kirjoittanut VPS - Vaasan palloseura 29.03.2023
Kategoria: 2018

Otteluraportti: VPS – FF Jaro | Harjoitusottelu

VPS kohtasi keskiviikkona 29.3. pietarsaarelaisen FF Jaron kotonaan, kun Hietalahdessa pelattiin alkukauden viimeinen harjoitusottelu. Vaikka peli oli täynnä Vepsun potentiaalisia maalipaikkoja, ottelu päättyi lopulta 1–1 lukemiin.

 

Peli oli kokonaisuudessaan VPS:n hallintaa. Ensimmäisellä puoliajalla vaasalaiset hyökkäsivät vaarallisesti, ja joukkue pakotti vieraat omalle puolustuskolmannekselleen. VPS sai aikaan vaarallisia paikkoja jatkuvasti, mutta pallo ei löytänyt tietään maalin perukoille. Vepsu pelasi rauhallisesti edeten laitojen kautta, ja keskitti palloa laatikkoon, josta ratkaisuja kyettiin hakemaan.

 

VPS:n pallonhallinnasta huolimatta Jaro siirtyi ottelussa 1–0 johtoon. Pelin 11 minuutilla Jaro lähti vastahyökkäykseen edeten vasemmalta laidalta. Hyökkäyskolmannekselle saavuttuaan Jaro lähetti keskityksen vasemmalta laidalta laatikkoa kohti, jolloin Jim Myverik ohjasi pallon juoksusta maaliin.

 

Toisella puoliajalla VPS:n hallinta jatkui. Joukkue sai aikaan vaarallisia paikkoja, mutta maalia ei syntynyt. Tasoitusmaali oli pariin otteeseen käsinkosketeltavan lähellä, kun Miika Niemi puski paitsiosta pallon maaliin takatolpalta, ja kun Steven Morrissey laukoi pallon vastapallosta ylärimaan laatikon ulkopuolelta. Toisella puoliskolla nähtiin myös suora ulosajo 79 minuutilla, kun Jaron Guillermo Sotelo taklasi vaarallisesti Vepsun Steven Morrisseyta Jaron päässä.

 

Pelin loppupuoli oli täynnä VPS:n maalipaikkoja, mutta tasoitusmaali nähtiin vasta varsinaisen peliajan jälkeisellä lisäajalla. Lisäaikaa oli kerennyt kulua minuutti, kun Teemu Hytönen keskitti pallon upeasti vasemmalta laidalta kohti laatikkoa, jossa Kalle Multanen oli paikalla valmiina puskemaan pallon maaliin. Ottelu päättyi lopulta lukemiin 1–1.

 

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela oli tyytyväinen pelattuun peliin, muttei ottelun tulokseen.

- Kokonaisuudessaan pelasimme todella hyvän pelin. Hallitsimme peliä suvereenisti, ja pallo liikkui kentällä sulavasti. Harmiksemme emme saaneet enempää maaleja, vaikka paikkoja oli paljon. Onneksi saimme pelin tasoitettua loppuminuuteilla. Peliin olemme tyytyväisiä, mutta tulokseen emme.

 

Veikkausliiga alkaa tasan viikon päästä, ja VPS:llä on takana pitkä harjoituskausi. Joukkue on valmis sarjan avaukseen FC Lahtea vastaan.

- Palaudumme Jaro-ottelusta rauhassa, ja valmistaudumme FC Lahti-otteluun normaalisti. Joukkueella on takana pitkä harjoituskausi, joten olemme valmiita sarjan avaukseen. Haasteita ovat tuoneet pelaajien loukkaantumiset ja sairastelut, joten toivomme, että saamme kaikki pelaajat terveinä avausotteluun. Mitä enemmän pelaajia on käytettävissämme, sitä parempi tilanne, Nuorela tuumaa.

 

Jaro-ottelu oli uuden vahvistuksen Peter Michaelin debyyttiottelu VPS:n paidassa. Päävalmentaja Nuorela näki hyökkääjältä positiivisia otteita.

- Peterillä on paljon hyviä ominaisuuksia, ja uskon, että hänestä on hyötyä joukkueellemme. Sääolosuhteet ja uuteen joukkueeseen saapuminen vaatii sopeutumisaikaa, mikä tietysti näkyy. Harjoittelemme vielä viikon, jonka jälkeen katsotaan hänen rooliaan tarkemmin.

 

VPS pelaa keskiviikkona 5.4. Veikkausliigan avausottelunsa FC Lahtea vastaan. Ottelu pelataan Hietalahdessa Lemonsoft Stadionilla. Tule kannustamaan VPS voittoon!

 

 

VPS – FF Jaro 1–1

 

0-1 Myverik 11’

1-1 Multanen 90’+1

 

 

VPS Kokoonpano:

 

1 Teppo Marttinen

3 Juhani Pikkarainen

5 Mikko Pitkänen

7 Samu Alanko <- 45’

9 Riku Jääskä <- 73’

12 Prosper Ahiabu

14 Baba Mensah <- 82’

17 Kalle Multanen

20 Tyler Reid

32 Antti-Ville Räisänen <- 73’

33 Peter Michael <- 68’

 

 

Vaihtopelaajat:

 

15 Jonathan Viscosi

2 Josep Nuorela

6 Arttu Nuutinen

10 Steven Morrrissey -> 68’

16 Teemu Hytönen -> 82’

19 Justus Lehto -> 73’

23 Miika Niemi -> 45’

25 Samuel Lindeman -> 73’