Maxwell Oduro, 19, Vaasan Palloseuraan
VPS on kiinnittänyt Maxwell Oduron. Oduro on 19-vuotias ghanalainen keskikenttäpelaaja, jonka kanssa VPS on solminut mahdollisen option käytön jälkeen yhteensä kolmivuotisen pelaajasopimuksen. Siirto on ollut pitkä ja sitä on viety kärsivällisesti maaliin.
Oduro löytyi uuden pelaajatarkkailuun liittyvän yhteistyön kautta. Urheilujohtaja Tommi Pikkarainen pitää ensimmäisen saapujan odotuksia maltillisina ja haluaa antaa nuorella pelaajalle aikaa.
– On liian aikaista asettaa erilaisia aikatavoitetta näin nuorelle, ensimmäistä kertaa Euroopassa pelaavalle pelaajalle, Tommi kertoo.
– Ensivaikutelma harjoituksissa on ollut positiivinen ja lupaava.
Suoraan Veikkausliigaan Oduron ei ole tarkoitus kävellä, vaan pidempi totuttelu Suomeen ja peliin täällä on piirrelty suunnitelmaan.
– Maxwell vaikuttaa ominaisuuksiltaan sopivalta meidän pelitapaamme, mutta annetaan hänelle nyt aikaa sopeutua ja tottua elämään Vaasassa, Tommi kertoo tulokkaasta.
– Ensimmäiset minuutit Raidassa hänelle tulevat Akatemiassa, todennäköisesti jo tulevana viikonloppuna.
