Tuomas Pöyhönen VPS:n tolppien väliin

Pyhnen1

Vaasan Palloseura on solminut 1+1 -vuotisen sopimuksen maalivahti Tuomas Pöyhösen kanssa. Pöyhönen, 18, on pelannut viime vuodet Klubi 04:n riveissä. Nuori maalivahti on todella tyytyväinen sopimuksen syntymiseen.

- Tosi hyvät fiilikset. Täällä on olosuhteet ja toiminta muutenkin todella hyvällä tasolla, Pöyhönen kommentoi.

183-senttinen maalivahti pelasi juniorina HPS:ssä ja Käpylän Pallossa. C-juniorina Pöyhönen siirtyi HJK:n organisaatioon. Pöyhösellä on reilusti kokemusta miesten peleistä nuoresta iästään huolimatta. Hän pelasi ensimmäisen pelinsä Ykkösessä jo 16-vuotiaana. Maalivahti teki viime vuonna myös debyyttinsä U18 -maajoukkueessa.

- Olen moderni maalivahti. Suurimmat vahvuuteni ovat pelinavaamisessa ja 1 vs 1 -tilanteissa. Olen myös aika nopea, Pöyhönen kertoo vahvuuksistaan.

Pöyhönen harjoitteli VPS:n kanssa jo joulukuussa. Ikävä, 11 tikkiä vaatinut, loukkaantuminen kuitenkin keskeytti silloisen testijakson. Pöyhönen ehti käydä vielä Italiassa näyttämässä taitojaan ennen Vepsuun palaamista.

- Pelattiin pienpelejä ja lähdin kädet edellä hyökkäämään palloon. Hyökkääjä liukui samalla ja kenkä tuli sitten päähän. Sen jälkeen olin viikon treenaamassa Udinesen U19 -joukkueessa. Se oli hyvä kokemus, huomasin pärjääväni myös isoissa piireissä, nuorukainen sanoo.

Pöyhösen torjuntataidot pääsevät testiin lauantaina, kun VPS avaa Suomen Cupin kotiottelulla SJK Akatemiaa vastaan. Maalivahti on valmis ensimmäiseen tosipeliinsä Vepsussa.

- Kyllä tässä on päässyt aika hyvin treenaamaan jengin mukana. Kiva, että tosipelit alkavat. Sitähän me kaikki futarit odotetaan syksyn ja talven aikana. Innolla odotan peliä.

VPS:n maalivahtiosastoa täydennetään vielä lähiaikoina. Pöyhösen mukaan maalivahtien välinen kilpailu on tärkeää kehityksen kannalta.

- Se on aina hyvä, että on kaksi tasaväkistä maalivahtia. Toinen vie toistaan siinä aina eteenpäin.

Päävalmentaja Christian Sundin uskoo Pöyhösen sopivan erinomaisesti VPS:n pelitapaan.

- Tuomas on proaktiivinen maalivahti. Hän lukee tilanteita etukäteen ja sellainen maalivahti on hyvä torjumaan, koska hän on valmis siihen laukaukseen. Tuomas on myös tosi hyvä jalalla ja näkee pelin hyvin. Tärkeintä on kuitenkin, että hän osaa torjua. Kyseessä nuori pelaaja, joka haluaa kehittyä, Sund sanoo uudesta maalivahdistaan.

HANKI KAUSIKORTTISI TÄÄLTÄ

Maalivahti Rasmus Leislahti Raitaan
Oma kasvatti palaa Raitaan – Arttu Nuutinen sopimu...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio