kirjoittanut VPS - Vaasan palloseura 12.05.2023
Kategoria: 2018

Otteluennakko: AC Oulu – VPS | Veikkausliiga

VPS lähtee tavoittelemaan kauden toista voittoaan, kun joukkue matkaa AC Oulun vieraaksi Raatin Stadionille. Vaasalaiset eivät ole hävinneet AC Oululle sitten Ykkösessä vietetyn 2020 kauden jälkeen.

 

VPS otti tärkeän voiton viime perjantaina IFK Mariehamnista, kun ottelu päättyi tiukan taistelun jälkeen kotijoukkueelle lukemin 2–1. Ensimmäistä puoliaikaa hallinnut VPS kohtasi vaikeuksia toisella jaksolla, kun IFK Mariehamn toteutti tuntuvaa painetta Vepsun puolustuspäätyyn. IFK Mariehamn ei kuitenkaan lopulta kyennyt nousemaan VPS:n rinnalle, ja vaasalaiset ottivat ottelusta tärkeät kolme pistettä.

 

VPS:n valmentaja Henri Sillanpää, sekä joukkueen kapteenistoon kuuluva Mikko Pitkänen, olivat tyytyväisiä Vepsun suoritukseen.

- Tottakai kauden ensimmäistä voittoa odotimme viime ottelusta, ja voittopelin jälkeen on aina hieman helpompi lähteä jatkamaan seuraavaan viikkoon. Todella tiukan taistelun jälkeen olimme voittoon hyvin tyytyväisiä, valmentaja Sillanpää toteaa.

- Oli hienoa, että saimme maalihanat viimein auki. Ensimmäinen kotivoitto oli tärkeä meille, toppari Pitkänen kertoo.

 

Lauantain vastustaja AC Oulu on hieman uudistunut viime kaudelta pelaajiston osalta. Edelleen hyvin taitavaa jalkapalloa pelaavassa kokoonpanossa on nähty muutoksia varsinkin puolustuslinjan suhteen. VPS ja AC Oulu kohtasivat alkuvuodesta Liigacupin ottelussa, joka päättyi tiukan taistelun jälkeen lukemiin 1–1. Oulu eteni Liigacupissa lopulta finaaliin asti, joten otteet lupailevat paljon hyvää joukkueen tulevaisuutta ajatellen. VPS ja AC Oulu ovat kohdanneet viime vuosina lukuisia kertoja mieleenpainuvien otteluiden merkeissä.

- AC Oulu on todella hyvä vastustaja. Olosuhteet vaikuttavat tietty peliin hieman, koska pelataan luonnonnurmella pohjoisessa. Oulussa olemme pelanneet mieleenpainuvia otteluita viime kaudellakin, joten molemmilla joukkueilla tulee varmasti olemaan ns. ”extralataus” lauantain matsiin, Sillanpää tuumaa.

 

AC Oulu on menestynyt alkukaudella samankaltaisesti kuin VPS, ja on ottanut kuudesta ottelusta 8 pistettä. Oululla on vyöllään tällä kaudella toistaiseksi kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota. Oululaisten taitava joukkue sijoittui viime kaudella seitsemänneksi, yhtä sijaa Vepsua ylemmäs. Tällä kaudella AC Oulu majailee sarjataulukossa kuudennella sijalla, kun taas VPS pitää 10. sijaa viiden pisteen voimin.

- AC Oulun joukkue on täynnä taitavia pelaajia, ja kyseessä on hyvin valmennettu joukkue, joten meidän on onnistuttava hyvin huomenna. Tunnemme Oulun pelaajat suhteellisen hyvin, mutta mielenkiintoista on nähdä, onko joukkue tehnyt taktisia muutoksia peliä ajatellen. Toivottavasti Oulussa on hyvä keli, ja että yleisöä tulisi paikalle. Toivotaan, että koko Pohjois-Suomi syttyisi lauantain ottelulle, Sillanpää summaa.

- Olemme lähes aina olleet tehokkaita AC Oulua vastaan, ja saaneet pidettyä oman päätymme hyvin puhtaana. Esimerkiksi viime kauden vieraspelit Oulua vastaan olivat meiltä hienoja otteluita. Oulu on aika tekninen joukkue, joka haluaa pelata taitavasti, joten siinä saattaa olla myös meidän iskun paikkamme pelata välillä jopa hieman yltiö-optimistisesti, Pitkänen ennakoi.

 

VPS kohtaa AC Oulun 13.5. vieraskentällä Raatin Stadionilla. Ottelu alkaa 17:00, ja se on nähtävissä Ruutu+ palvelusta!

 

Katso ennakko tästä:

 

 

AC Oulu – VPS

 

Veikkausliiga

 

Raatin Stadion, Oulu

 

13.5.2023 kello 17:00