Naisten kuukauden matsi: VPS – FC United | ennakko
Kakkosen C-lohkon voitto varmistui pari viikkoa sitten kotikentällä KF10 vastaan 11–0-voiton jälkeen. Samalla varmistui paikka ensi viikonloppuna alkavissa Ykkösen karsinnoissa. Nyt lauantaina pelataan kuitenkin vielä viimeinen sarjaottelu, kun kotikentällä vastaan asettuu FC United Pietarsaaresta
Vepsun meno Kakkosen C-lohkossa on ollut vakuuttavaa koko kauden. Viimeiseen sarjaotteluun lähdettäessä joukkue on napannut 17 ottelusta yhtä monta voittoa. Voittoputkesta entistä vakuuttavamman tekee huikea 84–9 maaliero.
Karsintapaikan varmistuttua katseet ovat kääntyneet tuleviin karsintamatseihin.
– Viime viikot ovat sujuneet hyvin. Karsintapelit ovat koko ajan mielessä, ja kaikki, mitä tällä hetkellä teemme tähtäävät niihin. Haluamme valmistautua niihin mahdollisimman hyvin, päävalmentaja Christoffer Kloo kertoo.
– Fokus on siinä, että olemme todella hyvässä kunnossa karsintojen alkaessa. Olemme lisänneet treeneihin pieniä yksityiskohtia, kuten rangaistuspotkuja, jotta olisimme mahdollisimman valmiita, jos ratkaisu venyisi sinne asti.
Lisää laajuutta pelaajarinkiin
Joukkueen pelaajarinki sai vielä syyskuun alussa vahvistusta, kun puolustaja Julia Saarenmäki ja maalivahti Annika Luomaranta tekivät paluun Raitaan. Molemmat tuovat mukanaan kokemusta ylemmiltä sarjatasoilta.
– He ovat sopeutuneet todella hyvin joukkueeseen. Molemmilla on todella hyvä asenne, ja he tuovat selvästi lisää energiaa meidän harjoituksiimme, Kloo toteaa.
Kova kenraali edessä
Lauantaina edessä on kova kamppailu viimeisistä sarjapisteistä, kun Hietalahteen saadaan vieraita Pietarsaaresta. Vepsun ja FC Unitedin kohtaamiset ovat perinteisesti olleet hyvin tasaisia. Kloo näkee ottelun hyvänä kenraalina ennen karsintoja:
– Todella hyvä, että pääsemme pelaamaan FC Unitedia vastaan vielä ennen karsintoja. Edelliset kaksi peliä, 11–0- ja 8–0 –voitot, eivät vastaa karsintapelien vaatimustasoa. En ainakaan usko, että karsinnoissa nähtäisiin samantyylisiä otteluita.
– United vastaan meillä on ollut aina kovia pelejä: viime vuonna 2–2-tasapeli vieraissa ja 3–2-voitto kotona. Nyt kevätkierroksella voitimme 1–0 vieraissa. Se oli kova peli, eikä voitto tullut helpolla. United on kovaa taisteleva joukkue, joka yrittää pelata aika suoraviivaisesti, joten meidän täytyy olla valmiita siihen. Kuten olemmekin. Hyvä, että päästään pelaamaan tämän tyylisen pelin karsintojen alla.
Kickoff lauantaina klo 15.00, nähdään stadikalla!
