Raportti: VPS kaatoi Jaron 3-0 – hyökkääjille tärkeitä onnistumisia
Vaasan Palloseura pelasi tänään harjoitusottelun Pietarsaaren Jaroa vastaan. VPS voitti kamppailun lukemin 3-0.
VPS-Jaro 3-0 (1-0)
45’ Gueye 1-0
87’ Sarr 2-0
90+1’ Caé
VPS aloitti pelin terävästi. Jo neljännellä minuutilla Ibrahima ”Ibra” Gueye pääsi ampumaan, mutta laukaus jäi hentoiseksi ja Emil Öhberg Jaro-maalilla vangitsi pallon helposti syliinsä. Kuudennella minuutilla puolestaan Sebastian Strandvall nappasi hienosti katkon Jaron pelinavaamisvaiheessa ja karkasi yksin läpi. Öhberg vieraiden maalilla kahmaisi kuitenkin loistavan torjunnan.
Peli eteni Vepsun hienoisessa hallinnassa aina vartin tienoille saakka, mutta sen jälkeen Jaro alkoi päästä paremmin ja paremmin pelistä jyvälle. VPS:n pallollinen tekeminen oli jakson keskivaiheilla hieman hätäistä ja Jaro pääsi reippaan puolen tunnin jälkeen rakentamaan kaksi puolittaista maalipaikkaa. Torjuntatöihin ei Samu Volotinen VPS-maalilla joutunut, sillä sekä Samba Sillahin, että Seth Paintsilin laukaus suuntautui ohi maalin. Viimeistely-yritykset eivät muutenkaan lähteneet kovinkaan hyvistä asennoista.
Jos pääsi Jaro nopeilla hyökkäyksillään hieman peliin kiinni, niin VPS antoi samaa lääkettä 40 peliminuutin jälkeen. Gueye oli päästä nikkaamaan pallon maaliin lähietäisyydeltä jo 43. minuutilla, mutta vielä siinä vaiheessa ei onnistunut. Kaksi minuuttia myöhemmin senegalilaiskärki latasi pallon kauniisti alakulmaan ja Vepsun 1-0 -taukojohtoon.
Toisella jaksolla tapahtumia oli jakson alkupuolella enemmän, kun ensin Gueye pääsi kokeilemaan laukaustaan, joka kuitenkin viuhui yli. Sen jälkeen Jarolla oli kaukaa vapaapotku. Kaukolaukaus singahti viuhuen kohti VPS-maalia ja Volotinen onnistui torjumaan vahvasti leijanneen pallon vain vaivoin. Muutama minuutti myöhemmin mentiin taas toisessa päässä, kun Elhadji Ciss pääsi puskemaan kulman jälkitilanteesta, mutta pusku suuntautui metrin verran ylähirren yli.
Pelin 65. minuutilla VPS sai rangaistuspotkun, kun Omar Jamaa rikottiin 16. alueella. Pilkulta kapteeni Sebastian Strandvall pommitti kuitenkin pallon reippaasti yli maalin.
Seuraavaa tilannetta odoteltiin tovi, kunnes kymmenen minuuttia ennen loppua Berkant Güner pääsi ampumaan, mutta pehmeäksi jäänyt kuti ei tuottanut tulosta.
VPS osui ottelussa toistamiseen, kun kolme minuuttia ennen täyttä aikaa Douglas Caé petasi nuoren Momodou ”Mudu” Sarrin läpi. Sarr ei paikastaan erehtynyt, vaan laukoi pallon tarkasti maalivahdin haaroista sisään. Ottelun lisäajalla Caé viimeisteli vielä taidokkaasti 3-0 -osuman. Brassi onnistui itse asiassa vielä toistamiseen ennen ottelun päättymistä, mutta tuo maali hylättiin.
– Me aloitimme hyvin. Prässäsimme hyvin ja Seba (Strandvall) oli läpi viiden minuutin pelin jälkeen. Saimme siinä muutaman kerran muutenkin tilanteita boksin sisään.
– Avausjaksolla Jaro pääsi kuitenkin nopeisiin hyökkäyksiin, mikä on heidän vahvuutensa. Muutimme muutamaa juttua toiselle jaksolle, minkä myötä he eivät päässeet enää niin paljon samanlaisiin tilanteisiin. Balanssi oli toisella jaksolla parempi. Ei avausjaksollakaan Samulle (Volotinen) tainnut juuri torjuntoja tulla, vaikka Jaro muutaman paikan saikin.
Positiivisia otteita
Volotisen otteet lämmittivät muutenkin valmentajan mieltä.
– Samu pelasi ihan hyvin. Meillä on mukavasti kilpailua myös maalivahtien välillä. Samu ei ole pelannut niin paljon, mutta hän teki ihan hyviä valintoja tänään. Teknisessä suorittamisessa jäi parannettavaa, mutta ajatusta oli ratkaisuissa taustalla. Pitää kuitenkin muistaa, että tänään ei pelattu pisteistä. Nyt pelien luonne muuttuu tästä
Myös oman nuoren kasvatin, Momodou Sarrin, maali ilahdutti pääkäskijää.
