Raportti: Akatemia hävisi Iisalmessa

Hercules-raportti

PK-37 – VPS J Akatemia 3-0 (1-0)

33' Al-Musawi 1-0

75' Vauhkonen 2-0

90' Doot 3-0

VPS J Akatemia matkusti torstaina PK-37:n vieraaksi Iisalmeen kauden viidenteen otteluunsa ja hävisi 3-0. Peli lähti käyntiin tasaisissa merkeissä samoin kuten useimmat aikaisemmatkin Akatemian ottelut ovat lähteneet. Kumpikaan joukkue ei juhlinut hyvillä maalipaikoilla ennen kuin pallo vietiin pilkulle 33. minuutilla Karl-Filip Erikssonin rikkeen vuoksi, eikä Ali Al-Musawi antanut maalivahdille armoa laukoessaan kotijoukkueen 1-0 -johtoon.

Akatemia pääsi lähes suoraan aloituksesta kokeilemaan puolestaan vaparin laukomista, mutta Akseli Lehtimäen yritys suuntautui yli maalin. Maalin jälkeen ottelu jatkui edelleen tasaisissa merkeissä pallonhallinnan osalta, mutta suurin ero joukkueiden välillä syntyi murtautumisvaiheessa. Siinä missä PK-37 onnistui toisinaan läpäisemään VPS-puolustuksen päästen muutamalle maalipaikalle, niin VPS-juniorit pääsivät usein 30 metriin asti vastustajan maalista, mutta sen jälkeen eivät oikein löytäneet keinoja läpäistä kokenutta iisalmelaispuolustusta saadakseen palloja maalipaikoille.

Viimein 75. minuutilla PK-37:n Jesse Åhman pujotteli läpi oikealta laidalta ja syötti maalin eteen, mistä kaverilla oli helppo työ tehdä kahteen nollaan. Myös tällä kertaa Lehtimäki pääsi kokeilemaan maalin kuittaamista vaparista heti maalin jälkeen, mutta tällä kertaa laukaus suuntautui ohi. Lisäajalla PK:n vaihtopelaaja Myan Doot unohtui vapaaksi maalin edessä pääsi vielä laukomaan parista metristä komean volley-maalin, ja kuten aikaisempienkin maalien kohdalla, niin VPS:lle annettiin heti perään mahdollisuus kuitata - tällä kertaa rangaistuspilkulta. PK-37-vahti torjui kuitenkin Augustin Irumvan alakulmaan suuntautuneen yrityksen, joten numerot jäivät 3-0:n.

VPS J Akatemian seuraava ottelu pelataan Pietarsaaressa sunnuntaina 2.6., kun se kohtaa JBK:n vieraissa. Seuraava kotiottelu on Elisa Stadionilla sunnuntaina 9.6. ja silloin vieraaksi saapuu RoPS/2.

VPS J Akatemia: Eriksson – Häggback, Pullola, Lo Giudice, Dabrowski – Suokko (90' Kulmala), Irumva, Mäkilä (46' Ahola), Lehtonen – Björkqvist (Polvilampi 71'), Lehtimäki

OSTA AKATEMIAN KAUSIKORTTI TÄÄLTÄ

Raportti: HIFK Vepsua vahvempi Helsingissä
Ennakko: VPS haastaa HIFK:n viimeisessä ottelussa ...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio