Ei pisteitä Kuopiosta: “päästimme heidät liian helpolla”
VPS ja KuPS kohtasivat toisensa sunnuntaina Kuopion Väre Areenalla. KuPS osoitti tehokkuutensa ottamalla 2–0 voiton.
VPS aloitti ottelun pirteästi ja hallitsi kenttätapahtumia ensimmäiset minuutit. Avausjakson edetessä ote kääntyi kuitenkin KuPSille, joka hyödynsi maalipaikkansa tekohokkaasti.
Ottelun 11. minuutilla KuPSin Bob Nii Armah kaadettiin VPS boksissa, ja kotijoukkueelle tuomittiin rangaistuspotku. Jaime Moreno laukoi pallon voimalla maaliin ja vei KuPSin johtoon. KuPS kasvatti johtoaan 34. minuutilla, kun Moreno riisti pallon ja Armah viimeisteli tilanteesta 2–0 osuman.
Toisella puoliajalla VPS onnistui herättelemään omaa peliään, mutta vaaralliset maalipaikat jäivät yksittäisiä hetkiä lukuun ottamatta vähiin.
Tauolla kentälle vaihdettu Wilson Samake pääsi KuPSin harhasyötön seurauksena nokikkain KuPS-vahti Johannes Kreidlin kanssa, joka torjui malilaisen yrityksen. Myös Miika Niemi kokeili maalintekoa 73. minuutilla. Niemen vaarallinen laukaus 25 metristä oli matkalla kohti oikeaa yläkulmaa, mutta Kreidl venytti itsensä pallon tielle.
Päävalmentaja Jussi Nuorelan mukaan ottelu ratkesi joukkueiden eroihin yksilösuorituksissa:
– Peli oli odotetun kaltainen. Joukkuepelaamisessa ei ollut ongelmia, mutta yksilöinä emme pärjänneet. KuPS ei ollut niin hyvä, ettemmekö olisi voineet pärjätä. Lahjoitimme 3 pistettä kahdella helpolla maalilla – silloin on aika vaikea voittaa. Päästimme KuPSin liian helpolla.
VPS sai myös omat mahdollisuutensa, mutta ei onnistunut tänään maalinteossa.
– Saimme palloja oikeisiin paikkoihin, mutta emme onnistuneet viemään tilanteita loppuun asti. Aika laihaahan meidän hyökkäyspeli oli. Saimme itsekin yhden lahjan KuPSilta, mutta emme laittaneet palloa verkkoon. Onnistuminen siitä olisi voinut muuttaa peliä, Nuorela harmittelee.
Vepsun kausi jatkuu kotona ensi viikon lauantaina 24.10., kun vastaan asettuu FC Inter klo 14.00. Joukkueiden kohtaamiset ovat olleet tasaisia vääntöjä läpi kauden – tätä et halua missata. Osta liput otteluun täältä.










