
Akatemian kuukauden matsi: VPS Akatemia – VIFK | Raportti
Palloseuran Akatemia-joukkue kohtasi paikallisvastustaja VIFK:n ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen. Akatemia lähti otteluun kahden voiton siivittämänä, vieraat taas yhden tappion ja yhden tasapelin jälkeen.
Aloituskokoonpanossa nähtiin Miesten Edustusjoukkueesta tuttuja kasvoja: Akoon Kuek, Deng Madut, Kalle Huhta, Josep Nuorela, Etok sekä maalivahti Eino Ehrnrooth.
Ottelu oli tasainen. Palloseura kärsi jonkin verran pallonmenetyksistä syötöissään, mutta vieraat eivät onnistuneet rakentamaan erityisen vaarallisia hyökkäyksiä. Ensimmäinen maali merkittiin kuitenkin vieraille ajassa 17’, kun VPS:n puolustaminen epäonnistui ja pallo suuntautui omaan maaliin.
Vepsu kuitenkin kuittasi tilanteen vain viisi minuuttia myöhemmin, kun Viljami Visuri iski pallon maalin.
VPS haki keskityksiä useaan otteeseen vasemmalta laidalta Hugo Karlssonin ja Visurin hiotuilla kuvioilla, mutta vieraiden Arttu Nuutinen oli hereillä ja puolusti nämä tilanteet hyvin.
Ensimmäisen jakson lopussa Nuorelan rike boksissa vihellettiin, ja Steven Morrissey vei joukkueensa 1–2-johtoon rangaistuspotkusta.
Rinnalle, ohi ja takaisin tasoihin
Heti toisen jakson alussa VPS sai oman rangaistuspotkunsa, jonka Kuek laukoi varmasti sisään ajassa 50’. Ottelun 65. minuutilla Kuek viimeisteli komeasti toisen maalinsa ja vei Palloseuran johtoon.
Vepsulla oli vielä hyvä mahdollisuus 88. minuutilla, kun hieno hyökkäys pysäytettiin aivan boksin tuntumaan. VIFK-vahti Mika Kaarre sai tästä keltaisen kortin. Vapaapotku ei kuitenkaan tuottanut tulosta.
Ottelun viimeisillä minuuteilla nähtiin ikävä käänne. VIFK sai kulmapotkun, josta Abdullah Mohammad Doudi teki tasoituksen. Ottelu päättyi tasapeliin.
– Nyt tuntui vähän siltä, että ei ollut ihan niin hyvä suoritus kuin aiemmat matsit. Täytyy antaa vastustajalle tunnustusta. Se, että emme olleet niin hyviä, johtui myös siitä, että vastustaja puolusti kohtuullisen hyvin. He taistelivat kyllä pirun kovasti ja näyttivät omaa vaarallisuuttaan. Emme olleet ihan parhaimmillamme, mutta toisaalta VIFK teki sen, mitään ei saatu tänään helpolla, päävalmentaja Ville Priha kertoi.
Akatemia jatkaa lohkossaan edelleen kolmantena SJK:n ja Herculeksen perässä.
– Se, että päästimme kolme maalia, on tietysti aika paljon. Ei olisi tarvinnut kuin puolustaa hieman paremmin, niin peli olisi ollut siinä. Ei voi kuitenkaan vaatia, että joka kerta mätetään hirveä määrä maaleja. Toki hyökkäyspelaaminen jäi myös vähän piippuun, mutta ehkä kuitenkin se, että päästimme kolme maalia, oli selkeästi suurin ongelma tässä pelissä, Priha pohtii parantamisen paikkoja.
Akatemian seuraava ottelu on tulevana keskiviikkona, kun joukkue kohtaa Suomen Cupissa GBK:n.
– Ei auta innostua isoista voitoista eikä masentua pistemenetyksistä. Nyt jatketaan vaan nopeasti eteenpäin kohti keskiviikkoa, Priha päättää.