Raportti: VPS voitti Interin - Strandvall osui kahdesti

VPS-FC-Inter-20180407-5

Vaasan Palloseura haki lauantaina 3-1 -voiton FC Interistä. Ottelu pelattiin Turun Veritas stadionilla. Vepsun maalit iski Douglas Caé ja kahdesti osunut Sebastian Strandvall.

FC Inter-VPS 1-3 (0-1)
15' Caé 0-1
54' Strandvall 0-2
74' Källman 1-2
75' Strandvall 1-3

Kotijoukkue Inter aloitti ottelun terävästi. Ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana Mikko Kuningas ja Albion Ademi pääsivät laukomaan, mutta Kuninkaan laukaus viuhui reippaasti yli ja Ademin kudin VPS-vahti Marko Meerits torjui varmasti.

Vartin pelin kohdalla VPS rakensi puolestaan mallikkaan hyökkäyksen, joka päättyi siihen, että Juha Hakola keskitti laidalta ja Douglas Caé puski pallon maaliin lähietäisyydeltä. Maali oli varsin odotettu, sillä osuma oli vasta brassin ensimmäinen Veikkausliigassa.

- Olen iloinen Douglasin puolesta. Sekä sisäinen, että ulkoinen paine on kasvanut hänen kohdallaan koko ajan ja varmasti tämä helpotti hetkeksi, että hän itsekin näkee, että pystyy edelleen tekemään maaleja. Pitää toivoa, että hän pystyy jatkamaan tästä. Toki siihen vaikuttaa meidän hyökkäyspelikin, mutta kyllä se on hyökkääjän arkea, että paikoista pitää laittaa pallo maaliin, päävalmentaja Petri Vuorinen kommentoi pelin jälkeen.

Muutama minuutti maalin jälkeen Sebastian Strandvall pääsi puskemaan lähietäisyydeltä, mutta Jere Koponen Interin maalilla torjui hienosti.

Noin 25 peliminuutin jälkeen VPS joutui suorittamaan vaihdon, kun Juho Lähde sai tällin päähänsä ja Hindrek Ojamaa korvasi tämän oikeana wingbackina.

- Juho sai päähänsä kovan iskun. Katsotaan ja seurataan tilannetta, onko kyseessä aivotärähdys ja edetään protokollan mukaan. Hän voi hyvin tällä hetkellä kuitenkin, Vuorinen kommentoi pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Jakson loppupuolella Inter sai useamman maalintekopaikan, kun Timo Furuholm pääsi yrittämään kahdesti, ensin laukomalla ja sen jälkeen puskulla. Tämän jälkeen Inter sai melkoisen hässäkän vaparin jälkitilanteesta Raidan maalille. Aivan jakson lopussa Mika Mäkitalo laukoi vaarallisesti. Meerits ja VPS-puolustus onnistuivat kuitenkin nämä tilanteet selvittämään. Vepsukin onnistui kertaalleen rakentamaan mainion hyökkäyksen ja petaamaan Hakolalle paikan. Laukaus kuitenkin epäonnistui ja Koponen onnistui pallon vangitsemaan.

Toisen jakson alussa Inter sai pari maalipaikkaa, aivan kuten ensimmäisenkin alkupuolella. VPS kuitenkin säästyi takaiskulta ja iski puolestaan itse seuraavasta tontistaan. Siinä omaa osaamistaan näytti upealla vapaapotkumaalilla Vepsun 2-0 -johtoon iskenyt Strandvall.

- Tämä vapari oli nyt pitkästä aikaa edes vähän lähempää. Mahdollisuudet, joita olen saanut, ovat tulleet aika kaukaa ja niistä on ollut vaikea tehdä. Nyt oli vielä hyvä myötätuuli. Olen harjoitellut näitä paljon, ei siinä sen kummempaa salaisuutta ole, Strandvall kommentoi huimaa suoritustaan ISTV:lle pelin jälkeen.

Maalin jälkeen Inter alkoi saada peliä pikkuhiljaa hallintaansa, mutta maalipaikoille se ei juurikaan päässyt ennen kuin Benjamin Källman pääsi laukomaan boksin rajalta 2-1 kavennuksen 74. minuutilla.

Vepsu kuittasi tämän kuitenkin nopeasti, sillä vain minuutti myöhemmin Hakola pelasi Strandvallin läpi laidalta ja kokenut VPS-kippari ampui vieraat 3-1 -johtoon kauden seitsemännellä osumallaan. Näihin lukemiin ottelu myös päättyi.

- Hyvä saada voitto pitkästä aikaa näin hyvää joukkuetta vastaan. Tämä oli meiltä kärsivällinen ja hyvä suoritus. Maaleja pitää tehdä ja tänään saatiin niitä kolme. Se on tärkeää ja toivottavasti Douglasinkin itseluottamus nousee nyt, kun hän sai kuparisensa rikki. Hänellä on ollut kuiva kausi, mutta toivottavasti ketsuppipullo nyt aukesi ja hän paukuttaa meille vielä monta maalia. Vielä kun saadaan Vahtera ja Morrissey pian mukaan, niin verkot tulevat heilumaan, Strandvall totesi pelin jälkeen.

- Olen ylpeä joukkueesta. Isossa kuvassa alkukausi on ollut vaikea. Olemme pelanneet paljon tasaisia pelejä, joita ei ole pystytty kääntämään voitoksi. Ei ole helppoa näissä hetkissä ja olen tyytyväinen siihen miten nousimme tästä tilanteesta. On vahva olo joukkueesta ja ehkä ne RoPS-pelin jälkeiset kinastelut olivat herätyskin, päävalmentaja Vuorinen puolestaan analysoi pelin jälkeen jatkaen:

- Peliä kun miettii, niin se oli suhteellisen hyvä esitys meiltä. Meillä oli vaikeitakin jaksoja, mutta nyt pystyimme ne hoitamaan. Maalivahti otti torjunnan silloin, kun se piti ottaa ja pelaajat tyyliin makasivat pallon päällä siinä vaiheessa kun se pyöri maalin edustalla. Tietysti on hienoa myös se, että kapteeni Strandvall nousi esille tehden kaksi maalia.

Seuraavassa ottelussa VPS kohtaa kotikentällään IFK Mariehamnin. Kamppailu pelataan Elisa Stadionilla keskiviikkona 20.6. klo 18:30.

OSTA LIPUT TÄSTÄ

VPS tänään: Meerits - Lähde (27' Ojamaa), Voutilainen, Lahti, Auvinen, Güner (80' David) - Strandvall, Laatikainen, Jama, Hakola - Caé (58' Gueye)

Penkillä: Volotinen, Kalermo, Gatambiye.

Artikkelikuva: Harri Bragge.

Ennakko: Voitto alla Mariehamnin kimppuun - "Halua...
Mäkilän maalit toivat voiton Akatemialle
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio