Otteluennakko: VPS - FF Jaro | Harjoitusottelu

gameday-preseason-www-1

VPS:n alkukausi tulee päätökseen, kun joukkue kohtaa kotonaan pietarsaarelaisen FF Jaron. Kyseessä on viimeinen harjoitusottelu ennen Veikkausliiga-kautta. Sarjan alkuun on Jaro-ottelun jälkeen vain 7 päivää aikaa.

 

FF Jaro menestyi viime kaudella Miesten ykkösessä hyvin sijoittuen runkosarjassa kolmanneksi. Joukkue sijoittui myös ylemmän jatkosarjan kolmanneksi, ja pääsi karsimaan liigakarsintapaikasta. Joukkue kuitenkin hävisi karsinnassa Turun Palloseuralle 4–0, ja täten pietarsaarelaiset jatkavat ensi kaudella myös Ykkösessä. FF Jaro voitti kaudella 2022 Ykköscupin, jonka finaalissa se otteli TPS:ää vastaan. Finaaliottelu päättyi Jaron vierasvoittoon lukemin 2-1.

 

VPS:n alkukausi on toistaiseksi koostunut Liigacupista ja kahdesta harjoitusottelusta. Liigacupissa VPS saavutti yhden voiton, pelasi kolme tasapeliä ja kärsi yhden tappion. Divisioonajoukkueita vastaan pelatuissa kahdessa harjoitusottelussa VPS on saavuttanut kaksi voittoa, eikä ole päästänyt ainuttakaan maalia.

 

VPS:n valmentaja Henri Sillanpää kommentoi KPV-peliä seuraavasti:

- Viime pelistä jäi hyvät fiilikset. Ottelun alkupuolella sopeutuminen vastustajan peliin vei hieman aikaa, mutta pelimme parani sen jälkeen huomattavasti. Saimme prässipeliämme parannettua, ja se toimi suhteellisen hyvin. Myös prässipelin ansioista saimme tehdyt maalit aikaiseksi. Nollapeliin voi olla tyytyväinen. Pallollista pelaamista ja murtautumisvaiheen peliä joudumme vielä harjoittamaan.

 

Sillanpää kokee Jaro-pelin olevan hyvää harjoitusta ennen Veikkausliigan alkua.

- Olemme pitäneet muutamia valmistavia harjoituksia Jaro-peliä varten. Olosuhteet olivat harjoituksissa tiistaina haastavat huonon sään vuoksi. Vastustajaa, sekä omaa prässipeliä ja pelin avaamista olemme käyneet läpi. Pelistä tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen, ja koska kyseessä on derby-ottelu Jaroa vastaan, sen tulisi sytyttää jokaisen pelaajan liekin, motivoi Sillanpää.

 

VPS:llä on pitkä treenikausi takana, ja Veikkausliigan alkuun on noin viikko aikaa. Joukkue on saanut lisättyä kokoonpanoon taitavia pelaajia, jotka tuovat tärkeää lisäarvoa kentälle. Joukkue valmistautuu Jaro-pelin jälkeen kauden avaukseen.

- Aika menee nopeasti. Joukkue on ollut hyvin rakennettu, ja olemme saaneet lisättyä viimeiset palaset kokoonpanoon. Haasteita treenikaudella on tuonut pelaajien loukkaantumiset ja sairastelut, joista on seurannut kokoonpanojen kierrättämistä. Joukkueemme on oltava valmiina Veikkausliigan alkuun. Olemme tehneet hyvin töitä, ja lähdemme kauteen luottavaisin mielin, Sillanpää kertoo.

 

VPS:n kapteenistoon kuuluva Mikko Pitkänen antoi myös näkemyksensä KPV-ottelusta, sekä valmistautumisesta viimeiseen harjoitusotteluun ja kauden avaukseen.

- KPV-ottelu oli kaikin puolin ehjä peli meiltä. Reagoimme pelin sisällä hyvin vastustajan ryhmitykseen ja pidimme vastustajan pois maalipaikoilta. Tarvitsemme lisää tehokkuutta jatkossa. Ottelu Jaroa vastaan on viimeinen harjoitusottelumme ennen kauden avausta, joten peli on meille tärkeä. Kentällä haluamme toteuttaa treenattuja osa-alueita ja nopeutta oman pelin suhteen. Hyökkäyskolmanneksen ratkaisuja olemme harjoitelleet paljon, ja toivomme sen näkyvän kentällä. Joukkue alkaa olla valmiina liigan avausotteluun, ja joukkueellamme on hyvä vire päällä, kapteeni Pitkänen toteaa. 

 

FF Jaro-ottelu pelataan keskiviikkona 29.3. Lemonsoft Stadionilla kelli 19:00. Ottelu ei ole striimattavissa, mutta peliin on ilmainen pääsy, joten tule paikan päälle kannustamaan VPS voittoon!

 

 

VPS – FF Jaro

 

Harjoitusottelu

 

Lemonsoft Stadion, Vaasa

 

29.3.2023. klo 19:00

Tervetuloa Vepsuun Peter Godly Michael!
Otteluraportti: VPS - KPV | Harjoitusottelu
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio