Vepsulaisia valittu jälleen U17-maajoukkueen mukaan!

1080x1350-3

Suomen U17-maajoukkue kohtaa Islannin helmikuun ja maaliskuun vaihteessa kahteen otteeseen ennen varsinaisia EM-jatkokarsintoja. Joukkueen kokoonpanoa tähdittää myös jälleen muutama lupaava VPS-juniori.

 

VPS:n B-junioreista maalivahti Eino Ehrnrooth sekä hyökkääjä Kalle Huhta ovat valittu joukkueen kokoonpanoon otteluita varten. Myös puolustaja Aleksi Effati on valittu B-junioreista U17-maajoukkueen täydennysmiehistöön.

 

Suomen U17-maajoukkue ottelee ensimmäisen ottelunsa Islantia vastaan 28.2. Eerikkilän jalkapallohallissa kello 18:00, ja toisen ottelunsa Myyrmäen jalkapallostadionilla 1.3. kello 13:00. 

Jatka lukemista

Testipelaaja Amadou Camara palaa Norjaan

Njo1Ni_Q

Vepsussa testijaksolla ollut hyökkääjä Amadou Camara palaa takaisin Norjan pääsarjaan Sarpsborg 08:n riveihin. Malilaishyökkääjän testijaksosta ei syntynyt pelaajasopimusta ainakaan toistaiseksi.

 

Camara pelasi Vepsussa kahden viikon mittaisella testijaksollaan kaksi ottelua, joissa malilaishyökkääjä teki yhden maalin. Ottelut olivat Camaralta henkilökohtaisella tasolla hyviä, ja Vepsun testijaksolainen kykeni luomaan hyviä maalipaikkoja omalla panoksellaan.

 

VPS:n urheilujohtaja Petri Vuorinen kertoo Camaran paluun Norjaan olleen seuralta enemmänkin taktisesta näkökulmasta tehty päätös.

Jatka lukemista

Pelaamme lauantaina VEO Areenalla. Tule mukaamme!

1920x1080-3

VPS otteli viime kierroksella KuPSia vastaan vieraissa, ja nyt Raidan suunta vie kohti Vaasan VEO Areenalla pelattavaa AC Oulu-matsia!

 

VPS kohtaa lauantaina 17.2. AC Oulun Liigacupin jännittävällä neljännellä kierroksella kello 18:00. Kolmen Liigacup-ottelun jälkeen Vepsulla on sarjataulukossa kolme pistettä. Onnistuuko VPS katkaisemaan lauantain ottelun myötä kahden ottelun mittaisen tappioputkensa?

 

Osta lippusi jo tänään osoitteesta www.lippu.fi!

Jatka lukemista

Otteluraportti: KuPS - VPS | Liigacup

5MJoUzOQ

KuPS toimi torstaina tylynä isäntänä Raidalle, kun keltapaidat jättivät Vepsun nuolemaan näppejään Kuopiossa. Ottelu päättyi lopulta isäntien pysäyttävään 5-0 voittoon Lippumäen hallissa.

 

Ensimmäinen puoliaika oli vaasalaisille tuskallinen. Peli alkoi Vepsun näkökulmasta tylysti, kun KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba iski ottelun avausmaalin jo toisella peliminuutilla lähietäisyydeltä. Seuraavaa maalia saatiin odottaa vain 10 minuuttia, kun KuPS siirtyi ottelussa jo 2-0 johtoon Axel Widjeskogin vapaapotkusta.

 

KuPS aggressiivinen prässipeli vaikeutti VPS:n pelinrakentelua, jonka seurauksena vieraat eivät päässeet pallolliseen peliinsä kiinni. Vepsun ahdinko kasvoi entisestään Arttu Heinosen viedessä kotijoukkueen jo kolmen maalin karkumatkalle, kun Antti-Ville Räisäsen rike boksin sisällä oikeutti pallon pilkulle. Ensimmäisen jakson kaikki maalit nähtiin ensimmäisen 20 minuutin aikana, joka oli Vepsulle kuin kylmä suihku.

Jatka lukemista

Otteluennakko: KuPS - VPS | Liigacup

5MJoUzOQ

VPS:n Liigacup-taipale jatkuu jälleen tulevana torstaina, kun Raita matkaa Kuopioon kohtaamaan KuPSin. VPS pyrkii palaamaan KuPS-ottelun kautta takaisin voittojen tielle viime kierroksen tappion jälkeen.

 

Liigacupin viime kierros oli VPS:lle haastava. Raita kohtasi vieraskentällä Ilveksen, jonka kova prässipeli sekä laadukas pelinrakentelu tuotti Vepsulle vaikeuksia. Ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen 3-1 voittoon Tampereen Pirkkahallissa.

 

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela näki Ilves-ottelussa hyviä asioita, vaikka tuloksellisesti peli oli Raidalle vaikea. Selkeitä pelin kehityskohteita Nuorelan mukaan myös löytyy.

Jatka lukemista

100 vuotta Vepsua - Liitythän mukaan juhliimme?

20230929-vps---fc-inter-124_20240207-090925_1

Onko parempaa fiilistä, kuin nauttia Vepsun jalkapallosta yhdessä? Meidän mielestämme ei! Nautitaanhan tästä fiiliksestä myös ensi kaudella.

 

Osta kausikorttisi jo nyt, ja varmista paikkasi Vepsun kotimatseihin myös ensi kaudeksi.

 

Kausikortit ovat ostettavissa Vepsun toimistolta sekä nettisivuiltamme.

Jatka lukemista

Huomenna taas pelataan!

v0-1GeNA

Raita otteli viime lauantaina Ilvestä vastaan Tampereella. Nyt tulevana torstaina VPS suuntaa kohti Kuopiota!

 

Muista suunnata katseesi torstaina Ruutuun kello 15:00, kun VPS kohtaa vieraskentällä KuPSin Liigacupin kolmannella kierroksella!

 

KuPS - VPS

Jatka lukemista

Otteluraportti: Ilves - VPS | Liigacup

E_l4NmjQ

VPS pelasi toisen ottelunsa Liigacupissa Tampereen Pirkkahallissa, kun se kohtasi vieraskentällä Ilveksen. Uudistunut Ilves oli tällä kertaa Vepsua vahvempi, ja ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen 3-1 voittoon.

 

Ensimmäinen puoliaika alkoi vahvalla Ilveksen hallinnalla. Kotijoukkueen vahva prässipeli osoittautui Vepsulle haastavaksi, ja tamperelaiset katkoivatkin vaasalaisten oman pään syöttöjä kovalla tahdilla. Ilves siirtyi ottelussa jo 1-0 johtoon vain vartin jälkeen, kun suoraviivainen hyökkäys eteni Vepsun selustaan, jonka päätteeksi Roope Riski sai laittaa pallon lähes tyhjään maaliin takatolpalta. Ilves pyrki usein hyödyntämään hyökkäyksissään kentän vasenta laitaa luoden vaarallisia hyökkäyksiä boksin sisälle. Tulostaululle muutettiin 2-0 lukemat vain kuusi minuuttia ensimmäisen osuman jälkeen, kun Vepsun oman pään harhasyöttö kostautui Santeri Haaralan riistäessä pallon ja niittamalla pallon boksin ulkoreunalta maaliin ohi Rasmus Leislahden. 

 

Mitä pidemmälle avausjakso eteni, sitä paremmin Vepsu pääsi kuitenkin takaisin peliin mukaan. Raidan ensimmäisen puoliajan parhaista paikoista vastasi testijaksolla Vepsussa oleva Amadou Camara, joka pääsi ensin yrittämään vapaasti maalintekoa loistavan Juho Hyvärisen hyökkäyspään katkon seurauksena. Seuraavasta paikastaan Camara ei epäonnistunut, kun Antonio Almenin keskialueen pallonriisto ohjautui boksin ulkoreunalle malilaishyökkääjän jalkaan ja pian verkon perukoille. Tauolle siirryttiin Ilveksen 2-1 johdossa.

Jatka lukemista

Otteluennakko: Ilves - VPS | Liigacup

E_l4NmjQ

Liigacupin toinen kierros käynnistyy tulevana lauantaina, kun VPS matkaa Tampereelle kohtaamaan uudistuneen Ilveksen. VPS matkaa kohti Ilves-ottelua voitetun avauskierroksen ottelun jälkeen.

 

Vepsu aloitti Liigacupin upeasti voittamalla derbyvastustajansa SJK:n lukemin 2-1. Vuoden ensimmäinen taistelu Pohjanmaan herruudesta ratkesi vaasalaisille vaiherikkaan ottelun jälkeen, ja maalinteossa Raidalta avauskierroksella onnistuivat Josep Nuorela sekä Samu Alanko. 

 

VPS:n valmentaja Henri Sillanpää näki SJK-ottelussa paljon hyvää, vaikka Raidalla onkin vielä pitkä matka edessään kehityksen suhteen.

Jatka lukemista

Savio ei jatka Vepsussa

Unknown2

Brasilialaistaituri Savio ei jatka Vepsussa kaudella 2024. Seura ja pelaaja ovat purkaneet sopimuksen yhteisymmärryksessä.

 

Hyökkääjänä pelaava Savio pelasi viime kaudella Vepsun paidassa neljä Liigacup-ottelua, kaksi Suomen Cupin ottelua sekä yhteensä 22 ottelua Veikkausliigassa. Maalinteossa Savio onnistui viime liigakaudella kolme kertaa. Savio saapui VPS:n riveihin alkuvuodesta 2023 HIFKissä vietetyn edellisen kauden jälkeen. Brasilialaispelaaja jatkaa uraansa Iranissa.

 

VPS:n urheilujohtaja Petri Vuorinen kertoo tilanteen antavan seuralle mahdollisuuden uudenlaisiin sekä erilaisiin vaihtoehtoihin hyökkäypään pelaamiseen.

Jatka lukemista

Liigacupin toinen kierros kutsuu!

VPS:n jännittävä Liigacup-taipale jatkuu tulevana lauantaina, kun Raita matkaa Tampereelle kohtaamaan Ilveksen!

 

Ottelu pelataan lauantaina 3.2. kello 14:45 Tampereen uudella Tammelan Stadionilla säävarauksella.

 

VPS otti Liigacupin ensimmäisellä kierroksella tärkeät kolme pistettä SJK:ta vastaan, mutta miten käy Tampereella? Muista katsoa ottelu suorana Ruutu+ palvelusta!🔥

Jatka lukemista

Otteluraportti: VPS - SJK | Liigacup

8ta6W9gA

Vuoden ensimmäinen taistelu Pohjanmaan herruudesta käytiin Vaasan VEO Areenalla, kun VPS ja SJK kohtasivat Liigacupin avauskierroksella. Vauhdikas ja tunnerikas peli päättyi vaasalaisten onneksi lopulta kotijoukkueen voittoon lukemin 2-1.

 

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli vauhdikas, ja peli eteni intensiivisesti päästä päähän. Molemmat joukkueet prässäsivät aktiivisesti, ja peli pysyi pitkään tasalukemissa. Lukemat muutettiin tulostaululle vasta ensimmäisen nelivitosen jälkeisellä lisäajalla, kun Josep Nuorela pääsi niittaamaan boksissa pomppineen pallon SJK:n verkkoon vieden Raidan 1-0 johtoon juuri ennen taukoa. 

 

Toisella puoliajalla SJK sai otetta pelistä, ja vieraat onnistuivat luomaan vaarallisia hyökkäyksiä VPS:n päätyyn. Ottelun seuraavan maalin iski kuitenkin VPS, kun Samu Alangon laukaus painui SJK-maalin oikeaan alanurkkaan Juho Hyvärisen tarjoilusta. Kotijoukkueen hymy hyytyi kuitenkin juhlinnan jälkeen hyvinkin nopeasti, kun pallo painui pian omaan maaliin Valentin Roman Gascin upean viimeistelyn seurauksena vain minuutti Raidan 2-0 johtomaalin jälkeen. 

Jatka lukemista

Otteluennakko: VPS - SJK | Liigacup

8ta6W9gA

Liigacup 2024 käynnistyy VPS:n osalta tulevana lauantaina, kun Raita saa vieraakseen derbyvastustajansa SJK:n Vaasan VEO Areenalle.

 

Vepsulle Liigacupin SJK-peli on joukkueelle vasta vuoden toinen ottelu. VPS pelasi viime ottelunsa Seinäjoen Wallsport Areenalla SJK Akatemiaa vastaan, jonka isäntäjoukkue vei niukin lukemin 1-0. Vepsulla ottelun tavoitteena oli peluuttaa mahdollisimman paljon pelaajia, ja suunnitelman mukaisesti kukaan ei pelannut täyttä 90 minuuttia. 

 

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela kertoo SJK Akatemia-harjoituspelin olleen tärkeä harjoitusottelu joukkueelle ennen Liigacupin aloitusta.

Jatka lukemista

VPS jatkaa toimiaan epäasiallisen käytöksen ehkäisemiseksi

4SqdJlyg

Lemonsoft Stadionin ylin ravintolakerros täyttyi keskiviikko-iltana organisaation toimihenkilöistä, jotka kävivät koulutuksen ohessa avointa keskustelua häirinnän ja muun epäasiallisen käytöksen tunnusmerkeistä sekä niihin reagoimisesta. Seuran toimihenkilöille ja työntekijöille koulutus oli pakollinen.

 

Seura sai vieraakseen Vaasan Danfossin HR Generalistin Heidi Saarisen, joka luennoi häirinnän ja muun epäasiallisen käytöksen piirteistä, vaikutuksista sekä henkilöstön toimintavelvollisuuksista. Saarisen luennolla tarkasteltiin mm. toimintamalleja, joilla pyritään reagoimaan työssä tapahtuvaan epäasialliseen käytökseen.

 

Koulutuksen tavoitteena oli lisätä ymmärrystä, minkälainen käyttäytyminen on epäasiallista kohtelua, ja miten siihen tulee puuttua. Tarpeen tullen lainsäädäntö toimii ohjaavana tekijänä epäasiallisen kohtelun selvittelyssä sekä eri toimijoiden vastuissa työpaikoilla.

Jatka lukemista

Oletteko valmiita Liigacupin aloitukseen? Me olemme!

IMG_9979

Liigacup käynnistyy tulevana lauantaina 27.1. Vaasassa, kun VPS kohtaa derbyvastustajansa SJK:n VEO Areenalla kello 18:00.

 

Pohjanmaan herruudesta kilpaillaan tulevalla kaudella useampia kertoja, mutta kuka vie vuoden ensimmäisen kohtaamisen? Tule paikalle ottamaan selvää!

 

HUOM! Otteluun on rajattu katsojamäärä. Ensimmäiset 450 paikalle saapunutta pääsevät nauttimaan 100-vuotisen seuramme ensimmäistä Liigacup-ottelua alkukauden taipaleella.

Jatka lukemista

Otteluraportti: SJK Akatemia - VPS | Harjoitusottelu

Vuoden ensimmäinen ottelu päättyi VPS.n osalta pettymykseen SJK Akatemian voittaessa Raidan kotonaan lukemin 1-0.

 

Ensimmäinen puoliaika oli Vepsun hallintaa, ja joukkue loikin hyviä hyökkäyksiä pitkin nelivitosta. Tehokkuus ja tasapaino hyökkäyksistä jäi kuitenkin puuttumaan, jonka seurauksena SJK Akatemia sai luotua vaarallisia vastahyökkäyksiä Vepsun päähän. Molemmissa päissä nähtiin vaarallisia tilanteita, mutta tauolle siirryttiin silti 0-0 tasalukemissa.

 

Vepsu teki heti toisen puoliajan alkuun runsaasti vaihtoja, ja tuoreet jalat toivat joukkueelle lisää energiaa. Raita loi jälleen hyviä maalipaikkoja, mutta se ei kuitenkaan valitettavasti näkynyt tulostaululla. Peli oli selvästi Vepsun hallintaa 70 minuutille asti, kunnes joukkue suoritti viimeiset vaihtonsa. Viimeisten 20 minuutin aikana pelin rytmi muuttui, ja Vepsun peli hajosi. Pian SJK Akatemia sai luotua vaarallisen hyökkäyksen, josta Eemeli Honkola niittasi pallon verkkoon. Ottelu päättyi lopulta isäntien 1-0 voittolukemiin.

Jatka lukemista

Otteluennakko: SJK Akatemia - VPS | Harjoitusottelu

2PpF7IGA

VPS palaa tositoimien pariin, kun joukkue pelaa vuoden ensimmäisen pelinsä harjoitusottelussa SJK Akatemiaa vastaan.

 

Päävalmentaja Jussi Nuorela kertoo vuoden alkaneen hyvin, ja joukkue on harjoitellut ahkerasti talvisissa olosuhteissa.

- Vuosi on alkanut kivasti. Talvi on parhaillaan aika ankara, ja mutta olemme harjoitelleet viimeiset pari viikkoa sisällä hyvissä olosuhteissa. 

 

Jatka lukemista

Peter Michael siirtyy Romaniaan

XTkx3x2g

Veikkausliigan vuoden pelaajaksi 2023 valittu Peter Michael siirtyy Romaniaan CFR Clujiin. VPS käytti viime syyskuussa Michaelin sopimukseen kuuluneen vuoden mittaisen option, jonka seurauksena seura saa siirrosta merkittävän korvauksen. Osapuolten sopimuksen mukaisesti molemmat seurat tiedottivat asiasta samanaikaisesti.

 

Michael oli viime kaudella Vepsun suurimpia tähtiä sijoittuen Veikkausliigan maalipörssissä toiseksi 17 osumallaan, sekä voittaen lukuisia henkilökohtaisia palkintoja, kuten esim. vuoden hyökkääjän palkinnon. Michael valittiin kuluneella kaudella kuukauden pelaajaksi neljä kertaa peräkkäin, ja otti nimiinsä Veikkausliigan ennätyksen tekemällä maalin kymmenessä ottelussa peräkkäin. Michael saapui viime kauden alla Vepsuun Norjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavasta IL Grorudista. 

 

Michael etenee urallaan uusia haasteita kohti, mutta aikoo vaalia muistojaan Vaasasta ja Vepsusta.

Jatka lukemista

Veikkausliigan avauskierroksella jotain poikkeuksellista ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella !

1920x1080-1

Veikkausliigakausi 2024 käynnistyy pääsiäisen jälkeisenä lauantaina 6.4. täydellä ottelukierroksella. 

 

Runkosarjan otteluohjelma kauden 2024 on nyt valmistunut ja julkaistu. Heti avauskierroksella ohjelmassa havisevat historian lehdet. Tällä vuosituhannella edellisvuoden mestari ja hopeamitalisti eivät ole kohdanneet koskaan ensimmäisellä kierroksella. Nyt näin käy ja KuPS–HJK -herkkupalan lisäksi merkittävää historiaa kirjoitetaan avauskierroksella myös Tampereella, kun Ilves kohtaa FC Lahden upealla uudella Tammelan stadionilla. 

 

Otteluohjelmaa laadittaessa on pyritty entistäkin mielenkiintoisempaan katsojakokemukseen kokonaisvaltaisesti. 

Jatka lukemista

VPS:n nuoret lupaukset tähdittävät U17-maajoukkuevalintoja!

1080x1080

Suomen U17-maajoukkueen vahvuuteen on valittu jälleen Vepsun edustajia, kun joukkue matkaa tammikuun lopulla Lissaboniin ottelemaan Portugalia vastaan kahteen otteeseen.

 

U17-maajoukkueeseen on valittu VPS B-junioreista jopa kolme pelaajaa varsinaisen joukkueen vahvuuteen, sekä yksi varapelaajaksi. Maalivahti Eino Ehrnrooth, laitapuolustaja Aleksi Effati sekä laitahyökkääjä Kalle Huhta vahvistavat joukkuetta VPS:n edustajina, kun taas keskikenttäpelaaja Veeti Mäntymäki on varalla täydentävänä pelaajana. Kyseiset maajoukkuevalinnat osoittavat laadukkaan junioritoiminnan tuloksia. Huhta on alunperin Kiiston kasvatti, kun taas Ehrnrooth, Effati ja Mäntymäki ovat VPS:n kasvatteja.

 

Nuoret VPS-lupaukset ovat innoissaan kutsuistaan:

Jatka lukemista
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio