Kolme -05 syntynyttä junioria nostettu Vepsun edustusjoukkueeseen

-05-poja_20201024-154324_1 Lauri Ketola, Gabriel Sillanpää, Roni Hudd

VPS on tehnyt loppukauden mittaiset sopimukset kolmen 2005 syntyneen VPS Junioreiden pelaajan kanssa. Kyseessä olevat pelaajat ovat puolustuspään Gabriel Sillanpää, laituri Lauri Ketola sekä hyökkääjä Roni Hudd. Kaikki kolme osallistuivat tänään edustusjoukkueiden harjoituksiin. 

Poikien ikäluokkaa -05 valmentaa edustusjoukkueen maalivahtivalmentajana työskentelevä Henri Sillanpää, joka on myös Gabrielin isä.

- Itse asiassa sivummalta vain tänään seurailin, mutta ei heillä mitään vaikeuksia ollut pysyä vauhdissa, nyt kun oli peliin valmistavat treenit. He ovat hyviä poikia, eivätkä täällä turhaan mukana ole. Heidät otettiin hyvin vastaan ja joukkueeseen mukaan. Se on tärkeä juttu, Sillanpää kommentoi poikien otteita. 

Tällä kaudella kolmikko on pelannut pääasiassa VPS Juniorien joukkueiden mukana, mutta jokainen heistä on ehtinyt esiintyä jo miestenkin peleissä VPS Akatemian riveissä. Kaikki kolme ovat olleet myös 2005-syntyneiden Suomen maajoukkueen mukana. 

- Fyysisesti pärjäävät ihan hyvin. Totta kai ei ole ihan sama kuin vanhemmilla, mutta rohkeita, määrätietoisia ja tosi nopeita pelaajia kaikki. Eivät jää jalkoihin, ja se auttaa aika pitkälle. Tämä on pojille tietynlainen palkinto hyvästä kaudesta, mutta pitää ymmärtää edelleen se, että tämä ei ole mikään päätös vaan vasta alkua. Kovaa työtä tästä eteenpäin, Sillanpää muistuttaa. 

VPS:llä on tällä kaudella jäljellä kolme ottelua, joihin nämä pelaajat voidaan nimetä Vepsun joukkueeseen. Ensimmäinen niistä on huomenna Gnistania vastaan, ja ensi viikolla kohdataan KTP kotona sekä MP vieraissa. Kaikki pelaajat voidaan tarvittaessa nimetä VPS:n kokoonpanoon ja myös pelata Vepsun mukana. 

Raportti: VPS taipui Gnistanille maalirikkaassa ot...
Ennakko: "Kaikki annetaan, vaikka ei olisikaan yle...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio