
Sunnuntaina kauden toinen derby – Jaro-ottelun ennakko
Vaasan Palloseura kohtaa kauden toisessa paikallisottelussa FF Jaron sunnuntaina 23.5. Ottelu pelataan Pietarsaaren keskuskentällä kello 18.30. Jos et pääse paikan päälle katsomaan ottelua, voit seurata ottelun kulkua esimerkiksi Ruutu-palvelusta tai Vepsun twitter-tililtä.
https://www.ruutu.fi/stream/3843906 & twitter.com/VPS1924
Toukokuun otteluohjelma:
Vaasan Palloseuran kauden ensimmäinen Pohjanmaan Derby pelattiin maanantaina 17.5. Vaasan Elisa Stadionilla. KPV onnistui menemään ottelussa kaksi kertaa johtoon, mutta kotijoukkue ei takaiskuista lannistunut vaan kampesi molemmilla kerroilla tasoihin. Ottelu päättyi lopulta lukemiin 2-2.
Vepsun maaleista vastasi Sebastian Strandvall ja Kalle Multanen.
VPSTV:n kooste:
Sunnuntain vastustaja FF Jaro on aloittanut kauden myös hyvin. Joukkue on kolmesta ensimmäisestä ottelusta voittanut kaksi ja hävinnyt yhden. Joukkue kärsi tappion kauden avausottelussa EIF:iä vastaan. Voitot se on napannut HJK Klubi 04:stä ja Turun Palloseurasta.
VPS ja Jaro ovat kohdanneet tällä kaudella kertaalleen Suomen Cupissa. Siinä ottelussa VPS oli parempi lukemin 3-1.
Päävalmentaja Jukka Karjalainen, valmentaja Jussi Nuorela ja maalivahtivalmentaja Henri Sillanpää ovat valinneet seuraavat pelaajat huomiseen otteluun:
Joukkueen tilanne:
Joukkueen tilanne on tällä hetkellä hyvä. Kokoonpanoon tekee paluun pitkään sivussa olleet Aleksi Pahkasalo ja Kareem Moses. Joukkueen vahvuudesta puuttuvat Joonas Vahtera, Honar Abdi ja Luqman Kassim.
Kiinnitä katseesi:
Vaasan Palloseuran ja FF Jaron välisiin otteluihin lukeutuu paljon historiaa ja kyseessä on aina yksi kauden tärkeimmistä otteluista. Kuinka tämä asetelma vaikuttaa ottelun kuvaan. Kalle Multanen pääsi viime ottelussa peliin paremmin mukaan, onnistuuko VPS tässä myös vieraskentällä?
Historia:
20.2.2021 VPS – FF Jaro 3-1
30.9.2020 VPS – FF Jaro 1-3
5.8.2020 FF Jaro – VPS 1-6.
Otteluinfo:
Päivämäärä: 23.5.2021
Aloitusaika: 18.30
Stadion: Pietarsaaren Keskuskenttä
Ottelun erotuomari: Jari Järvinen
Avustavat: Jarno Kiistala & Kari Koskela
VPSTV:n ennakkohaastattelussa päävalmentaja Jukka Karjalainen ja Aleksi Pahkasalo:
Ottelun jälkeiset haastattelut VPSTV:ssä.