Vaasan Palloseura vapauttaa Janne Lindbergin tehtävästään välittömästi

N7gEeqiA

Vaasan Palloseura on vapauttanut Janne Lindbergin tehtävästään. Lindbergin tehtävät VPS Oy:ssä ja VPS Junioreissa päättyvät välittömästi.  

 

Viime päivinä ilmenneiden uusien tietojen ja niiden perusteella tehtyjen selvitysten valossa tehtävässä jatkamiselle ei enää ole edellytyksiä.   

 

Seura pahoittelee ja pyytää anteeksi tapahtunutta ja siitä aiheutunutta harmia koko seurayhteisöltä, faneilta ja yhteistyökumppaneilta, sekä erityisesti epäasiallisen toiminnan kohteeksi joutuneilta. Seura tulee teettämään tapahtunutta koskevat asianmukaiset selvitykset sekä laatimaan suunnitelman toimintatavoiksi vastaavien tapausten ehkäisemiseksi.

Jatka lukemista

Tutut kasvot tähdittävät jälleen Veikkausliigan kuukauden joukkuetta

g8gLLQMI

Kauden viimeinen Veikkausliigan kuukauden joukkue on viimein valittu. Lokakuun joukkuetta tähdittää jälleen tutut kasvot, kun 3-4-3 muodostelmalla rakennettuun kokonaisuuteen on valittu jopa viisi Vepsu-pelaajaa.

 

Kuukauden pelaajan valinnan ottaa nimiinsä jälleen VPS:n Peter Godly Michael, jolle kyseinen kunnia on jo neljäs peräkkäinen. Kuukauden valmentajan palkinnon vie ansaitusti taas VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela, jolle kyseinen valinta on jo kauden kolmas laatuaan.

 

Moni Vepsu-pelaaja on noussut kuluneen kauden aikana Veikkausliigan eliittiin, joka on myös näkynyt pitkin kautta liigan kuukauden joukkueiden valinnoissa. Vepsu-pelaajista lokakuun joukkueeseen on valittu jälleen maalivahti Teppo Marttinen, puolustaja Juhani Pikkarainen, keskikenttäpelaaja Evgeniy Bashkirov, wingbackin roolissa pelaava Tyler Reid, sekä tietysti joukkueen maalitykki Peter Michael, joka tähdittää joukkueen kolmen hyökkääjän linjaa keskellä. 

Jatka lukemista

Roni Hudd on valittu jälleen mukaan Pikkuhuuhkajien vahvuuteen!

hudd_u21_some_syksy

Nuori VPS-lupaus Roni Hudd on valittu jälleen U21-maajoukkueen mukaan. Hudd matkaa Pikkuhuuhkajien mukana Boråsiin 16.11. Ruotsin vieraaksi, jonka jälkeen joukkue taistelee Turun Veritas Stadionilla EM-karsintaottelussa Armeniaa vastaan 21.11. 

 

Pikkuhuuhkajien remmiin liittyvä Hudd on kiitollinen paikastaan joukkueessa.

- Maajoukkueen mukaan pääseminen on aina iso juttu. Siitä saa myös olla ylpeä, ja matseja odotan aina innolla. Odotan reissua todella paljon, Hudd iloitsee.

 

Jatka lukemista

Vaasan Palloseuran urheilujohtaja on saanut varoituksen epäasiallisesta käytöksestä

Seuran urheilujohtaja on toiminut epäasiallisesti lähettäessään seksuaalisävytteisiä viestejä sekä kommentteja seuran naispuolisille työntekijöille.



Asian tultua seurajohdon tietoon, seura selvitti tapahtunutta ja mm. kuuli asian osapuolia. Lisäksi konsultoitiin seuran ulkopuolisia lakiasiantuntijoita. Tämän perusteella urheilujohtajalle annettiin kirjallinen varoitus epäasiallisesta käytöksestä keväällä 2023. Lakiasiantuntijoiden mukaan varoitus on häirinnän laatu huomioiden, kohtuullinen ja oikea toimenpide, eikä työsuhteen päättämiselle ole laillisia perusteita. Tapauksesta on myös annettu selvitys Palloliitolle kesäkuussa 2023.



Urheilujohtaja pahoittelee toimintaansa ja on pyytänyt anteeksi käytöstään asianosaisilta.
 - Olen todella pahoillani epäasiallisista kommenteistani ja siitä mitä olen toiminnallani aiheuttanut. Ymmärrän, että sanoilla, myös kirjoitettuna, voi satuttaa ihmisiä, eikä tällainen ole hyväksyttävää missään muodossa. Keväällä saamani varoitus oli itselleni iso herätyksen paikka. Pyydän anteeksi toimintaani asianosaisilta ja koko seurayhteisöltä. - Janne Lindberg, urheilujohtaja.

 

Vaasan Palloseura korostaa, että seurassa ei hyväksytä epäasiallista käytöstä missään muodossa. Seuran tavoite on varmistaa turvallinen työympäristö kaikissa olosuhteissa työntekijöillemme. Pyydämme anteeksi, että työntekijämme ovat joutuneet kokemaan tällaista.

Jatka lukemista

Harry Sawyer ei jatka Vepsussa

IMG_9436

Keskikesän australialaisvahvistus Harry Sawyer ei jatka joukkueen vahvuudessa ensi kaudella. Sawyerin sopimukseen sisältynyt optio seuraavasta kaudesta on jätetty käyttämättä yhteisymmärryksessä. Syynä Sawyerin lähdölle ovat australialaishyökkääjän mukaan henkilökohtaiset syyt jalkapallon ulkopuolella. Sawyer pelasi upean kauden Vepsussa ollen tärkeä avainpelaaja joukkueen hyökkäysparissa. 12 pelatussa ottelussa Sawyer keräsi vyölleen 3 maalia ja 4 syöttöä.

 

Sawyer kertoo lähdöstään haikein mielin, ja kiittää seuraa päätöksensä tukemisesta.

- Joudun jättämään seuran henkilökohtaisista ja perheeseeni liittyvistä terveydellisistä syistä. Perheeni tarvitsee tällä hetkellä elämään vakautta, jota en voi täällä tähän hätään saavuttaa. 

- Seura on ollut uskomattoman ymmärtävä sekä arvostava tilanteeni suhteen, ja tukenut minua asian kanssa koko ajan. Tilannetta ei olisi voitu hoitaa paremmin, josta olen erittäin kiitollinen.

Jatka lukemista

VPS pelaa 100-vuotiskaudella UEFA:n Konferenssiliigan karsintaotteluita!

Ne93GADo

VPS:n unelma kävi sunnuntaina toteen, kun se varmisti paikkansa Eurolopputunauksen finaalin voittajana. Voiton myötä VPS astelee ensi kaudella Euroopan porteista läpi, kun joukkue karsii paikastaan UEFA:n Konferenssiliigaan.

 

VPS kohtasi Eurolopputurnauksen finaalissa FC Hongan kaksiosaisessa otteluparissa, jonka Raita voitti yhteismaalein 2-0. VPS taisteli tiensä Eurolopputurnauksen finaaliin myös viime kaudella, mutta silloin tarina päättyi ikävästi FC Hakan ollessa Vepsua parempi yhteismaalein 4-2.

 

Juhlaan on aihetta, sillä VPS viettää myös 100-vuotisjuhlaansa ensi vuonna, ja UEFA:n Konferenssiliigan karsintaottelut pelataan ennennäkemättömän juhlan humussa.

Jatka lukemista

Otteluraportti: VPS - FC Honka | Eurolopputurnauksen finaali

051123_vps-honka_raportti_1920x1080px

VPS kruunattiin ansaitusti Eurolopputurnauksen voittajaksi Vaasan Lemonsoft Stadionilla sateisena sunnuntaina, kun Raita ja FC Honka kohtasivat toisensa finaalin toisessa ratkaisevassa osaottelussa. Voiton myötä Vepsun tie vie Konferenssiliigan karsintaotteluihin seuran 100-vuotisjuhlakaudella.

 

Ensimmäinen puoliaika oli tasainen, mutta VPS piti pelin hyvin kontrollissaan ja sai aikaan Honkaa parempia maalintekopaikkoja. Vepsun maalinteko oli monta kertaa varsin lähellä, mutta huonolaatuinen viimeistely hyökkäyskolmanneksella piti lukemat tasoissa. Vaasalaisyleisö haukkoi henkeään 26 minuutilla hyökkäyskulman jälkitilanteesta, kun Samuel Lindeman laukoi pallon tolppaan lähietäisyydeltä.

 

Ottelun avausmaali nähtiin viimein 44 minuutilla, kun Vepsun Evgeniy Bashkirov pommitti pallon etukulmasta ylänurkkaan ohi Maksim Rudakovin. Vaasalaisyleisö sai nauttia upeasta tunnelmasta, kun tauolle siirryttiin Vepsun ansaitussa 1-0 johdossa. 

