n paidassa 163 ottelua ja rikkoi päättyneellä kaudella 200 Veikkausliigaottelun rajapyykin. Putoamiseen päättynyt kausi oli todella suuri pettymys jyväskyläläislähtöiselle pelaajalle.

- Kiitos. Siihen tämä tiivistyy aika lailla. Vaikea luetella kaikki, joita haluaisin kiittää. Kaikille yhtä lailla iso kiitos. Aika hienot kuusi vuotta ollut hienossa seurassa. Tämä viimeinen vuosi oli ehkä urani isoin pettymys tähän mennessä. Jouduin seuraamaan viimeiset neljä matsia sivusta loukkaantuneena, vaikka tiesin, että olisin pystynyt varmasti auttamaan joukkuetta. Olihan se aika melankolista katsoa hommaa siitä sivusta, Lahti kommentoi.

Uusi joukkue tarkoittaa Lahdelle uutta alkua. Miehelle jää Vepsusta paljon hyviä muistoja.

- Tuli sellainen olo, että tämä on jollain tapaa haudattava ja uusi alku voisi olla hyvä juttu omalla kohdalla. Olen tavannut täällä hienoja ihmisiä, saatiin kaksi europelipaikkaa minun aikanani ja stadion nousi pystyyn. Ne ovat aika hienoja juttuja, mitä on tullut saavutettua, toppari sanoo.

Vaasa on VPS:n kapteenistoon kuuluneen Lahden mukaan jalkapallokaupunki.

- Nyt VPS:ssä on varmaan edessä jonkinnäköinen jälleenrakentamisen aika. Uskon kuitenkin, että seura on sen verran tärkeä tälle kaupungille, että Vepsu tulee tästä nousemaan. Sitä en osaa sanoa tapahtuuko se vuodessa vai kahdessa. Aika näyttää. Tilanne on vähän sama kuin Hakalla, silloin kun he tippuivat. Kun on jalkapallokaupunki, niin kyllä sieltä aina takaisin tullaan, Lahti päättää.

VPS kiittää Timiä hienoista vuosista ja toivottaa ikitaistelijalle onnea tulevaisuuteen!

Artikkelikuva: Juha Tamminen

KAUSIKORTIT KAUDELLE 2020 ALK. 59 €!