VPS-hemsida2

Recent Videos

Vepsu selvitti tiensä Cupin välieriin rangaistuspotkukilpailun päätteeksi

Keskiviikko-iltana VPS kohtasi KuPS:n taistelussa Suomen Cupin välieräpaikasta. Kuopiossa pelatun puolivälierän ratkaisu venyi aina rangaistuspotkukilpailuun asti, jonka Vepsu vei nimiinsä lopulta 4–5 lukemin. 

Puolivälierän ensimmäiset 20 minuuttia olivat vahvaa KuPS:n hallintaa. Tämän jälkeen pelinkuva tasoittui hieman ja Vepsu pääsi paremmin peliin mukaan. Vaarallisia maalipaikkoja ei kuitenkaan nähty, ja tauolle mentiin 0–0 lukemissa.

Toinen puoliaika oli tasainen. Vepsu sai luotua ottelun parhaat maalipaikkansa 69. minuutin kohdalla, kun Luka Smyth rynnistää vaarallisesti boksiin ja syöttää takaviistoon, mutta pallo ei aivan löydä Yassin Daousia. Hetkeä myöhemmin Miika Niemi löytää keskityksellään Smythin, joka pääsee puskemaan, mutta Johannes Kreidl torjui yrityksen. Maaleja varsinaisella peliajalla ei nähty ja ratkaisu siirtyi rangaistuspotkuille.

Rangaistuspotkukilpailun sankariksi nousi Vepsun maalilla torjunut Mamadou Jalloh, joka torjui kaksi KuPS:n yrityksistä. VPS voitti rangaistuspotkukilpailun lopulta 4–5 lukemin ja selvitti näin tiensä Cupin välieriin.

Tunnelmat ottelun jälkeen

Päävalmentaja Jussi Nuorela tiesi hyvin, millainen pelinkuva tulee olemaan:

– Tiedettiin etukäteen, että joudutaan puolustamaan paljon. KuPS on joukkue, jota vastaan prässiä on todella vaikea saada toimimaan muuten kuin maalipotkuista, koska Kreidl tulee maaliltaan jatkuvasti mukaan peliin ylimääräiseksi pelaajaksi. Siinä ei auta, vaikka menisi mies miestä vastaan prässäämään.

– Tiedettiin siis, että KuPS tulee pitämään palloa, mutta puolustettiin todella kurinalaisesti, sitkeästi ja laadukkaasti. KuPSille ei käytännössä ollut yhtäkään loistavaa maalipaikkaa, vain muutama läheltä piti -tilanne pallon kimpoilun jälkeen, mutta ei yhtään itse rakennettua huippupaikkaa. Väittäisin jopa, että meillä oli ottelun paras paikka Smythin pusku lopussa, Nuorela jatkaa.

Nuorela nosti esiin myös VPS:n viime vuosien Cup-historian, sillä tie Cupissa on aiempina kausina katkennut rangaistuspotkukilpailun jälkeen:

– Joukkueelta kokonaisuudessaan todella kurinalainen ja vahva esitys. Tänään tiedettiin, että tasapelikin voi riittää, ja tällä kertaa se kääntyi meidän eduksi. Kyllä siinä kävi mielessä, että joskus sen rankkarikisan täytyy mennä meillekin – ja onneksi nyt meni. Jätkiltä nähtiin hyviä ja päättäväisiä rankkareita, ja Madulta vielä kaksi tärkeää torjuntaa. Hieno suoritus koko joukkueelta. Täytyy myös myöntää, että pilkkuja harjoiteltiin jo pitkin viikkoa ja oikeastaan koko Cup-taipaleen ajan. Meillä oli hyvä tunne siitä, että pystytään voittamaan rankkarikisa.

Suomen Cupin välierä pelataan kotona 30.6. tai 1.7. Vastassa silloin on FC Inter Turusta. Tulevana lauantaina 13.6. nähdään puolestaan puolivälierien uusinta Veikkausliigan puolella, kun KuPS saapuu vieraaksi Lemonsoft Stadionin uusitulle nurmelle. Kickoff klo 17.00, tervetuloa!