Jatka lukemista

Otteluennakko: VPS - FC Honka | Eurolopputurnauksen finaali

T8re1Dj5

Ensi vuodeksi UEFA:n Konferenssiliigan karsintaotteluihin osallistuva joukkue ratkaistaan viimein sunnuntaina Lemonsoft Stadionilla, kun VPS ja FC Honka ottavat mittaa toisistaan kauden viimeisessä ottelussa. VPS etenee kohti sunnuntain kohtaamista 1-0 johdossa.

 

Joukkueet kohtasivat Eurolopputurnauksen finaalin ensimmäisessä osaottelussa viime keskiviikkona Espoossa, josta Raita onnistui taistelemaan itselleen 0-1 voiton. Honka antoi parastaan kotikentällään, mutta Vepsu onnistui lopulta kääntämään ottelun voitokkaaksi pelin viimeisten minuuttien aikana.

 

VPS:n valmentaja Henri Sillanpää toteaa Honka-pelin olleen äärimmäisen tasainen,ja kertoo, kuinka lopputulokseen on oltava tyytyväinen.

Jatka lukemista

Otteluraportti: FC Honka - VPS | Eurolopputurnauksen finaali

UA93FtVQ

Eurolopputurnauksen finaalin ensimmäinen osaottelu päättyi Vepsun näkökulmasta onnellisesti Raidan ottaessa tärkeän 0-1 voiton Tapiolassa. Honka antoi kotikentällään parastaan, mutta kovassa vireessä viilettävä Vepsu onnistui kääntämään pelin voitokkaaksi ottelun viimeisillä minuuteilla. 

 

Peli alkoi tasaisissa merkeissä. VPS eteni hyökkäysalueelle sulavasti, mutta Hongan hyvin organisoidun puolustuksen seurauksena keltamustien boksiin murtautuminen oli Raidalle haastavaa. Honka pyrki etenemään kohti Vepsun päätyä todella vaarallisilla vastahyökkäyksillä, ja ensimmäisen vartin aikana kotijoukkueen avausmaali oli kaksikin kertaa hyvin lähellä. Taidokkaista maalintekopaikoista vastasi Honka-toppari Aldayr Hernandez, jonka saksipotkuyritys sekä voimakas pusku hyökkäyskulmasta eivät kuitenkaan tuottaneet espoolaisille tulosta.

 

Vaikka VPS hallitsi palloa pidempiä jaksoja ensimmäisellä puoliajalla, Honka oli vaarallisempi omissa paikoissaan. Ensimmäisellä jaksolla ei kuitenkaan nähty maaleja, ja täten tauolle siirryttiin 0-0 tasalukemissa.

Jatka lukemista

Viekö tie viimein Eurooppaan?

GxOxTwDs

VPS:n kausi huipentuu viimein Eurolopputurnauksen finaaliin, johon vastaan asettuu espoolainen FC Honka.

 

Kuluneella kaudella jokaisen yllättänyt VPS on tehnyt vuodesta 2023 ikuisesti muistettavan. Alkukauden sukelluksen jälkeinen viidentoista ottelun mittainen tappioton putki toi Vepsulle kauden päätteeksi pronssimitalin, jota koko Vaasa on juhlinut railakkaasti koko lokakuun ajan. VPS:n kausi ei ole kuitenkaan vielä pelattu, vaan kaikki huipentuu viimein Eurolopputurnauksen finaaliotteluun. Panokset ovat suuremmat kuin koskaan, sillä finaalin voittaja kävelee ensi kaudella Euroopan porteista läpi. Onhan UEFA:n Konferenssiliigan karsintaotteluissa pelaaminen jokaisen Veikkausliiga-joukkueen unelma.

 

Peter Godly Michaelin voittomaali HJK:ta vastaan varsinaisen peliajan jälkeisellä lisäajalla ratkaisi pronssimitalin Vaasaan ikonisella tavalla. Päätökseen tuli myös kymmenen vuoden mittainen mitalin odotus, sillä viimeisimmän Vepsun mitalin voitti mm. Sebastian Strandvallin, Henri Sillanpään sekä Steven Morrisseyn tähdittämä Raita vuonna 2013. HJK ei myöskään VPS:n kotivoiton seurauksena päässyt viettämään mestaruusjuhliaan Vaasassa, vaikka lopulta se onnistuikin varmistamaan kultamitalinsa Mestaruussarjan viimeisellä kierroksella maalieron ansiosta. Vaikka pronssin juhlinta on ollut railakasta, VPS:n päävalmentajan Jussi Nuorelan mukaan Raidan tärkein koitos on vasta edessä.

