Ennakko: VPS lähtee voittamaan sarjajumboa

20200715-VPS---MuSa-0581 Kuva: Samppa Toivonen

 HUOM! / OBS! Ennakkoliput VPS:n seuraavaksi pelattavaan kotiotteluun ovat myynnissä verkkokaupassamme koko kauden ajan!

Huomenna VPS kohtaa SJK Akatemian Ykkösen kauden viidennessä ottelussaan. Peli alkaa Elisa Stadionilla kello 18:30. VPS:n oma kausi on alkanut hivenen alta odotusten. Kasassa on viisi pistettä yhden voiton, kahden tasapelin ja viime viikonloppuna Oulussa tulleen yhden tappion jälkeen. Tänä perjantaina on kasvojen pesun paikka, kun Vaasaan tulee vieraaksi sarjajumbo SJK Akatemia.

Viime vuodet SJK on panostanut paljon junioritoimintaansa. Yksi sen näkyvimmistä osista on jalkapallolukio, jonka avulla seura on onnistunut houkuttelemaan Seinäjoelle nuoria lahjakkuuksia ympäri Suomea. Viime kaudella investoinnit alkoivat kantaa hedelmää myös kentän puolella, kun SJK:n kakkosjoukkue SJK Akatemia pelasi Kakkosen pohjoislohkossa. Alkukaudesta Jani Uotinen johdatti joukkueen voitosta voittoon, ja lahjakas seinäjokelaisryhmä hävisi ensimmäistä kertaa vasta elokuussa, Uotisen jo lähdettyä KPV:n valmentajaksi. Akatemia voitti Kakkosen lohkonsa ylivoimaisesti ja nousi suoraan Ykköseen.

Uotisen paikan otti irlantilainen Tommy Dunne, joka vaikutti ensimmäistä kertaa seinäjokelaisessa jalkapallossa jo ennen SJK:n perustamista: hän pelasi ja valmensi TP-Seinäjoessa muutaman vuoden ajan 2000-luvun lopulla. Sen jälkeen Dunne palasi vuosiksi kotimaahansa ja ehti valmentaa pariin kertaan myös Irlannin pääsarjassa, kunnes viime vuonna kutsu kävi takaisin Seinäjoelle.

Dunnen haasteena tänä vuonna on lahjakas, mutta Ykkösen temmossa kokematon seinäjokelaisryhmä. Kyyti on ollut alkukaudesta kylmää, sillä pisteitä Akatemia on saanut neljästä ottelusta nolla kappaletta, nollalla tehdyllä maalilla. Vieraissa se onnistui haastamaan AC Oulun häviten vain 1-0, mutta kolmesta kotiottelustaan Akatemian saldo on kurja, ja se on hävinnyt ne kaikki maalierolla 0-8.

Joukkueen kokenein pelaaja on 25-vuotias Joona Lautamaja, jolla on vyöllään liigapelejä sekä KuPSista että SJK:sta, ja jonka tämän kauden roolina seurassa on pelata Ykköstä. Mukana ovat myös lupaavat juniorimaajoukkuepelaajat Joel Laitinen ja Omar Adawi, ja edustuksen kirjoilla olevaa VIFK-kasvatti Jeremiah Strengiä on peluutettu myös Akatemian puolella. Muitakin Vaasasta tuttuja pelaajia seurasta löytyy: viime vuonna Akatemiassa vielä pelannut Daniel Håkans on noussut edustuksen pelaavaan kokoonpanoon eikä Vaasan reissulle taida lähteä, mutta Vepsussa pari vuotta loukkaantumisista kärsinyt Aatu Kujanpää saattaa joukkueen mukana ollakin.

VPS:n oma viimeisin esitys AC Oulua vastaan oli hyvä ensimmäiset 45 minuuttia, mutta toisella puoliajalla loppuivat jalat. Se jätti VPS:n päävalmentaja Christian Sundin suuhun kaksijakoisen maun.

- Oulu-pelissä puolustuspeli oli hyvää ainakin ensimmäiset 45 minuuttia. Ehkä loimme myös vaarallisemmat maalipaikat. Siihen me olimme tyytyväisiä, mutta sitten he pääsivät tekemään 1-0. Meidän olisi pitänyt yrittää nostaa peliämme, mutta se ei käynyt niin organisoidusti kuin mitä me halusimme. He loivat paikkoja erikoistilanteista, mutta me emme pystyneet luomaan niin hyvin tilanteita kuin olisi pitänyt, Sund manaa.

Sund tietää joukkueen tärkeimmät kehityskohteet, mikä on hänen mielestään positiivinen asia.

- Suurimmat kehityskohteet ovat meidän oma pallollinen peli ja se, miten luomme maalintekopaikkoja. Positiivista on, että tiedämme, mitä korjata, Sund muistuttaa.

Talven Suomen Cupin avausottelussa SJK Akatemia päihitti Vepsun lukemin 1-0 Fennia Areenalla. Dunne kommentoi SJK Akatemian ennakossa, että hän ei anna valtavasti painoarvoa talven ottelulle, vaan kesän pelit ovat erilaisia. Siltikään Sund ei ole hallissa tapahtunutta nöyryytystä unohtanut.

- Meidän fiilikset ovat "revenge". Totta kai me kotikentällä haluamme nyt, että pisteet jäävät kotiin. Varmasti olemme tosi latautuneita, Sund lupaa.

Steven Morrissey on päässyt palaamaan pelikentillä. Suomen Cupista periytynyttä kolmen ottelun pelikieltoaan kauden alussa kärsinyt jamaikalaishyökkääjä oli tänään itsevarmalla tuulella.

- Olen iloinen päästyäni vihdoin pelaamaan. AC Oulu -ottelun tulos oli huono, mutta esityksemme ei. Jos me jatkamme samaan malliin, saamme myös hyviä tuloksia. SJK:n voittaminen on minulle aina suuri nautinto riippumatta siitä, onko kyseessä akatemiajoukkue. Kyseessä on silti sama seura, joten erityisesti kotiottelussa on tärkeää ottaa heiltä kolme pistettä. Ja minulla on normaalistikin tapana tehdä seinäjokelaisia vastaan maaleja, Morrissey naurahtaa.

Poissaolot: Samba Sillah sekä pitkäaikaisemmat potilaat Augustin Irumva, Benjamin Hiekkanen ja Miika Niemi

Sisäänkäynnit jokaiseen avoinna olevaan katsomolohkoon on merkitty yllä olevaan kuvaan. Tarkempi otteluinfo ja koronarajoitusten vaikutuksesta järjestelyihin löytyy tästä linkistä: https://vepsu.fi/ottelut/otteluinfo

Muistattehan, että vaikka VPS tekee kaikkensa turvallisen ottelutapahtuman järjestämiseksi, niin katsomoon tullaan omalla riskillä. Koronariskin vuoksi joudumme suosittelemaan riskiryhmissä oleville katsojille oman harkinnan käyttämistä ja vapaaehtoista pois jäämistä heinäkuun otteluista.

Stadionille saa tulla vain koronaviruksesta oireettomana. Koronaoireisten (kuume, yskä, ripuli, hengenahdistus, lihaskivut, pahoinvointi) saapuminen stadionille on ehdottomasti kielletty!

VPS pahoittelee ottelutapahtumaa koskevia rajoituksia, pyytää kaikkia stadionille saapuvia pitämään itsenäisesti turvavälejä muihin katsojiin ja toivoo katsojilta ymmärrystä vaikeassa tilanteessa. Rajoitusten noudattamisessa on kysymys kaikkien turvallisuudesta.

Elokuussa ja myöhemmin pelattavista otteluista tulee myöhemmin erillinen ohjeistuksensa.

 OSTA LIPUT TÄSTÄ LINKISTÄ: https://www.seamchip.fi/vepsu/

Toivomme, että ostatte irtoliput verkkokaupastamme jo etukäteen, jotta voimme lipunmyynnissä minimoida tarpeettomat kontaktit. Tervetuloa Elisa Stadionille!

Raportti: Vaikeuksien kautta voittoon - SJK Akatem...
Ian Garrett sopimukseen Vepsun kanssa
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio