VPS-hemsida2

Kansallisen Ykkösen karsinnat: F.C. Heimo – VPS | Ennakko

Kansallisen Ykkösen nousukarsinta huipentuu huomenna Espoossa, kun VPS ja F.C. Heimo kohtaavat toisensa otteluparin toisessa osassa. Ratkaisevaan toiseen osaan lähdetään 2–2 tasatilanteesta. 

Kaksi Kakkosen runkosarjassa tappiotonta joukkuetta VPS ja F.C. Heimo ratkovat huomenna, kumpi pääsee kruunaamaan kautensa suoralla nousulla Kansalliseen Ykköseen. Ottelun häviäjä jatkaa karsintoja Kansallisen Ykkösen karsijan paikalla olevaa joukkuetta vastaan.

Ensimmäinen osa jätti kaiken auki

Joukkueet kohtasivat toisensa viime lauantaina Vaasassa. Ensimmäinen osaottelu tarjosi vauhdikkaan ja tapahtumarikkaan kamppailun. Ensimmäisellä puoliajalla Vepsu löysi itsensä kahden maalin takaa-ajoasemasta, mutta osoitti sisukkuutensa taistelemalla itsensä lopulta tasoihin. Näin toiseen osaotteluun päästään lähtemään 2–2 tasatilanteesta.

– Ihan hyvät fiilikset ekasta kohtaamisesta. He saivat ehkä vähän helppoja maaleja. Näytettiin kuitenkin taas, että pystymme kamppailemaan itsemme takaisin peliin, päävalmentaja Christoffer Kloo kertaa viime viikon tapahtumia. 

Tasaisessa otteluparissa pienet yksityiskohdat voivat nousta ratkaisevaan osaan: 

– Emme saa päästää helppoja maaleja, vaan meidän pitää olla hieman huolellisempia puolustamisessa. Hyökkäyspelimme on sen verran hyvää, että tulemme varmasti luomaan hyviä maalipaikkoja. Ratkaisevaa on se, että kumpi tekee asiat paremmin huomenna. 

Kolmas kerta toden sanoo?

VPS taistelee noususta Ykköseen jo kolmatta kertaa neljän vuoden sisään. Kaudella 2023 nousuhaaveet kariutuivat VJS:lle hävityn rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Viime vuonna tie nousuun katkesi karsintojen ensimmäisessä vaiheessa, kun HJS voitti yksiosaisen otteluparin niukasti maalein 3–2.

Tällä kaudella tavoite on ollut selvä: nousu Kansalliseen Ykköseen.

– Tottakai nousu olisi huikea juttu meille. Se on ollut kauden alusta asti päätavoitteemme. Toisaalta meidän pitää osata nauttia pelistä, ettemme purista liian kovaa. Emme saa pelätä virheitä, vaan meidän pitää uskaltaa tehdä hyviä asioita. Pitää löytää se kultainen keskitie, jotta osaamme nauttia pelaamisesta, vaikka kyseessä onkin todella tärkeä ottelu, Kloo korostaa.

F.C. Heimo – VPS huomenna, lauantaina 17.10. klo 16.00 Leppävaara 1 TN, Espoo. Kotisohvalta ottelua voit seurata Veo Liven välityksellä VPS Juniorit kanavalta.