VPS-hemsida2

Recent Videos

Kausi pakettiin Helsingissä

VPS matkasi sunnuntaina Oulunkylään IF Gnistanin vieraaksi. Veikkausliigan Mestaruussarjan viimeinen kierros tarjosi fyysisen kamppailun pisteistä Helsingin illassa. 

Ottelun alku aaltoili päästä päähän. Vartin kohdalla Casper Holmelund vei Vepsun 0–1 johtoon. 

IF Gnistan tasoitti ottelun kymmenen minuuttia myöhemmin Kosmo Launialan toimesta. Launiala teki toisen heti perään 29. minuutilla. VPS lähti tauolle 2–1 takaa-ajo asemasta. 

Toisen puoliajan alussa VPS ei onnistunut paikoistaan, jonka jälkeen kotijoukkue hyödynsi omansa. Joakim Latonen vei IF Gnistanin 3–1 johtoon 63. minuutilla. Tämän jälkeen maalitilastoihin itsensä kirjasivat vielä Sergei Eremenko ja Adam Jouhi. 

Kauden viimeinen peli päättyi VPS:n pettymykseen. Päävalmentaja Jussi Nuorela paketoi pelin: 

– Ei kautta ole kiva lopettaa tälleen, mutta nyt se meni näin. Alussa tuntui vähän, että meillä oli legendaariset ”bussijalat”. Saimme kuitenkin tehtyä maali ja kaikki tuntui ihan ok:lta. Menetettiin johto kuitenkin aika nopeasti. Yksittäiset tilanteet puolustettiin luokattoman huonosti, kun toppareiden väleistä laitetaan palloa maaliin niin ei se nyt ihan putkeen mennyt. 

Tulevaa Nuorela ennakoi seuraavasti: 

– Täksi kaudeksi uusittiin lähes koko joukkue, nyt aika monella jatkuu sopimus ja päästään rakentamaan tämän kauden päälle ensi kautta. Lähtökohdat ovat selvästi paremmat kuin tähän kauteen lähdettäessä. Toivotaan, että löydämme vähä lisää laatua ja onnistutaan määrätyissä hankinnoissa. Runko on hyvä, jonka päälle päälle on hyvä rakentaa. 

– Nyt lomalle, ja sit pari viikkoa treeniä ennen joulua. Tammikuun alusta lähdetään kunnolla uudella joukkueella eteenpäin. 

Kiitos kaudesta, nähdään ensi vuonna. Hyödynnä kausareiden tarjoushinnat täältä.