VPS-hemsida2

Recent Videos

Finaalipaikka jäi haaveeksi

Hietalahden tiistai-illassa taisteltiin paikasta Suomen Cupin finaaliin. Vepsun hieno Cup-matka sai tänään harmillisen päätöksen, kun FC Inter oli lopulta vahvempi 2–3 lukemin.

VPS sai otteluun vahvan alun, kun ensimmäisen 10 minuutin aikana kotijoukkue kävi lähellä johto-osumaa useampaan otteeseen, mutta tuloksetta. Kotijoukkueen vahvan alun jälkeen FC Inter sai ottelusta paremman otteen ja alkoi pyörittämään peliä.

VPS:lle tuomittiin 45. minuutin kohdalla rangaistuspotku käsivirheestä VAR-tarkistuksen jälkeen. Pallon taakse asettui kapteeni Martti Haukioja, joka ei erehtynyt ja kotiyleisö pääsi juhlimaan johto-osumaa. Tauolle mentiin Vepsun 1–0 johdossa.

Toisen puoliajan alku oli vieraiden. Inter sai 48. minuutilla. vapaapotkun keskiympyrästä, jonka Janne-Pekka Laine nosti Jasse Tuomiselle, joka otti pallon haltuun ja toi vieraat tasoihin.

63. minuutilla Henri Salomaa vei vieraat 1–2 johtoon kaukolaukauksellaan. Vaihdosta sisään tullut Alie Conteh kasvatti vieraiden johtoa 75. minuutilla iskiessään oman puskunsa jälkeisen kakkospallon verkkoihin.

VPS sai ottelun toisen rangaistuspotkunsa 94. minuutilla. Sama mies, Haukioja, asteli pallon taakse toistamiseen ja toi kotijoukkueen maalin päähän. Vepsu haki kiivaasti vielä tasoitusta ja siinä käytiinkin lähellä, kun Olavi Keturin laukaus boksin reunalta osui ylärimaan.

Päävalmentaja Jussi Nuorelan mukaan VPS hävisi ottelun ennen kaikkea omien virheidensä seurauksena:

– Pelillisesti esitys oli kokonaisuutena ihan hyvä. Teimme niitä asioita, joita pitikin, jätkät tekivät niitä hyvin. Pystyttiin erityisesti ensimmäisellä jaksolla puolustamaan aggressiivisesti määrätyissä hetkissä. Interin tasoista joukkuetta vastaan joutuu kuitenkin välillä puolustamaan paljon ja syvältä, mutta selvisimme siitä mielestäni hyvin.

– Kokonaisuutena tämä on kuitenkin iso pettymys. Mielestäni Inter ei voittanut ottelua omalla hyvyydellään, vaan me hävisimme sen itse. Toisella jaksolla päästimme kolme aivan liian helppoa maalia. Erityisesti ensimmäinen maali, johdettiin tauolla ja sitten päästettiin tuollainen maali.

– Voimme syyttää vain itseämme. Kaikki kolme päästettyä maalia olivat enemmän tai vähemmän huonosti puolustettuja meiltä. Interin kolmas maali tuntui ratkaisevalta. Lopussa saimme vielä hyvän kirin aikaan, mutta kahden maalin takaa-ajoasema on todella vaikea nousta enää. Lopussa käytiin vielä lähellä, mutta tasoitus olisi vaatinut jo aika paljon tuuria.

Pelit jatkuvat jo tämän viikon lauantaina Veikkausliigan merkeissä kotona, kun IFK Mariehamn saapuu vieraaksi Hietalahteen. Osta liput otteluun täältä. Kickoff klo 18:00, nähdään matsissa.