Jatka lukemista

Otteluennakko: FC Honka - VPS | Eurolopputurnauksen finaali

011123_honka-vps_ennakko_1920x1080px

VPS:n kausi huipentuu viimein Eurolopputurnauksen finaaliin, kun Raita kohtaa FC Hongan kaksiosaisessa finaalissa. Otteluparin panokset ovat valtavat, sillä voittaja etenee ensi kaudeksi Europpan porteista läpi. 

 

VPS:n huikea loppukausi Veikkausliigassa puhuu puolestaan: 15 ottelun mittainen tappioton putki ja pronssimitali kaulassa. Suoritus on keneltä tahansa kova, mutta Vepsun alkukauden sukelluksen ja sarjajumbona majailemisen jälkeen saavutus on lähes uskomaton. Joukkue on juhlinut pronssimitaliaan railakkaasti, vaikka pääfokuksena on tietysti saavuttaa europaikka 100-vuotisjuhlakaudelle.

 

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela matkaa joukkueensa kanssa innokkaana Espooseen. Vastaan asettuva Honka on Nuorelan mukaan Vepsulle yksi haastavimmista vastustajista.

Jatka lukemista

Savio jatkaa Vepsussa!

Miehet-UUSI-soppari-www-3

VPS on käyttänyt Savion sopimukseen kuuluvan vuoden mittaisen option seuraavasta kaudesta, joka pitää brasilialaishyökkääjän VPS:n vahvuudessa ainakin kauden 2024 loppuun asti.

 

Vepsun brasilialaistaituri tunnetaan kentällä loistavana pallonsuojaajana, sekä fyysisenä hyökkääjänä, jonka taidokkaat otteet hyökkäysalueella aiheuttavat vastustajalle päänvaivaa. Savio on pelannut kuluneella kaudella Raidassa 20 ottelua, joista 11 peliä avauskentällisessä. Maalinteossa brasilialainen on onnistunut kolmesti, joista kaikki ovat olleet voitto-osumia. 

 

Savio jatkaa Vepsussa iloisin miettein. Vaikka Savio kohtasikin kaudella ajoittain vastoinkäymisiä mm. pienten loukkaantumisten merkeissä, brasilialaistaituri näkee kokonaisuuden olevan onnistunut. Saviolle kauden loppu sekä ensi kausi tietää pelaajan mukaan yhä enemmän töitä. 

Jatka lukemista

VPS:n viikko-ohjelma | Viikko 44

VPS:n kausi huipentuu viimein Eurolopputurnauksen finaaliin!

  

Keskiviikkona pelataan otteluparin ensimmäinen osa, kun VPS matkaa Hongan vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon. Peli vihelletään käyntiin kello 18:00.

  • 1.11. | FC Honka - VPS | 18:00 | Tapiolan urheilupuisto, Espoo | Veikkausliiga

 

Sunnuntaina kausi päättyy, kun Konferenssiliigan karsintaotteluihin pääsevä joukkue ratkaistaan otteluparin toisessa osassa. VPS isännöi Honkaa Lemonsoft Stadionilla kello 16:00 alkaen.

Jatka lukemista

VPS kohtaa Eurolopputurnauksen finaalissa joko FC Hongan tai AC Oulun!

20231008-VPS---HJK-0830

VPS:n vastustaja Eurolopputurnauksen finaaliin ratkaistaan tulevana lauantaina 28. lokakuuta, kun FC Honka ja AC Oulu ottelevat toisiaan vastaan.

 

VPS sekä sen finaalivastustaja ottelevat kaksiosaisessa otteluparissa pääsystä UEFA Konferenssiliigan karsintaotteluihin Euroopan kentille. VPS pelaa ensimmäisen finaaliottelunsa 1.11. vieraskentällä kello 18:00, ja otteluparin lopullinen voittaja ratkaistaan 5.11. kello 16:00 Vaasan Hietalahdessa Lemonsoft Stadionilla. Voittaja etenee jatkoon maalierolla. 

 

Lipunmyynti 5.11. pelattavaan finaaliin on nyt auennut. Varmistathan paikkasi tähän hermoja riipivään otteluun jo hyvissä ajoin! Tervetuloa Lemonsoft Stadionille sunnuntaina 5.11. kello 16:00, ja kannustetaan yhdessä Vepsu Eurooppaan! Liput löytyvät osoitteesta www.lippu.fi

Jatka lukemista

Miika Niemi jatkaa Vepsussa!

Miehet-UUSI-soppari-www-1

VPS on solminut kaksivuotisen sopimuksen puolustaja Miika Niemen kanssa. Täten Niemi jatkaa Raidassa ainakin vuoden 2025 loppuun.

 

Niemi tunnetaan Vaasassa Vepsu-lojaalina pelaajana, jonka työmoraali ja energisyys kentällä puhuvat puolestaan. 29-vuotias Niemi on kerännyt VPS:n huikealla ja voittoisalla kaudella myös henkilökohtaista menestystä, ja VPS-kasvatti valittiinkin mm. Veikkausliigan kuukauden joukkueeseen viime elokuussa.

 

Niemi jatkaa Vepsussa iloisin mielin. Niemen alkukausi oli henkilökohtaisesti haastava loukkaantumisten seurauksena, mutta pelivire löytyi viimein kesän aikana, josta seurasi paljon vastuuta kentällä. 

Jatka lukemista

VPS tähdittää Pallo-Koplan sekä Valioerotuomarikerhon kunniavalintoja kaudella 2023

VPS:n menestyksekäs kausi ei ole jäänyt huomioimatta kauden tähdistökentällisen sekä vuoden herrasmiesten valinnoissa. 

 

Jalkapallotoimittajien yhdistys Pallo-Kopla on valinnut jälleen kauden päätteeksi Veikkausliigan tähdistöjoukkueensa. Koplajoukkueeksi kutsuttu tähdistökentällinen on rakennettu pelipaikoittain, ja mukaan on nimetty myös joukkueen valmentaja sekä taustahenkilö.

 

3-5-2 muodostelmassa pelaavaan joukkueeseen on valittu Vepsusta peräti neljä pelaajaa. Joukkueen puolustukseen Raidasta on valittu Juhani Pikkarainen sekä Tyler Reid, jotka ovat kuluneella kaudella nousseet Veikkausliigan ehdottomaan eliittiin. Sarjan parhaimpiin keskikenttäpelaajiin lukeutuva Evgeniy Bashkirov tähdittää joukkueen hyökkäävän keskikentän paikkaa, ja yleisöäänestyksellä vuoden pelaajaksi valittu Peter Godly Michael toimii joukkueen toisena hyökkääjänä. Myös Koplajoukkueen valmentaja ja taustahenkilö ovat valittu Vepsusta. Koplajoukkueen valmentajana toimii VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela ja Koplajohtajana Raidan kunniajoukkueenjohtaja Jouko ”Takku” Jokinen. Kaikki joukkueeseen valitut saavat palkinnokseen Marttiinin puukot.

Jatka lukemista

Otteluraportti: SJK - VPS | Veikkausliiga

211023_sjk-vps_raportti2

Veikkausliigan Mestaruussarjan viimeinen kierros päättyi Seinäjoella VPS:n osalta railakkaisiin juhliin, kun vaasalaiset kruunattiin Pohjanmaan herroiksi toista kertaa peräkkäin kuluvalla kaudella. Raita kaatoi SJK:n 0-2 vierasvoitolla, jonka jälkeen Vepsu sai nauttia pronssimitaleista kannattajiensa kanssa.

 

Ensimmäinen puoliaika kului pitkälti tasaisissa merkeissä pallonhallinnan suhteen. Vepsun loistavasti organisoitu oman pään puolustaminen sekä laadukas hyökkäyspään pelinrakentelu toi kuitenkin Raidalle parempia maalipaikkoja, eikä SJK päässyt nauttimaan tarpeeksi vaarallisista tonteista ensimmäisellä jaksolla. 

 

Ottelun ensimmäinen maali nähtiin 28 minuutilla vaasalaisten siirtyessä 0-1 johtoon. Hyvän pelinrakentelun jälkeen joukkueen kapteeni Sebastian Strandvall jakoi pallon brasilialaistaiturille Saviolle, jonka upea laukaus painui boksin ulkoreunalta vasempaan takakulmaan ohi Markus Uusitalon. SJK:lla oli myös paikkansa tasoittaa peli ensimmäisen nelivitosen lopulla kahden potentiaalisen hyökkäyksen merkeissä, mutta pallot lipuivat VPS-maalin ohi. Tauolle siirryttiin vieraiden 0-1 johdossa. 

Jatka lukemista

Otteluennakko: SJK - VPS | Veikkausliiga

BFaP-nyg

Veikkausliigan Mestaruussarja tulee tiensä päähän, kun SJK ja VPS ratkaisevat Pohjanmaan herruuden kolmannen kerran kuluvalla kaudella. VPS valmistautuu samanaikaisesti vastaanottamaan pronssimitalit Seinäjoella, ja suuntaa ottelun myötä katseensa eurolopputurnauksen finaalia kohti, jossa Raidalla on suora varmistettu paikka. Kotijoukkue SJK pyrkii myös ottelun myötä valmistautumaan omia eurolopputurnauksen otteluitaan varten.

 

VPS varmisti viime kierroksella pronssimitalin Peter Michaelin laukoessa vaasalaiset 3-2 kotivoittoon HJK:ta vastaan viime hetken upealla maalilla. Päätökseen tuli samalla myös kymmenen vuoden mittainen mitalin odottelu, josta koko Vaasa on saanut nauttia viimeiset kaksi viikkoa.

 

Veikkausliigan Mestaruussarjan viimeisen kierroksen ottelun lähtökohdat ovat SJK:lle ja Vepsulle suhteellisen paineettomat. Molemmat joukkueet ovat varmistaneet jo sijoittumisensa sarjataulukossa VPS:n seisoen kolmantena ja SJK sijaa alempana. Taistelu Pohjanmaan herruudesta on kuitenkin aina latautunut ottelutapahtuma, joka jokaisen on koettava.

Jatka lukemista

Yleisön suosikki: Peter Michael on Veikkausliigan Vuoden pelaaja

mb4nQWCg

Yleisöäänestyksellä valittu Veikkausliigan Vuoden pelaaja-palkinto on osunut oikeaan ja ansaitsevan osoitteeseen. Kaudella 2023 palkinnon vie nimiinsä VPS:n maalitykki Peter Michael, jonka suoritukset kuluneella kaudella ovat puhuneet puolestaan.

 

Yleisö sai antaa äänensä viiden päivän mittaisen äänestyksen merkeissä. Veikkausliigan Instagram-tilillä järjestetty äänestys toteutettiin pareissa, joista eniten ääniä kerännyt pelaaja jatkoi seuraavalle kierrokselle. Äänivyöryjä kerännyt Michael kohtasi äänestyksen finaalissa HJK:n maalitykin Bojan Radulovicin, jonka nigerialaishyökkääjä päihitti upealla 62 prosentin kannatuksella. 

 

Michael on joukkueensa paras maalintekijä 16 osumallaan, joka oikeuttaa Veikkausliigan maalipörssin toiseen sijaan. Äärimmäisen tärkeitä osumia Vepsulle laukonut Michael nousi otsikoihin keskikesällä suoritustensa seurauksena, eikä nigerialaisen vauhti hidastunut enää missään vaiheessa kautta. Michael onnistui maalinteossa loppukaudella kymmenessä peräkkäisessä ottelussa, joka on myös Veikkausliigan uusi ennätys. Kuukauden pelaaja -palkintoja Michael on vienyt kaudella nimiinsä kolme kappaletta peräkkäin. 

Jatka lukemista

Tervetuloa Vaasan Palloseuran pronssimitalijuhliin!

pronssijuhlat_wwwevent

Vaasan tori herää jälleen eloon jalkapallohuuman innoittamana, kun VPS juhlii voitettua pronssimitaliaan tulevana sunnuntaina 22.10. VPS saa pronssin kaulaansa Seinäjoella Veikkausliigan Mestaruussarjan viimeisen ottelun myötä, ja mitalin ohella päätökseen tulee kymmenen vuoden mittainen mitalin odotus Vaasassa.

 

Mitalijuhlat järjestetään Vaasan kauppatorilla VPS:n tähdittäessä ohjelmaa torilavalla. Mitalijuhlilla on luvassa mm. pelaajien haastatteluja, nimikirjoitusten jakoa, yhteiskuvia, arvontaa, sekä Kuningas Pähkinän & Setä Tamun sekä DJ Seben esiintymiset!

 

Ethän nuku mitalijuhlien ohi? Saavu paikalle nauttimaan yhdessä VPS-yhteisön kanssa upeista ja ainutlaatuisista juhlista. Ohjelma alkaa 15:30, ja tapahtuman arvoitu lopetusaika on 17:00.

Jatka lukemista
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio