kirjoittanut Ilkka Kittilä 08.01.2019
Kategoria: 2018

VPS kohtaa GIF Sundsvallin Vaasassa harjoitusottelussa maaliskuussa

Vepsu kohtaa kovatasoisen harjoitusvastustajan maaliskuussa. Ruotsin pääsarjan Allsvenskanin GIF Sundsvall saapuu Elisa Stadionille 9.3. Joukkue sijoittui viime kaudella Allsvenskanissa kahdeksanneksi. VPS ja GIF Sundsvall ovat pelanneet harjoitusotteluita keskenään myös aikaisempina vuosina.

- Näitä suhteita on syntynyt aika moneenkin ruotsalaiseen seuraan, esimerkiksi Östersundiin ja Sundsvalliin on hyvät suhteet. Me olemme maantieteellisesti lähellä toisiamme. Me tarjoamme heille hyvän haasteen ja he tarjoavat meille loistavan haasteen, kertoi päävalmentaja Petri Vuorinen.

VPS ja GIF Sundsvall kohtasivat myös viime vuoden preseasonilla. Silloin ottelu päättyi Sundsvallin 2-0 voittoon.

- Sundsvall oli sensaatio viime kauden Allsvenskanissa. Joukkue, joka kontrolloi palloa ja kenttätapahtumia todella hienolla tavalla. Allsvenskan alkaa noin parin viikon päästä harjoitusottelumme jälkeen, joten Sundsvall tulee olemaan kovassa kunnossa Vaasaan saapuessaan, kommentoi Vuorinen.

Ottelu toimii Vepsulle hyvänä tasonmittauksena ennen Veikkausliigakauden alkua.

- Ottelu antaa meille mahdollisuuden nähdä oma tasomme ja erot heihin. Pelaajilta tulleen palautteen mukaan nämä ottelut ovat hyviä. Viime vuonna epäonnistuimme maaliskuussa, koska teimme pitkiä reissuja ja väsyimme vähän liikaa. Nyt meillä on hyvä tilanne, koska saimme Sundsvallin tänne, totesi Vuorinen.

Ottelu pelataan olosuhteiden salliessa Elisa Stadionilla lauantaina 9.3. Ottelun alkamisajasta tiedotetaan myöhemmin.

OSTA KAUSIKORTTI KAUDELLE 2019 TÄÄLTÄ

Kuva: Juha Tamminen