Haukioja ja Häkkinen Pikkuhuuhkajiin

U21

Kesäkuun maaottelutauolla nähdään sinivalkopaidassa tällä kertaa myös nuoria VPS-pelaajia, koska Martti Haukioja ja Jonas Häkkinen on valittu mukaan Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Suomi pelaa Pohjois-Makedoniaa vastaan Slovakiassa 6.6. ja Ruotsia vastaan 11.6. Lappeenrannassa.

Joukkueessa on mukana 1.1.1998 jälkeen syntyneitä pelaajia, mutta sekä Haukioja että Häkkinen ovat syntyneet vuonna 1999. Kumpikin heistä liittyi VPS:n vahvuuteen tämän vuoden alussa. Haukioja siirtyi Vepsuun Ilveksestä, ja tamperelaislähtöisellä puolustajalla onkin jo kokemusta alle 19-vuotiaiden maajoukkuepeleistä. Haukioja oli mukana viime kesän U19 EM-kisoissa, jotka järjestettiin Vaasassa ja Seinäjoella.

Häkkisellä ei puolestaan ole aiempaa kokemusta minkään ikäluokan maaotteluista, vaikka hän olikin jo tammikuussa Pikkuhuuhkajien mukana harjoitusleirillä Eerikkilässä. Topparin ja keskikentän tontit hallitseva Suomen ja Kanadan kaksoiskansalainen on asunut koko ikänsä Vancouverissa. Häkkisen molemmat vanhemmat ovat kuitenkin suomalaisia ja mies erinomaista suomea. Ottelut ovat Juha Malisen suojateille viimeiset harjoitusottelut ennen syyskuussa alkavia U21 EM-karsintoja. Niissä Suomi kohtaa omassa lohkossaan Tanskan, Ukrainan, Romanian, Pohjois-Irlannin ja Maltan. 

HANKI LIPPUSI KUPS-OTTELUUN

Ennakko: VPS haastaa HIFK:n viimeisessä ottelussa ...
Raportti: Akatemialle tappio sateisella Elisalla
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio