VPS-hemsida2

VPS Kansalliseen Ykköseen

VPS ja F.C. Heimo kohtasivat toisensa nousukarsintojen ratkaisevassa toisessa osassa lauantaina Espoossa. Viikko sitten Vaasassa päädyttiin 2–2 tasapeliin, joten vain voitto merkitsisi suoraa nousua. 

Ottelu sai vauhdikkaan alun F.C. Heimon siirtyessä johtoon 9. minuutilla, kun joukkueen kapteeni Saima Ojala laukoi pallon maaliin boksin reunalta.

Maalin jälkeen peli jatkui päästä päähän aaltoillen ja molemmat maalivahdit pääsivät esittelemään torjuntataitojaan. Ottelun tärkeys näkyi kentällä fyysisenä kamppailuna keskialueella. VPS lähti tauolle yhden maalin perässä, Heimon johtaessa 1–0. 

– Puoliajalla olin pettynyt tulokseen, mutta en joukkueen pelaamiseen. Mielestäni peli oli täysin meidän hallussamme. Heimon maalissa meidän olisi pitänyt sulkea paremmin tilat, mutta emme onnistuneet siinä ja he rokottivat. Puoliajalla puhuimme kopissa, että meidän pitää jaksaa uskoa maalien tulevan, kunhan vain teemme saman duunin mitä teimme jo ensimmäisellä puoliajalla, päävalmentaja Christoffer Kloo kertaa tapahtumia. 

VPS tuli toiselle puoliajalle päättäväisesti, eikä tasoitusta tarvinnut odottaa kauan. 48. minuutilla Alwa Rajala keskitti pallon maalille, jossa Matilda Laakkonen ohjasi pallon ohi F.C. Heimo-vahti Kaisla Lyytikäisen. 

Tunnin kohdalla alkoi tapahtua. Alexandra Wik haastoi oikealta laidalta boksiin ja laukoi, Lyytikäinen torjui ensimmäisen, mutta toinen laukaus oli liikaa. VPS siirtyi 1–2 johtoon. Seuraavaa ei tarvinnut odottaa kauan, kun Malva Björndahl vapautti Wikin läpiajoon. Wik ohitti maaliltaan vastaan tulleen Lyytikäisen ja sijoitti pallon varmasti maaliin. 

Vepsun siirryttyä johtoon Heimolla oli omat paikkansa kaventaa ottelu. Useat yritykset eivät tuottaneet toivottua tulosta kotijoukkueen kannalta.  

Ottelun viimeinen silaus nähtiin 90. minuutilla, kun VPS:n Celine Ingman katkoi Heimon syötön keskiympyrässä. Ingamn syötti vasemmalle Saana Männikölle, joka jatkoi pallon Wikille linjan taakse. Wik osoitti jälleen kylmänviileää päätöksentekokykyään viimeistelemällä hattutemppunsa nostamalla pallon takakulmaan. 

Tappioton kausi sai kruununsa

VPS voitti vakuuttavasti Kakkosen C-lohkon voittamalla kaikki 18 otteluaan. Lohkovoiton jälkeen edessä olivat nousukarsinnat Kansalliseen Ykköseen. Ensinmäisessä vaiheessa vastaan asettui B-lohkon voittaja Ilves/2. Tampereella pelattu yksiosainen ottelu tarjoili todellisen trillerin VPS:n taistellessaan itsensä kahden maalin takaa 2–3 voittoon jatko-ottelussa. 

Karsintojen toisessa osassa vastaan asettui F.C. Heimo, joka oli voittanut oman ensimmäisen vaiheen ottelunsa SJK:ta vastaan 1–0 lukemin. Espoolaiset voittivat A-lohkon ottaen 20 ottelusta 16 voittoa ja 4 tasapeliä. Noususta Ykköseen taistelisivat siis kaksi koko kauden tappiottomassa putkessa olevaa joukkuetta. Tänään VPS pääsi kruunaamaan kautensa nousulla ja F.C. Heimon karsinnat jatkuvat ensi viikolla. 

– Pitkä kausi takana, aloitimme treenit jo viime marraskuussa. Joukkue on laittanut itsensä likoon ja treenannut kovaa. Kauden aikana tehty työ näkyi karsinnoissa – olimme jokaisessa ottelussa parempia toisella puoliajalla, koska me jaksoimme juosta ja taistella. Ei voi olla kuin iloinen, Kloo hehkuttaa. 

– Meidän valmennustiimi on toiminut myös todella hyvin. Täydennämme toisiamme loistavasti. Kim on mahtava ihminen, josta kaikki tykkäävät. Hän luo joukkueeseen fiiliistä omalla energiallaan. Itse olen hieman analyyttisempi niinkuin Magnuskin. Johannes tehnyt hyvää työtä maalivahtien kanssa ja Ville on hoitanut joukkueenjohtajan puolen. 

– Kun kaikki ovat valmiita tekemään töitä ja heitä kiinnostaa, silloin lopputulos voi olla tämä, Kloo kiteyttää. 

VPS pelaa Kansallista Ykköstä kaudella 2027!