VPS-hemsida2

Matsiraportti: TP-T – VPS

Vepsu starttasi Suomen Cup -taipaleensa Pyynikin legendaarisella urheilukentällä. Vastassa oli Kolmosta pelaava viime kauden mestari TP-T.

Kokoonpanossa iloa silmälle toi muun muassa loukkaantumisesta paluun tehnyt Akon Kuek. Avauksessa nähtiin myös ensimmäistä kertaa tällä kaudella useita uusia kasvoja, kuten päivää vaille täysi-ikäinen Kalle Huhta.

Ottelun kuudennella minuutilla Vepsulle avautui mahdollisuus rangaistuspotkusta. Pilkulle asteli juuri haastattelussa uhonnut Martti Haukioja. Mielessä pyöri edelleen vanhan seuratoverin vetämä ”elämänsä raskaimmaksi” nimetty treeni, ja Haukioja vitsaili etukäteen aikovansa vetää suoraan Tuomas Karjanlahtea päin. Ehkä omat sanat jäivät kummittelemaan, sillä pallo ei lopulta heilauttanut verkkoa – eikä Karjanlahteakaan.

– Olin tyytyväinen poikien asenteeseen tänään. Jos lähtee vähän puolivaloilla pelaamaan, voi tulla vähän hankalaa. Mitä nopeammin pelin saa kontrolliin, sitä parempi. Se tietysti vaatii sen, että tekee maaleja suht alkuun. Missattiin rankkari, mutta aika nopeasti saatiin se maali sieltä kuitenkin, päävalmentaja Jussi Nuorela kertoo ottelun aloituksesta.

Nollatilanteessa jatkettiin vielä reilut kuusi minuuttia, kunnes Vilmer Rönnberg avasi maalihanat. Vepsun toinen osuma syntyi 43. minuutilla, kun Miika Niemen pitkä sivurajaheitto johti tilanteeseen, jonka päätteeksi Joonas Lakkamäen laukaus löysi tiensä verkkoon.

Huhta häikäisee, Jakonen jatkaa

Lakkamäki oli lähellä osua toistamiseen, mutta viimeistely epäonnistui niukasti. Huhta puolestaan esitteli vikkeliä kikkojaan pitkin ottelua ja laittoi vastustajia solmuun.

– He pelasivat samalla muodolla kuin me, ja kun kenttä oli tavallista pienempi, niin erikoistilanteista voi saada vähän sählinkiä aikaiseksi. Todella suoraviivaisesti joutui pelaamaan, ja silloin se on sellaista niin sanottua flipperiä, kun palloa ei ole kontrolissa ollenkaan

Kapteeni Jesper Engström pelasi pitkän pallon ylös, josta Tristan Dekker puski sen Olli Jakoselle. Jakonen jatkoi pallon puskulla maaliin, ja Vepsu siirtyi 0–3-johtoon.

Vaihdosta kentälle tullut Nicolas Fleuriau Chateau murtautui boksiin ja laukoi pallon tarkasti alakulmaan ottelun 75. minuutilla. VPS:n viidennen ja viimeisen maalin viimeisteli Luka Smyth käsivirheestä tuomitusta rangaistuspotkusta.

– Ammattimainen esitys, rutiini voitto tietysti. Loppua kohti alkaa helpottamaan aina kummasti, kun vastustaja alkaa väsymään ja saadaan pari maalia. Kunnolla joutuivat pojat pelaamaan, hatunnosto vastustajalle, kun laittoivat kunnolla kampoihin, Nuorela summaa.

– Saatiin peluutettua kaikkia niin kuin oli suunniteltu. Isommalla joukolla on nyt peli minuutteja alla ja se on tietysti tärkeää, että mahdollisimman moni on pelivireessä veikkausliigaa ajatellen, Nuorela päättää.