– ”Mudu” on esiintynyt junnuissa hyvin ja hänellä on asenne kohdillaan. Hän on pelannut enemmän junnuissa hyökkääjänä, mutta meillä laitapelaajana. Työmoraali on kova ja hän osaa viimeistellä. Olen tyytyväinen siihen, miten hän on suorittanut tänä talvena. Hienoa, että omia kasvatteja alkaa kasvaa kohti liigamiehistöä. ”Fabu” (Gatambiye) oli Sundsvallissa ja Mudu on nyt seuraava, joka on tekemässä tuloaan.
– Monesti odotetaan, että pelaajat ovat valmiita 15-16-vuotiaana nousemaan liigajoukkueeseen, mutta se ei usein vaan mene niin. Voi olla, että meilläkin juniorit lyövät läpi vasta 20-23 -vuotiaina. Monesti tuossa 18-19 -vuotiaana se kärsivällisyys on koetuksella, jos ei ole vielä niin isossa roolissa. Hyvää työntekoa tulisi tuossa vaiheessa vielä jatkaa, kun on päässyt siihen pisteeseen, että on lähellä murtautumista edustusjoukkueeseen.
Kokoonpanon suhteen valmennuksella riittää Vuorisen mukaan vielä mietittävää ennen sarjakauden avausta.
– Ei ole tehty vielä päätöstä avauksesta sarja-avaukseen. Tänään vaihdoimme hyökkääjää ja meillä oli myös vihdoin mahdollista testata (Elhadji) Ciss pelitilanteessa. Jos emme olisi tehneet näitä kokeiluja nyt, ne olisi pitänyt tehdä liigassa. Hyvä, että saimme treenipelin tähän.
– Pelit kertovat pelaajista kuitenkin meille paljon ja tämäkin saattoi kiristää kilpailua pelipaikoista. Jos minä en tiedä Inter-pelin avausta vielä, niin silloin sitä on vastustajankin vaikea arvioida. Nyt tilanne on siltä osin tosi hyväkin.
– Lisäksi penkillä oli pelaajia, jotka ovat pelanneet talvella enemmän. Vaikka he olivat nyt sivussa, tiedämme mihin he pystyvät.
Oikeita liikkeitä ja prässiä
Maaliskuussa VPS ei onnistunut tuloksellisesti hurjan hyvin. Se kohtasi kovia joukkueita, kuten HJK:n ja SJK:n, sekä ruotsalaiset Brommapojkarnan ja Sundsvallin. Kokonaisuutena kuluneesta kuukaudesta jäi kuitenkin paljon mukaan otettavaa Veikkausliigaa ajatellen.
– Meidän maaliskuu oli tosi kova kuukausi. Emme saaneet voittoja, mutta toisaalta, me emme hävinneet yhtäkään sarjapistettä maaliskuussa. Tiedämme nyt mitä niiden suhteen vaaditaan.
– Totta kai voittaminen tässä ennen sarjakauden alkua tuntuu hyvältä. Mehän haluamme voittaa tietenkin koko ajan. Meillä on kuitenkin ollut kovia vastuksia. Olemme käyneet läpi mitä olisimme voineet tehdä paremmin menneissä peleissä ja mielestäni niitä asioita myös näkyi tänään kentällä.
– Esimerkkinä se, että meidän keskikenttäpelaajamme tekevät valtavasti töitä pelinavaamisvaiheessa ja sen jälkeen kolmelta-neljältä ylimmältä pelaajalta vaaditaan paljon liikkeitä. Tänään niitä näkyi enemmän ja pystyimme käyttämään esimerkiksi kentän leveyttä hyväksi aika hyvin.
– Myös prässimme toimi ihan hyvin. Oli sen suhteen tiettyjä ongelmiakin, mutta se ei haittaa, vaikka emme pysty koko aikaa prässäämään ylhäältä. Pelillisesti tietyt jutut ovat loksahtaneet eteenpäin tässä kuussa, etenkin pallollisessa pelissä.
– Pitää myös muistaa, että Jaro on hyvä joukkue, jossa on paljon liigakokemusta. Kiitos Jarolle tästä treenipelistä, Vuorinen päätti.
VPS huilaa nyt lauantain ja sunnuntain ja palaa niin sanotusti ”sorvin ääreen” taas maanantaiaamuna.
VPS tänään: Volotinen – David, Lahti (70′ Auvinen), Ciss, Engström – Jama, Laatikainen, Voutilainen (70′ Gatambiye) – Strandvall (80′ Sarr), Hakola (46′ Güner) – Gueye (70′ Caé)
Penkillä: Meerits, Ojamaa, Kalermo, Privitera.
OSTA LIPUT TAI KAUSIKORTTI TÄSTÄ.
Artikkelikuva: Harri Bragge.