Ennakko: Pitkästä aikaa Kisapuistoon - vastassa kovavireinen Lahti

VuorinenP140418-2-1

Vaasan Palloseura pelaa lauantaina vieraskentällä FC Lahtea vastaan. Ottelu alkaa kello 15:00 Kisapuistossa.

FC Lahti on ollut alkukauden aikana kovassa iskussa. "Kuhnureiden" pre-season ei välttämättä mennyt likikään kaikilta osin putkeen, mutta kaudella Lahti on hävinnyt vasta yhden pelin. Se on Veikkausliigassa neljäntenä kerättyään yhdeksästä ottelustaan 18 pistettä. Voittoja on tilillä viisi, tasapelejä kolme ja tappioita yksi.

Joukkue on viiden ottelun tappiottomassa putkessa ja noista peleistä kolme on päättynyt lahtelaisten voittoon ja kaksi tasapeliin. Niin sanotussa kuntopuntarissa Lahti on kolmantena KuPSin ja HJK:n jälkeen.

- Vähän samanlainen tunnelma kuin KuPS-peliä ennen, eli vastaan asettuu tosi hyvä jengi ja se motivoi kaikkia. Haluamme tehdä tästä tuloksellisestikin hyvän pelin. Iso haaste on vastassa, sillä Lahti pelaa tällä hetkellä hyvin ja onnistuu omissa asioissaan.

Mitä nuo asiat sitten tällä kaudella ovat olleet?

- Puolustuspelaaminen on ollut Lahden tukipilari jo viime vuodesta saakka. Se on ollut niin hyvää, että se antaa heille mahdollisuudet voittoihin. Joukkue on myös hyvin rakennettu ja siitä löytyy hyvässä suhteessa kokemusta ja nuoria. Lisäksi heillä on hyviä maalintekijöitä.

- Lahti on hävinnyt vain yhden pelin, mikä on kova suoritus tässä tasaisessa Veikkausliigassa. Jos pystyy suorittamaan noin, niin on vahvoilla, päävalmentaja Petri Vuorinen jutteli.

VPS on sarjassa kuudentena, samoin kuin kuntopuntarissa. Raita ei ole hävinnyt kuin yhden pelin viimeisestä viidestä pelaamastaan, mutta kokonaisuutena tilillä on viisi pistettä vähemmän kuin Lahdella ja yksi peli enemmän pelattuna. Nyt olisi oiva paikka kiriä tuota eroa hieman kiinni.

Petri Vuorinen kokee, että myös VPS:n vahvuus tällä hetkellä on puolustuksessa.

- Olemme olleet suhteellisen hyviä myös omassa puolustuspelaamisessamme. Se on ollut yksi tukipilari pelaamisessamme ja sen on ollut tietysti tavoitekin, että pystyisimme pelata niin, ettemme päästä paljoa maaleja.

- Riippumatta vastustajasta olemme myös päässeet vastustajan päätyyn luomaan maalipaikkoja. Se on ollut hyvä asia, mutta totta kai haluamme luoda niitä enemmän ja päästä useammin vielä paremmille paikoille.

Hyökkäyspelissä nimenomaan onkin vielä viilattavaa, vaikka kyseisiä positiivisia merkkejä Vuorinen on pelissä nähnytkin.

- Sitä pitää edelleen kehittää, että pääsemme useammin vastustajan boksiin. Meidän pyrkimyksemme on olla vielä tehokkaampia murtautumisvaiheessa.

- Toinen kehityskohde tällä hetkellä on se, että pystyisimme pelaamaan koko 90 minuuttia tasaisesti. Honkaa vastaan jatkoimme omaa tekemistämme takaiskumaalista huolimatta, mutta taas KuPSia vastaan jouduimme juoksemaan perässä, koska aloimme tekemään heikompia valintoja ja menettämään palloja, jolloin jouduimme laittamaan paljon energiaa taas siihen, että saamme pelivälineen takaisin.

Hyökkäyspelaamisen osalta on spekuloitu sillä, että Vepsun hyökkääjät eivät ole kovinkaan useasti tällä kaudella onnistuneet maalinteossa ja osumat ovat tehneet pääasiassa keskikenttäpelaajat.

Huolestuttaako tämä tai kiinnitetäänkö siihen kuinka paljon huomiota?

- Sen perusteellisemmin asiaa avaamatta, niin olemme me käyneet asiaa läpi ja käymme sitä vielä tähän tulevaan peliinkin. Tarkoitus on saada rakennettua hyökkääjille vielä enemmän maalipaikkoja ja käydä läpi sitä, miten heidän tulisi liikkua lähellä vastustajan maalia niille pääsemiseksi. On tätä siis mietitty ja keskusteltu. Katsotaan miten nopeasti asioita alkaa näkymään, Vuorinen kommentoi.

Minkälainen on joukkueen terveystilanne?

- Poissaoloja on tässä pelissä. Katsotaan vielä perjantaina ketkä ovat kykeneviä pelaamaan. Varmuudella ei vielä tiedä ketkä kaikki ovat poissa, Vuorinen kommentoi torstai-iltana.

VPS kohtaa Lahden pitkästä aikaa Kisapuistossa, jossa alusta on vaihtunut luonnonnurmesta tekonurmeen. Viime kauden Lahti pelasi Lahden stadionilla.

- Mukava päästä taas Kisapuistoon. Siellä on hyvä tunnelma ja yleisö lähellä etenkin siinä selän takana. Kisapuisto on hyvällä paikalla ja jostain syystä muistelen, että lähes aina kun olemme olleet siellä pelaamassa, on paistanut aurinko. Senkin suhteen on hyvät fiilikset ja lisäksi tekonurmi alustana on meille vakio, joten siinä ei ole mitään uutta.

Artikkelikuva: Juha Tamminen.

Raportti: VPS ja Lahti tasapeliin Kisapuistossa
Tiedote: Heinäkuun VPS – FC Lahti -ottelu siirtyy ...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio