Otteluraportti: VPS - OTP | Suomen Cup

otpraportti

VPS eteni Suomen Cupissa jatkoon, kun OTP saapui Raidan vieraaksi Lemonsoft Stadionille. Viidennen kierroksen Cup-ottelu päättyi Vepsun voittoon lukemin 3–1.

 

VPS aloitti ottelun vahvalla dominoinnilla, ja avausmaali nähtiin jo kolmannella peliminuutilla. Upean kuvion päätteeksi Samu Alanko keskitti pallon vasemmalta laidalta keskelle boksiin, josta Steven Morrissey pääsi vartioimattomana niittaamaan pallon verkkoon. Hetki avausmaalin jälkeen VPS oli onnistua jälleen, kun Samu Alanko pääsi laukomaan vartioimattomana boksista. Kova laukaus kuitenkin meni ohi maalin.

 

VPS sai runsaasti maalipaikkoja ensimmäisellä puoliajalla, mutta vaasalaiset eivät onnistuneet laukomaan palloa verkkoon asti. Joukkue pyrki etenemään laitojen kautta keskittämällä maalialueelle, mutta palloa ei kyetty ohjaamaan maaliin. Vepsu kärsi myös turhista pallonmenetyksistä sekä huolimattomuusvirheistä, joista OTP pääsi purkamaan VPS:n hyökkäyksiä. Raidan peli passivoitui ensimmäisen jakson loppupuolella, jolloin OTP sai enemmän otetta omasta pallollisesta pelistään. Oululaiset eivät kuitenkaan kyenneet murtautumaan VPS:n puolustuslinjan selustaan. Tauolle siirryttiin Vepsun 1–0 johtoasemassa.

 

Toinen puoliaika alkoi tasaisilla otteilla, kun OTP pääsi murtautumaan hyökkäysalueelleen. 55 minuutilla OTP toi pelin tasoihin, kun joukkue eteni vastahyökkäyksestä kohti VPS:n maalialuetta. Daniel Säily pääsi laukomaan vapaapotkun erinomaiselta etäisyydeltä, kun VPS rikkoi OTP:ta boksin ulkoreunan ulottuvilla. Säily laukoi pallon kohti maalia vartioinutta Jonathan Viscosia, jonka torjunnasta pallo harmittavasti kimposi maalin oikeaan alanurkkaan.

 

VPS sai peliin uutta draivia, kun joukkue suoritti pelaajavaihtoja viimeisen puolen tunnin aikana. 70 minuutilla vaasalaiset olivat siirtyä ottelussa 2–1 johtoon, kun Teemu Hytönen pääsi ohjaamaan päällään pallon maalille Sebastian Strandvallin antamasta kulmasta, jonka kuitenkin OTP:n puolustuslinja siivosi pois maaliviivalta. Tilannetta seurasi VPS:n hurja paine hyökkäysalueella, kun Peter Michael eteni boksiin oikealta laidalta, ja pyrki tarjoilemaan pallon loistopaikkaan takatolpalle vartioimattomaan maaliin. Jälkitilanteesta Sebastian Strandvall syötti upeasti Michaelin keskeltä läpi, joka laukoi avopaikasta pallon oikeaan alakulmaan.

 

Vain hetki edellisen jälkeen, Teemu Hytönen sinetöi ottelun loppulukemat 3–1, kun Jesper Engström antoi vasemmalta laidalta upean ja erittäin tarkan keskityksen maalialueelle. Kärppänä paikalla ollut Hytönen pääsi ohjaamaan pallon maaliin suoraan syötöstä, ja tuuletti maalia nostamalla molemmat kätensä kattoon. Vepsu sai vielä lukuisia maalipaikkoja pelin loppupuolella, mutta enempää maaleja ottelussa ei nähty. Vaasalaiset etenevät voiton myötä Suomen Cupin kuudennelle kierrokselle.

 

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorelan mukaan joukkueen on oltava tehokkaampi hyökkäysalueella. Raita lähtee kuitenkin kohti seuraavaa ottelua luottavaisin mielin.

- Teimme tarvittavan. 3–1 lukemat riittävät jatkoon, ja tietysti Suomen Cupissa ainoa millä on merkitystä. Olimme hyviä viimeisen puolen tunnin aikana, ja saimme aikaan hyviä hyökkäyksiä, joista pystyimme tekemään pari ratkaisevaa maalia. Ensimmäisen tunnin aikana meidän on kyettävä olemaan tehokkaampia.

- Luottavaisin mielin kohti lauantain ottelua. Kova matsihan siitä tulee, se on ihan selvä. Niin kuin tietysti jokainen peli tässä sarjassa onkin. Todella tiukkaa on, mutta jokainen pelimme on mahdollistanut sen, että meillä on mahdollisuus pärjätä. Meidän on käännettävä hyvät suorituksemme siihen, että saamme tulosta aikaiseksi, Nuorela toteaa.

 

VPS kohtaa seuraavassa ottelussaan KTP:n vieraskentällä. Lauantaina 3.6. pelattava ottelu on katsottavissa Ruutu+ palvelusta. Ottelu alkaa kello 17:00!

 

VPS – OTP 3-1

 

1–0 Steven Morrissey 3’

1–1 Daniel Säily 56’

2–1 Peter Michael 72’

3–1 Teemu Hytönen 77’

 

 

VPS Kokoonpano:

 

15 Jonathan Viscosi

2 Josep Nuorela

5 Mikko Pitkänen <- 80’

8 Sebastian Strandvall

10 Steven Morrissey <- 64’

16 Teemu Hytönen

20 Tyler Reid <- 65’

25 Samuel Lindeman

33 Akoon Kuek <- 65’

34 Antti-Ville Räisänen

77 Samu Alanko <- 74’

 

 

Vaihtopelaajat:

 

1 Teppo Marttinen

4 Jesper Engström -> 65’

13 Baba Mensah -> 80’

14 Peter Michael -> 64’

21 Prosper Ahiabu -> 65’

30 Joonas Vahtera -> 74’

44 Evgeniy Bashkirov

Roni Hudd on valittu U18-poikien mukaan Baltic Cup...
Otteluennakko: VPS - OTP | Suomen Cup
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio