Otteluraportti: AC Oulu - VPS | Veikkausliiga

ouluraportti

VPS koki karvaan tappion vieraskentällä, kun se kohtasi AC Oulun Raatin Stadionilla. Tiukka ottelu päättyi lopulta kotijoukkueelle lukemin 2–1.

 

VPS pelasi hyvän ensimmäisen puoliskon pitäen suurimmaksi osaksi AC Oulun poissa vaarallisimmilta paikoilta. Vepsun puolustuslinjan hyvästä ensimmäisestä puoliajasta huolimatta Oulu sai muutamia potentiaalisia maalintekopaikkoja.

 

Ensimmäinen vaarallinen tilanne nähtiin, kun AC Oulun Ashley Coffey pelasi vasemmalta laidalta edenneen Rasmus Karjalaisen läpiajoon. Teppo Marttinen kuitenkin torjui laukauksen helpon oloisesti, eikä hyökkäyksestä syntynyt sen suurempia ongelmia. Tilannetta seurasi Oulun jatkohyökkäys, jossa Otso Liimatta syötti ovelasti pallon linjan taakse Ashley Coffeylle, joka pyrki laukomaan pallon maaliin läpiajosta. Tässäkin tilanteessa Teppo Marttinen selvitti tilanteen upeasti syöksymällä pellon eteen.

 

VPS sai ensimmäisellä jaksolla muutaman potentiaalisen tilanteen, kun joukkue leikkasi laidan kautta boksiin hakien keskityksiä maalialueelle. Ottelun avausmaali syntyi 37 minuutilla, kun Vepsu eteni hyökkäyskolmannekselle liikkuen aktiivisesti. Samu Alanko sai pallon oikealla laidalla, josta hän haki keskitystä syvälle boksiin. Oulun puolustuslinja purki keskityspallon suoraan Roni Huddin jalkaan rangaistusalueen sisälle, josta Hudd laukoi vasurillaan pallon upeasti tolpan kautta maaliin. Tauolle siirryttiin Vepsun 0–1 johdossa.

 

Toisella puoliajalla AC Oulu sai enemmän otetta pelistä halliten palloa ja pelaten laadukkaita maalipaikkoja. 49 minuutilla Oulu loi erittäin vaarallisen hyökkäyksen, kun Jere Kallinen lähetti upean puolenvaihdon vasempaan ylälaitaan, josta Noah Pallas haki Yassin Daoussia takatolpalta matalalla keskityksellä. Tilanteen kuitenkin puolusti hienosti Vepsun Antti-Ville Räisänen. Hyökkäystä seurasi Oulun jatkotilanne, jossa Luquinhas syötti Rasmus Karjalaisen läpi oikeaan laitaan. Karjalainen haki boksissa laukausta vasempaan alakulmaan, mutta pallo meni ohi maalin.

 

Oulu tasoitti pelin hyökkäyskulman jälkitilanteesta 66 minuutilla, kun Niklas Jokelainen keskitti vasemmalta laidalta pallon matalana boksiin. Ashley Coffey pääsi leikkaamaan avopaikkaan maalialueelle ja viimeisteli osuman yläkulmaan ohi Teppo Marttisen.

 

VPS koki ottelussa epäonnea, kun puolustuslinjan tukipilarit Baba Mensah ja Mikko Pitkänen loukkaantuivat samankaltaisesti saaden osumat pään alueelle. Topparikaksikon tilalle tulivat Samuel Lindeman ja Josep Nuorela.

 

AC Oulu siirtyi ottelussa 2–1 johtoon 79 minuutilla, kun kotijoukkue eteni vastahyökkäyksessä kohti rangaistusaluetta. Vasemmalta laidalta edennyt Luquinhas laukoi boksin ulkoreunalta pallon tarkasti vasempaan alanurkkaan ohi Marttisen. Tilanne sai alkunsa VPS:n pallonmenetyksestä liukastumisen seurauksena hyökkäyskolmanneksella.

 

VPS sai vielä aikaan vaarallisen hyökkäyksen 80 minuutilla, josta tasoitus oli lähellä. Evgeniy Bashkirov riisti pallon keskialueella, ja eteni kohti rangaistusaluetta pyrkien syöttämään Peter Michaelin läpiajoon. Tilanteessa Michael kaadettiin boksissa kyseenalaisesti, ja pallo pomppi lopulta Antti-Ville Räisäselle, joka laukoi pallon sivuverkkoon. Tilanteesta ei vihelletty rangaistuspotkua.

 

Ottelu oli lopulta todella rikkonainen, ja tunteet kuumenivat varsinkin viimeisen 15 minuutin aikana. Ottelussa VPS:ltä varoitukset ottivat Baba Mensah ja Evgeniy Bashkirov, kun puolestaan AC Oulusta Luquinhas sai katsella keltaista korttia. Ottelun loppupuolella Oulu pelasi aikaa fiksusti, ja piti VPS:n pois parhailta maalintekopaikoilta. VPS:n aktiivisuuteen vaikuttivat lukuiset loukkaantumiset pelin aikana, joka vei pois tehoa molemmista päistä, mutta varsinkin puolustuslinjasta. Pallo ei pomppinut VPS:lle, eikä AC Oulu antanut tilaa heidän puolustuspäässään. Ottelu päättyi lopulta Oulun 2–1 voittoon.

 

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela myönsi ottelun lähtökohtien olleen haastavia joukkueelle. Ensimmäisen puoliajan suoritukset menivät kuitenkin Nuorelan mielestä nappiin.

- Lähtökohdat peliin olivat aika haastavat. Kokoonpanostamme puuttuu paljon pelaajia samoilta pelipaikoilta. Siinä mielessä harmi homma. Kyseessä oli myös ensimmäinen pelimme luonnonnurmella, joka tietysti vaatii totuttelua.

- Alun jälkeen pääsimme hyvin peliin mukaan, ja olimme vahvoja ensimmäisellä jaksolla. Pystyimme tekemään Oulun pelin vaikeaksi, ja olemaan suhteellisen vaarallisia omassa pelissämme. Prässäämisellämme saimme tehtyä Oulun pelinrakentelusta vaikeaa. Teimme hienon maalin, ja ensimmäinen jakso oli meiltä ok.

 

VPS oli niskan päällä ensimmäisellä puoliajalla, mutta peli kääntyi toisin päin toisella puoliskolla. Toimintaan osin vaikutti Vepsun puolustuslinjan loukkaantumiset, eikä Nuorela ei voinut moittia pelaajien panosta peliin.

- Toinen jakso oli meiltä hankala. Oulu sai luotua painetta, mutta emme kokeneet alussa sen suhteen suurempia ongelmia. Kaksi toppariamme putosi loukkaantumisten takia pois, mikä tietysti vaikutti tekemiseemme. Toisen jakson alku oli todella rikkonainen. Jätkät laittoivat kaiken peliin, enkä voi sitä moittia mitenkään. Arvostan sitä, miten pelaajamme taistelivat ja tsemppasivat.

- Vaikka Oulu hallitsikin toista jaksoa, molemmat heidän maalinsa olivat sen kaltaisia, joita emme saisi päästää läpi. Annoimme Oululle maalit liian helpolla, Nuorela myöntää.

 

 

VPS pelaa seuraavan ottelunsa 22.5. vieraskentällä FC Hakaa vastaan. Kello 18:00 alkava ottelu on nähtävissä Ruutu+ palvelusta.

 

 

AC Oulu – VPS 2-1

 

0-1 Roni Hudd 37’

1-1 Ashley Coffey 66’

2-1 Luquinhas 79’

 

 

VPS Kokoonpano

 

1 Teppo Marttinen

3 Juhani Pikkarainen

5 Mikko Pitkänen <- 73’

8 Sebastian Strandvall <- 73’

13 Baba Mensah <- 53’

14 Peter Michael

21 Prosper Ahiabu

28 Roni Hudd <- 73’

34 Antti-Ville Räisänen

44 Evgeniy Bashkirov

77 Samu Alanko <- 85’

 

 

Vaihtopelaajat:

15 Jonathan Viscosi

2 Josep Nuorela -> 53’

6 Arttu Nuutinen

10 Steven Morrissey -> 73’

16 Teemu Hytönen -> 73’

25 Samuel Lindeman -> 73’

36 Felix Friberg -> 85’

Otteluennakko: SJK-j Apollo – VPS | Suomen Cup
Otteluennakko: AC Oulu – VPS | Veikkausliiga
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio