Reportti: VPS palaa Kajaanista kotiin voiton kanssa

20200822-VPS---MP-0766 Kuva: Samppa Toivonen

Neljässä edellisessä ottelussaan Vepsu kohtasi vain pohjalaisjoukkueita, mutta tänään Vepsun matka jatkui Kainuuseen, jossa vastustajana odotteli paikallinen AC Kajaani.

Ottelun alla Raita sai pari huonompaa uutista, sillä Rasmus Leislahti joutui jäämään pois maajoukkuekiireiden takia, eikä myöskään Honar Abdi ollut kunnossa lähtemään Kajaanin-reissulle. Siitä huolimatta VPS pääsi otteluun ennakkosuosikkina, sillä vaikka ACK oli vielä aloittanut kautensa kelvollisesti, oli se luisunut sitä lähemmäs putoamisviivaa mitä pitemmälle kausi oli edennyt.

Kokonaisuudessaan peli oli poikkeuksellisen kaksijakoinen. Ensimmäisellä puoliajalla VPS vei ja Kajaani hölkkäili perässä. Kovin lukuisia maalipaikkoja ei pelissä nähty, mutta kun VPS niille muutaman kerran pääsi, oli se myös tehokas. Ensimmäinen maali syntyi Samu Alangon vasemman laidan 16. minuutin murtautumisesta. Tavalliseen tapaansa läpi ottelun vaarallinen Alanko pelasi matalan keskityksen maalin eteen, eikä siellä odotellut Eetu Rissanen erehtynyt, vaan pisti pallon maaliin kolmatta kertaa tällä kaudella.

Johtoasemassa Vepsu jatkoi pallon hallintaa, eikä aneeminen Kajaani pystynyt oikein minkäänlaiseen hyökkäyspeliin. Tosin Arttu Nuutisen 20. minuutin vetopaikkaa lukuun ottamatta ei VPS:kään päässyt varsinaisille maalipaikoille ennen minuuttia 41, jolloin Sebastian Strandvall pääsi virittelemään vapariaan aivan boksin kulmalta. Ottelun selostajakin epäili, ettei Strandvall uskaltaisi niin huonosta paikasta laukoa, mutta Seba oli toista mieltä ja pyssytti pallon tarkasti takakulmaan.

Näin peli oli 0-2 ja VPS saattoi pitkästä aikaa mennä puoliajalla koppiin turvallisen oloisessa johdossa. Myös toinen puoliaika alkoi VPS-paineella, kun Samba Sillah pääsi avopaikalle lähes suoraan aloituksesta, mutta vaasalaisen veto suuntautui ohi. Heti perään Alanko pääsi itse nokikkain Kajaani-vahti Kaksan kanssa, mutta tämä otti hienon torjunnan.

Vasta tämän jälkeen kotijoukkue vaikutti vihdoin havahtuvan siihen, että kentällä oli peli, ja muuttui kuin kokonaan toiseksi joukkueeksi. Pääherättäjänä toimi Kajaanin vasen puolustaja Chiharu Kato, joka pyssytti ensin 25 metristä pelottavan laukauksen ylärimaan, ja jatkoi heti perään painetta lataamalla pari vetoa kohti VPS-maalia. Sitten vielä hyökkääjä Bibaku pääsi yrittämään hyvältä paikalta, mutta maalivahti Tuomas Pöyhönen hoiti tilanteet kuitenkin mallikelpoisesti, eikä kavennusmaalia syntynyt.

Koko toisen puoliajan peli jatkui aktiivisena ja aaltoilevana päästä päähän. Vepsulta maalipaikoille pääsivät Alanko ja kentälle vaihdosta tullut Momodou Sarr pariinkin otteeseen, mutta viimeistely ei ollut yhtä hyvää kuin ensimmäisellä puoliajalla. Kajaani puolestaan ahdisteli VPS-maalia nopeilla hyökkäyksillään, mutta Pöyhönen oli koko ajan skarppina. Ehkä vaarallisimmassa tilanteessa maalivahti otti tuplatorjunnan torjuttuaan ensin Bibakun läpiajon. Riparipalloon pääsi vielä kiinni Kajaanin Hussein Mohamed, mutta kun hän ei saanut aikaiseksi kunnon vetoa, ehti VPS-puolustus hätiin ja Pöyhönen lopulta hanskansa pallon ympärille.

Kun ottelun lopussa Pöyhönen tuli hienosti vastaan ja torjui vielä Zolamesonkin yrityksen puolittaisesta läpiajosta, päättyi peli lukemiin 0-2 ja maalivahti pääsi juhlimaan muun joukkueen kanssa ansaittua nollapeliä ja kolmea pistettä. Myös VPS:n päävalmentaja Christian Sund oli joukkueen otteisiin tyytyväinen.

- Varsinkin ensimmäiset 45 minuuttia olivat erittäin hyvät, ja näytimme, että olemme kehittyneet joukkuepelaamisessa. Toinenkin 45-minuuttinen aloitettiin hyvin ja olisi voitu tappaa peli eka minuutilla, mutta sitten päästimme heitä mukaan vähän liikaa. "Tumppi" (Pöyhönen) otti onneksi ne pallot, mitkä pitikin ottaa. Mutta tyytyväinen pelaajien esitykseen, Sund kertoo.

Ottelutahti on ollut tiivis, joten viikon ottelutauko on tervetullut. Kuvioita KTP-ottelua varten on hyvä lähteä hiomaan voitto taskussa. 

- Meillä oli ennen AC Oulu-peliä hyvä vaihe, mutta sitten tuli pari huonompia ottelua. Nyt taas rakennettiin hyviä pelejä Jaroa ja Kajaania vastaan, ja tämän voiton jälkeen pyrimme nousemaan taas seuraavalle tasolle. Olemme varmasti kaikki taas latautuneita KTP-ottelua varten, Sund kommentoi.

AC Kajaani 0-2 VPS

16' 0-1 Rissanen

41' 0-2 Strandvall

VPS tänään, VPS idag: Pöyhönen - Nuutinen, Koskimaa, Lo Giudice, Garrett - Puro, Laatikainen (Addai 68'), Strandvall - Sillah (57' Sarr), Rissanen (Morrissey 68'), Alanko

Syötä teksti tähän...

VPS on pyytänyt lupaa siirtää lauantain KTP-ottelu...
Ennakko: VPS vierailee Kajaanissa - "Tavoitteena o...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio