kirjoittanut VPS - Vaasan palloseura 29.04.2023
Kategoria: 2018

Otteluraportti: VPS - FC Honka | Veikkausliiga

Hietalahdessa nähtiin lauantaina todella tasainen ja viihdyttävä ottelu, kun VPS kohtasi espoolaisen FC Hongan kotikentällään. Molemmat joukkueet nappasivat itselleen yhden pisteen 0–0 lukemiin päättyneen ottelun merkeissä. Pelillisesti Lemonsoft Stadionilla nähtiin toistaiseksi Vepsun kauden paras ottelu.

 

Ensimmäinen puoliaika oli tasainen. Molemmat joukkueet saivat aikaan hyviä tilanteita, ja pelissä edettiin vauhdilla päästä päähän. Honka oli kuitenkin hieman hallitsevampi osapuoli ensimmäisellä jaksolla pallonhallinnallaan ja korkealla aktiivisella prässäämisellään pallottomana. Hongan pallonhallinta ja aktiivisuus oli päävalmentaja Jussi Nuorelan mukaan ennakoitavissa, ja VPS sulkikin Hongan pois vaarallisilta paikoilta suurilta osin tarkasti suunnitellun puolustuspelin ansiosta.

 

Pelin ensimmäinen kunnon paikka nähtiin 14 minuutilla, kun Hongan Juan Alegria sai loistavan läpisyötön boksiin Mateo Ortizilta. Alegria laukoi boksissa lähietäisyydeltä pallon kovaa ohi vasemman etuyläkulman Mikko Pitkäsen puolustaessa tilannetta. Hongan 0–1 johtomaali oli myös vaarallisen lähellä 34 minuutilla, kun Vepsun puolustuspäässä Evgeniy Bashkirovia prässättiin kahdella pelaajalla. Pallo päätyi riiston kautta Hongan Kevin Jansenille, joka laukoi läheltä pallon Vepsun ylärimaan. Jälkitilanteesta Honka lähetti vielä pallon maalille, jonka Juhani Pikkarainen siivosi pois maaliviivalta.

 

VPS sai kaksi peräkkäistä huippupaikkaa ensimmäisen puoliajan lopulla. 40 minuutilla Hongan maalivahti Maksim Rudakov pyrki pitkään avaukseen rangaistusalueen ulkopuolella, johon Savio sai jalkansa väliin. Kaksikko ryntäsi maalille vapaana liikkuvan pallon perään, mutta Rudakov pelasti virheensä heittäytymällä pallon päälle ja ottaen sen käsiinsä. Tilannetta seurasi VPS:n vaarallinen hyökkäys, kun Roni Hudd sai pallon rangaistusalueen ulkoreunalla. Hudd syötti pallon keskelle boksiin, jossa Peter Michael odotti palloa vapaana. Harmillisesti Michael laukoi pallon avopaikasta ohi maalin.

 

Ensimmäisen puoliajan ainoan keltaisen kortin otti VPS:n Prosper Ahiabu astuessaan ikävän näköisesti Mateo Ortizin nilkan päälle. Ortiz ei loukkaantunut tilanteessa. Hyvistä maalipaikoista huolimatta tauolle siirryttiin tasalukemissa 0–0.

 

Toinen puoliaika alkoi Vepsun selvässä hallinnassa. Vaasalaiset prässäsivät intensiivisemmin ja hyökkäsivät vaarallisemmin, joka toi joukkueelle myös kaivattua draivia. 48 minuutilla Hongan Mateo Ortiz otti varoituksen repiessään Miika Niemen pois pallosta pysäyttäen VPS:n vaarallisen vastahyökkäyksen.

 

Toisen puoliajan aikana VPS:n Peter Michaelille pedattiin paikka toisensa jälkeen, mutta pallo ei tuntunut löytämään maalia väkisinkään. Michael sai läpisyöttöjä Prosper Ahiabulta, Saviolta ja Roni Huddilta, mutta vaarallisista tilanteista ei syntynyt maaleja. Michael haastoi Hongan puolustuslinjaa kaksinkamppailuissa taidokkaasti vastustajan rangaistusalueella, mutta laukaukset menivät ohi maalin.

 

Viimeisen kymmenen minuutin aikana Honka antoi valtavan paineen VPS:n päähän, jolloin vaasalaiset joutuivat puolustamaan ja prässäämään erittäin aktiivisesti. Tuuriakin oli mukana siinä, ettei Hongan Otso Koskinen osunut kunnolla palloon pariinkaan otteeseen ollessaan vapaana boksissa. Koskisen laukausyritykset tulivat lähietäisyydeltä, ja menivät vasemmalta ohi maalin.

 

Tiukka ottelu päättyi lopulta 0–0 lukemiin. Molemmat joukkueet tuhlasivat tärkeitä maalipaikkoja, eikä ratkaisua nähty kummankaan puolesta. Pirteitä otteita Vepsulta esitti Roni Hudd, joka pelasi maltillisesti ja taidokkaasti pallon kanssa. Hudd oli rakentamassa lähes jokaista Vepsun maalipaikkaa. Tasaisesta ottelusta kertoo myös tilastot, joiden mukaan joukkueiden pallonhallinta, maalintekoyritykset ja laukaukset kohti maalia menivät kaikki tasan.

 

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela osasi odottaa aktiivista Honkaa lauantain ottelua varten.

- Hyvä futismatsi takana. Peli vastasi oikeastaan sitä, mitä ennakoimme. Tiesimme, että Honka pitää paljon palloa ja sen takia jouduimme puolustamaan enemmän. Honka on todella vaarallinen joukkue etenemään vastustajan selustaan, joten onnistuimme puolustuspelissämme hyvin. Saimme toisella puoliajalla enemmän otetta pelistä, jolloin oma pallollinen pelimme ja hyökkäämisemme parani.

 

VPS on kokenut haasteita hyökkäyspään tehokkuuden kanssa ensimmäisen neljän kierroksen aikana. Tärkeiden hyökkäyspään avainpelaajien loukkaantumiset eivät ole auttaneet asiaa. Puolustuspeli on kuitenkin toiminut kokonaisuudessaan hyvin.

- Teimme pirusti töitä ja puolustimme kurinalaisesti. Olosuhteet huomioon ottaen voimme olla esitykseemme todella tyytyväisiä. Harmittamaan jäi, ettemme tehneet maaleja. Maalintekoon meillä oli pelin aikana riittävästi maalipaikkoja. Piste ei tietenkään ole paljoa, mutta tänään se tuntuu ihan hyvältä, ja otamme sen mielellämme vastaan. Nämä ovat tiukkoja otteluita, Nuorela tuumaa.

 

Seuraavan ottelunsa VPS pelaa 5.5. kotonaan Lemonsoft Stadionilla, kun se kohtaa IFK Marienhamnin. Liput otteluun löytyvät osoitteesta www.lippu.fi. Ottelu on myös katsottavissa Ruutu+ palvelusta!

 

Ruudun suorien ottelulähetysten pariin pääset kampanjahintaan vielä 30.4. saakka. Katso kampanjasta tarkemmin täältä: https://www.ruutu.fi/suomifutis

 

VPS – FC Honka 0–0

 

 

VPS Kokoonpano:

 

1 Teppo Marttinen

3 Juhani Pikkarainen

5 Mikko Pitkänen

11 Savio Roberto <- 90’

13 Baba Mensah

14 Peter Michael <- 90’

20 Tyler Reid <- 76’

21 Prosper Ahiabu

23 Miika Niemi <- 81’

28 Roni Hudd

44 Evgeniy Bashkirov

 

 

Vaihtopelaajat:

 

15 Jonathan Viscosi

2 Josep Nuorela

8 Sebastian Strandvall -> 81’

10 Steven Morrissey -> 90’

16 Teemu Hytönen -> 90’

26 Antonio Almen

32 Antti-Ville Räisänen -> 76’