VPS-hemsida2

Recent Videos

VEIKKAUSLIIGA: VPS – TPS | ENNAKKO

Runkosarjan kotimatsit alkavat loppua kesken ja toiseksi viimeisenä kotimatsina runkosarjassa kohdataan TPS Turusta. Nousijajoukkue on tehnyt vaikutuksen päävalmentaja Jussi Nuorelaan.

TPS on pelannut ennakkoluulottomasti kuluvan kauden ja taistelee tosissaan paikasta Mestaruusarjaan. Turkulaisilta uupuu vielä vierasvoitto tältä kaudelta ja nälkää ottaa ensimmäinen voitto vieraissa varmasti on.

– TPS on selkeästi yksi kauden onnistujista, nousijajoukkueena pelaa vahvaa ja tasaista kautta, Jussi peilaa menneitä kuukausia TPS:n osalta.
– Tilastovoitot aina silloin tällöin kolkuttelee, mutta ei me sitä haluta heille antaa.

Palloseura taistelee parhaista mahdollisista lähtökohdista Mestaruussarjaan, eikä paikka ylempään loppusarjaan ole vielä varma eli siinäkin on tekemistä.

– Tosi mielenkiintoinen tilanne, jos oikein muistan niin kahdeksalla joukkueella on mahdollisuus päästä Mestaruussarjaan – tai jäädä ulos, Jussi sanoo merkitsevästi.
– Toisilla on vain voitettavaa ja toisilla vain hävittävää. En silti koe meillä olevan minkäänlaista painetilaa päällä tällä hetkellä.

Kauden käännekohdissa Palloseura luottaa omaan tekemiseen ja koeteltuun pelitapaan.

– Isossa kuvassa meidän pelaaminen ei ole muuttunut mitenkään – eikä ole tarkoitus muuttua, Jussi kertoo.
– Se mitä haetaan, on kaiken paraneminen kauden edetessä. Sitä on viime aikoina näkynyt matseissa.

VPS – TPS perjantaina 14. elokuuta Lemonsoft stadionilla klo. 18.00. Stadikan ovet (ja Mökön Mutka) auki 16.00 ja matsin jälkeen jatkot Mökön Mutkassa. Jatkoilla viihteestä vastaa Wetokoukku. Hanki lippusi viimeistään nyt täältä!

Recap

Veikkausliiga 2026

Lemonsoft Stadion, Vaasa

VPS
TPS
Preview

Matsiliput

Otteluennakko

Kohtaamme perjantaina 14. elokuuta TPS:n Turusta Lemonsoft stadionilla Veikkausliigan runkosajan matsissa..

Kickoff

Matsin kickoff on 18.00.

Mistä näen matsin jos en pääse paikalle?

Ruutu+ näyttää kaikki Veikkausliigan ottelut. Tilaa oma Ruutusi!

Venue

Lemonsoft Stadion, Vaasa