kirjoittanut VPS - Vaasan palloseura 13.05.2022
Kategoria: 2018

Otteluraportti: VPS - SJK

Kauden ensimmäinen Pohjanmaan derby pelattiin aurinkoisella Elisa Stadionilla yli 3800 katsojan edessä. Maalittoman ensimmäisen puoliajan jälkeen SJK pääsi taululle toisen puoliajan alussa Daniel Håkansin osumalla, jonka jälkeen VPS otti selvän hallinnan ottelusta. Vepsun kovasta paineesta huolimatta ottelu päättyi SJK:n 0–1 voittoon.


Ensimmäisellä puoliajalla VPS esitti pirteitä otteita. Prässi toimi hyvin, ja VPS sai luotua hyviä maalipaikkoja, sekä erikoistilanteita. SJK onnistui myös pääsemään maalipaikoille vastahyökkäyksistä.

Ensimmäinen hyvä tilanne nähtiin 11. peliminuutin kohdalla VPS:n ensimmäisestä kulmapotkusta, kun pallo pomppi takatolpalle Kalle Multaselle. Multanen sai vedon aikaiseksi, mutta SJK:n puolustus oli kuitenkin välissä, ja blokkasi laukauksen.

Toinen VPS:n hyvä maalipaikka nähtiin, kun VPS:n pitkän hyökkäyksen päätteeksi Multanen vapautti Samba Sillahin SJK:n puolustuslinjan taakse. Tila kävi kuitenkin rangaistusalueen vasemmalla puolella vähiin, ja SJK:n maalivahti Jesse Öst oli hyvin vastassa, joten tilanne säilyi maalittomana.

Seuraavat kaksi paikkaa nähtiin SJK:n Jake Jervisin toimesta. Ensimmäisessä tilanteessa Jervis pääsi yksin läpiajoon, mutta VPS:n maalivahti Oskari Forsman luki tilanteen hyvin ja torjui loistavalla reaktiotorjunnalla Jervisin yrityksen. Toisessa tilanteessa Jervis oli jälleen pääsemässä yksin VPS:n rangaistualueelle, mutta Forsman luki jälleen tilanteen hyvin, ja ylsi palloon ennen kuin Jervis pääsi yrittämään laukausta.

VPS oli vielä ensimmäisen puoliajan lopussa lähellä johtoaseman ottamista. VPS:n ottelun viides kulmapotku annettiin takatolpalle, missä Tete Yengi pääsi puskemaan pallon maalia kohti. Öst oli kuitenkin tilanteessa hyvin hereillä, ja venyi torjuntaan.

SJK siirtyi toisen jakson alussa 0–1 johtoon, VPS:n puolustuksen epäonnisen virheen, sekä Daniel Håkansin hienon yksilösuorituksen seurauksena. SJK:n maalin jälkeen VPS otti selvän hallinnan ottelusta, ja sai luotua hyvin painetta SJK:n päätyyn. Hyviä maalipaikkojakin nähtiin useita.

66. peliminuutilla Sebastian Strandvall sai jalkansa vapaaksi rangaistusalueen ulkopuolella, ja laukoi vaarallisen pallon SJK:n maalia kohti, mutta Öst venyi torjuntaan. Kun ottelua oli jäljellä hieman yli 15 minuuttia, Steven Morrisseyn aivan vasemman kulmalipun tuntumasta lähtenyt keskitys löysi aivan maalin eteen nousseen Yengin, mutta Yengin pusku meni kuitenkin yli maalin. VPS jatkoi edelleen painettaan SJK:n päädyssä, ja muutamaa minuuttia myöhemmin pallo pelattiin lupaavan näköisesti rangaistusalueelle Morrisseylle, joka kuitenkin kaadettiin nurmen pintaan, mutta peli sai luvan jatkua. Pian tämän jälkeen Yengi pääsi jälleen puskemaan hyvästä paikasta, mutta Öst oli jälleen kerran käsineen välissä.

Varsinaisen peliajan lopussa nähtiin vielä hyvä maalipaikka, kun Tyler Reid toi oikeasta laidasta pallon taitavasti keskemmälle, ja löysi syötöllään Gustaf Backalidenin hyvästä vetopaikasta rangaistusalueen rajalta, mutta laukaus lipui yli maalin. VPS jatkoi painettaan ottelun loppuun asti, mutta lopulta SJK lähti kolmen pisteen kanssa takaisin Seinäjoelle.

Vaasan Palloseuran päävalmentaja Jussi Nuorela oli lopputuloksesta huolimatta tyytyväinen joukkueensa otteisiin.

– Ensimmäisellä jaksolla olimme todella vahvoja. Pystyimme prässäämään SJK:ta tosi ylhäältä, ja saimme paljon riistoja, sekä painetta SJK:n päähän. Tauolla olin erittäin tyytyväinen meidän peliimme ensimmäisellä jaksolla, kommentoi Nuorela.

– Toisen jakson alkuun tuli sitten se epäonnekas tilanne, mikä loppupeleissä ratkaisi ottelun. Maalin jälkeen paine oli koko toisen jakson SJK:n päädyssä. Me teimme kaikkemme, ja loimme paljon maalipaikkoja. SJK:n rangaistusalueella oli myös aika paljon epäselviä tilanteita.

– Tämä oli minun mielestäni meiltä jopa täydellinen peli. En voi pyytää pelaajilta yhtään enempää. Olen tosi ylpeä siitä miten me pelasimme. Se oli meiltä rohkeaa jalkapalloa paikallisottelussa. Painoimme kovaa päälle, mutta tänään se ei kuitenkaan riittänyt. Maali jäi uupumaan siitä, että olisimme saaneet edes yhden pisteen. Toki tämä harmittaa paljon, ja koppi on täynnä pettyneitä pelaajia. Jos pelaa noin hyvin, niin yleensä saa jotakin mukaan ottelusta, kertoo Nuorela.

Ensi viikolla pelataan jälleen Hietalahdessa, kun FC Inter saapuu torstaina 19.5. Vepsun vieraaksi! Hanki lippusi täältä.


VPS – SJK 1–0 (0–0)

49' Daniel Håkans 0–1

VPS Kokoonpano:

1 Oskari Forsman

3 Juhani Pikkarainen

4 Jesper Engström <- 82'

5 Mikko Pitkänen

8 Sebastian Strandvall <- 82'

11 Samba Sillah

14 Tete Yengi

17 Kalle Multanen <- 67'

20 Tyler Reid

21 Prosper Ahiabu

25 Samuel Lindeman <- 46'

Vaihtopelaajat:

2 Josep Nuorela

7 Aleksi Pahkasalo -> 82'

10 Steven Morrissey -> 67' <- 90+4'

19 Gustaf Backaliden -> 46'

22 Teppo Marttinen

23 Miika Niemi -> 82'

34 Antti-Ville Räisänen -> 90+4'