Alex Myntti nousee Edariin kolmevuotisella sopimuksella
Vaasan Palloseura on tehnyt kolmivuotisen sopimuksen vaasalaisen Alex Myntin kanssa. Laitapelaajana viihtyvä Myntti nousee B-junioreista edustusjoukkueen vahvuuteen. Myntti debytoi ensimmäiset minuuttinsa Veikkausliigassa viime kesänä.
17-vuotiaalle Myntille sopimus on merkittävä etappi.
– Fiilis on tosi hyvä. Tämä on ollut yksi tavoitteistani siitä asti, kun aloitin Vepsussa, Myntti kertoo.
Matka alkoi koulun liikuntasalista
Myntti aloitti jalkapallon varhain. Ensiaskeleet otettiin BK-48:ssa nelivuotiaana.
– Muistan edelleen ihan ensimmäiset treenit. Harjoittelimme koulun liikuntasalissa, leikimme ja pidimme hauskaa, hän muistelee.
Tie BK-48:sta Vepsuun kulki WFA:n kautta, kun Myntti siirtyi Vepsuun syksyllä 2024.
Kehitystä viime kaudella
Viime kausi toi Myntille paljon oppia ja vahvisti uskoa omaan tekemiseen.
– Koen, että viime kausi meni henkilökohtaisesti hyvin. Opin paljon uutta ja kehityin sekä fyysisesti että pelillisesti, Myntti summaa.
Katse on kuitenkin jo tulevassa ja siinä, miten omaa tasoa voi nostaa entisestään.
– Haluan erityisesti kehittää fysiikkaani, sekä voimaa että nopeutta, hän nimeää tärkeimmät kehityskohteensa.
Katse kohti pelejä
Uusi kausi ja edustusjoukkueen arki motivoivat kohti seuraava tavoitetta.
– Minulla on täällä hyvät edellytykset kehittyä ja saada arki toimimaan hyvin. Tulevalta kaudelta odotan eniten sitä, että pääsen pelaamaan otteluita, Myntti sanoo.
Pikkarainen: kilpailu minuuteista alkaa
VPS:n urheilujohtaja Tommi Pikkarainen näkee Myntissä paljon potentiaalia.
– Alex on mielenkiintoinen pelaaja. Hän oli jo viime kesänä paljon edustuksen mukana ja teki debyytinkin, mutta nyt lähdetään tosissaan kilpailemaan peliminuuteista. Taito ja nopeus riittävät jo Veikkausliigaan, mutta kovuutta kamppailuihin ja tasaisuutta hyökkäyspään valintoihin tarvitaan vielä paljon. Jos hän saa ehjän treenikauden, uskon että viimeistään syyskierroksella hän laittaa kokeneemmille kunnolla painetta minuuteista.
Onnea sopimuksesta Alex! Ensimmäinen ottelu pelataan huomenna, kun VPS aloittaa Liigacupin kotonaan AC Oulua vastaan. Mikäli taskusta ei löydy kausaria, osta lippusi täältä. Nähdään VEOlla!
