Synkkä ilta Hietalahdessa – FC Haka voitti eurolopputurnauksen finaalin ensimmäisen osaottelun numeroin 0–3

VPS ja FC Haka kohtasivat keskiviikkoiltana Lemonsoft Stadionilla eurolopputurnauksen finaalin merkeissä. Haka aloitti vahvasti ja oli tauolla jo 0–3 johdossa Lee Erwinin kolmella maalilla. Toinen jakso oli tasaisempi, mutta maaleja ei enää nähty, joten sunnuntain toiseen osaotteluun lähdetään Hakan 3–0 johdossa.

 

Vierasjoukkue Haka aloitti pelin pirteästi ja ensimmäinen huippupaikka nähtiin jo ensimmäisillä peliminuuteilla, kun Logan Rogersonin matala keskitys tavoitti maalille nousseen Elias Mastokankaan. VPS:n maalivahti Oskari Forsman kuitenkin torjui tilanteen. Avausmaali nähtiin kuitenkin heti tämän jälkeen. Rogerson lähetti jälleen keskityksen oikealta laidalta, ja Veikkausliigan maalipörssiä johtava Lee Erwin puski pallon maaliin.

 

VPS:n ottelun ensimmäinen maalipaikka nähtiin kymmenennen peliminuutin paikkeilla, kun Tyler Reidin ja Tete Yengin komean yhteispelin jälkeen Reid pääsi levittämään pallon rangaistusalueen toiselle laidalle Luis Carlos Murillolle. Murillon laukaus kuitenkin blokattiin ja tuloksena oli kulmapotku.

 

Haka kävi lähellä 2–0 osumaa 20. peliminuutin paikkeilla. Asialla olivat jälleen Erwin ja Rogers. Tällä kertaa Erwin keskitti maalille, mutta VPS:n onneksi Rogersonin jatko nousi yli maalin. Hieman tämän jälkeen Haka kuitenkin sai toisen maalinsa, ja maalista vastuussa olivat jälleen samat pelaajat. Rogerson pelasi pallon päätyrajan tuntumasta rangaistusalueen toiseen kulmaan Erwinille, joka sijoitti pallon VPS:n verkkoon.

 

Haka siirtyi jo 3–0 johtoon ensimmäisen puoliskon lopulla. Oliver Whyte kaadettiin Vepsun rangaistusalueella, jonka seurauksena pallo vietiin pilkulle. Erwin iski rangaistuspotkusta hattutemppunsa täyteen, ja tauolle lähdettiin vierasjoukkueen 3–0 johdossa.

 

Toinen jakso ei ollut yhtä tapahtumarikas kuin ensimmäinen, eikä huippuvaarallisia maalipaikkoja nähty yhtä montaa kuin ensimmäisellä jaksolla. VPS kuitenkin paransi omia otteitaan toisella jaksolla ja molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa.

 

VPS sai vielä aivan ottelun lopussa hakea tärkeää kavennusmaalia ylivoimalla, kun Jude Arthur otti toisen keltaisen kortin ja joutui täten poistumaan kentältä. VPS sai loppuottelun ajan hyvin painetta Hakan päätyyn ja vaarallisia tilanteitakin nähtiin, mutta Haka onnistui kuitenkin pitämään oman maalinsa puhtaana. Ottelun lopputulos oli täten vierasjoukkueen 0–3 voitto.

 

- Haka oli ensimmäisellä jaksolla tosi hyvä, ja he tulivat peliin terävällä jalalla. Olimme sen kanssa vaikeuksissa, ja Hakan nopeat hyökkääjät olivat koko ajan meille ongelma. Peli ratkesi periaatteessa meidän puolustuspelaamiseemme tänään, VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela kertoo.

 

- Toinen jakso oli meiltä tasapainoisempi esitys, ja saimme omat hyvät paikkamme. Toki oli siinä Hakallakin pari aika hyvää vastahyökkäystä, mistä he olisivat voineet tehdä enemmänkin maaleja. Tänään olisi voinut tulla aika paljon enemmänkin maaleja. On tietysti huono juttu, että emme saaneet tehtyä tänään yhtäkään. Noista paikoista olisi pitänyt tehdä se vähintäänkin yksi maali. Olisi aika erilainen juttu lähteä sunnuntain otteluun kahden maalin takaa-ajoasemasta kolmen sijaan, Nuorela jatkaa.

 

- Puolessa välissä ollaan, ja tietysti lähdemme vielä taistelemaan. Tässä on vielä 90 minuuttia aikaa. Se vaatii sen, että teemme Valkeakoskella ensimmäisen maalin. Sanoin pelaajillekin kopissa, että tehdään Valkeakoskella ensimmäinen maali, niin olemme pelissä mukana. Mutta helppoa siitä ei tule, Nuorela päättää.

 

Vaikka VPS:n lähtökohdat sunnuntain toiseen osaotteluun eivät ole aivan parhaat, ei europaikka ole vielä ratkennut. VPS on tällä kaudella hakenut useaan otteeseen murskavoittoja vieraskentiltä, joten kaikki on vielä mahdollista sunnuntaina. Eurolopputurnauksen finaalin toinen osaottelu pelataan Valkeakoskella sunnuntaina 30. lokakuuta kello 15.00 alkaen.

 

VPS – FC Haka 0–3 (0–3)

5’ Lee Erwin 0–1

28’ Lee Erwin 0–2

43’ Lee Erwin 0–3

 

VPS Kokoonpano:

1 Oskari Forsman

4 Jesper Engström

5 Mikko Pitkänen

13 Luis Carlos Murillo <- 46’

14 Tete Yengi

17 Kalle Multanen <- 60’

20 Tyler Reid

21 Prosper Ahiabu <- 89’

23 Miika Niemi

25 Samuel Lindeman <- 74’

30 Joonas Vahtera <- 46’

 

Vaihtopelaajat:

22 Joonas Immonen

2 Josep Nuorela

9 Riku Jääskä -> 60’

10 Steven Morrissey -> 89’

28 Roni Hudd -> 46’

34 Antti-Ville Räisänen -> 74’

77 Samu Alanko -> 46’

 

VPS pelaa huomenna europaikasta Valkeakoskella!
Eurolopputurnauksen finaalit alkavat huomenna Lemo...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio