Samuel Lindeman ja Mikko Pitkänen jatkavat Vepsussa!

Lindeman

Keskikenttäpelaaja Samuel Lindeman ja toppari Mikko Pitkänen ovat solmineet jatkosopimukset VPS:n kanssa. Molempien pelaajien sopimukset ovat kaksivuotisia, eli ulottuvat vuoden 2024 loppuun saakka.


Lindeman saapui VPS:ään viime kaudeksi ja nousi heti suureen rooliin joukkueessa. Viime kauden päätteeksi hänet valittiinkin joukkueen kehittyneimmäksi pelaajaksi. Tällä kaudella Lindeman on jälleen kantanut suurta vastuuta keskikentän pohjalla ja hänet onkin nähty avauskokokoonpanossa lähes jokaisessa kauden ottelussa. Vaikka kyseessä on hänen vasta ensimmäinen kautensa Veikkausliigassa, on hän osoittanut ehdottomasti kuuluvansa tälle tasolle.


Lindemanin tavoin myös Pitkänen saapui Vepsuun viime kaudeksi, jolloin hän oli vahvasti mukana nostamassa Vepsua takaisin Veikkausliigaan. Hän on myös tällä kaudella ollut erittäin tärkeä osa VPS:n puolustusta ja onkin pelannut Vepsun kolmen topparin linjassa lähes täydet minuutit. Melkein kaksimetrinen Pitkänen on myös viimeistellyt kaksi maalia tällä kaudella.


Molemmat pelaajat ovat erittäin tyytyväisiä syntyneisiin jatkosopimuksiin.


– Totta kai hyvät fiilikset, että saa taas olla kaksi vuotta tässä seurassa. Täällä on mennyt hyvin tähän asti ja olen kehittynyt paljon siitä kun tulin tänne, niin toivottavasti kehitys jatkuu vielä seuraavat kaksi vuotta, Lindeman kertoo.


– Sanoisin että kausi on mennyt ihan hyvin. Ensimmäinen Veikkausliigakausi alkaa nyt olemaan kohta takanapäin ja olen saanut paljon vastuuta. Ilmeisesti sen verran hyvin on mennyt pelit, että olen saanut pelata aika paljonkin. En ihan odottanut taaskaan tälle kaudelle, että saisin välttämättä noin paljon vastuuta, mutta kaikki otetaan mitä annetaan ja siitä nyt nautitaan, Lindeman summaa kuluneen kauden.


– Tosi hyvät fiilikset ja odotan innolla tulevaa täällä. Olen viihtynyt tosi hyvin täällä Vaasassa, Pitkänen kommentoi.


– Ensimmäiseksi kokonaiseksi Veikkausliigakaudeksi kausi on sujunut ihan ok. Kyllä tästä voi parantaa, mutta kokoajan minun mielestä on menty eteenpäin, Pitkänen kertoo.


Veikkausliigakauden viimeinen ottelu pelataan tämän viikon sunnuntaina, kun joukkue matkaa kohtaamaan vieraissa IFK Mariehamnin. Otteluun on selvät asetelmat, voitolla tai tasapelillä VPS pääsee eurolopputurnaukseen, kun taas häviö tarkoittaisi yhdeksännettä sijaa ja täten kauden päättymistä. 

Antti-Ville Räisänen jatkaa Vepsussa!
VPS:lle neljännes peräkkäinen voitto!
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio