VPS taipui SJK:lle Pohjanmaan derbyssä

VPS matkusti lauantai-iltana Seinäjoelle kohtaamaan SJK:n Pohjanmaan derbyn merkeissä. Ottelu eteni pitkälti SJK:n hallinnassa ja päättyi lopulta SJK:n 2–0 voittoon.


SJK otti itselleen pallonhallinnan heti ottelun alusta, mutta VPS onnistui pitämään kotijoukkueen pois vaarallisemmilta paikoilta. Ensimmäinen Vepsun paikka nähtiin, kun ottelua oli pelattu hieman yli kymmenen minuuttia. Tyler Reid pääsi nopeaan vastahyökkäykseen ja pitkän juoksun jälkeen hänet kaadettiin aivan SJK:n rangaistusalueen reunalla. Vapaapotku kuitenkin painui suoraan muuriin. Noin kahdenkymmenen minuutin paikkeilla VPS sai pari peräkkäistäi kulmaa, joista jälkimäisestä Samuel Lindeman jatkoi päällään pallon maalin eteen Kalle Multaselle. Multasen pusku kuitenkin lensi yli maalin.


Kotijoukkue siirtyi 1–0 johtoon 22. peliminuutilla, kun Pyry Hannola pääsi hienosti pelatun vapaapotkukuvion jälkeen laukomaan kohti Vepsun maalia. Pallo otti epäonnekkaan kimmokkeen VPS:n pelaajasta ja pallo päätyi Vepsun verkkoon.


Ensimmäisen jakson lopulla nähtiin vielä pari vaarallista maalipaikkaa. Ensimmäistä kertaa Veikkausliigassa avauskokoonpanossa ollut Roni Hudd laittoi kulmapotkusta hyvän pallon maalille, ja pallo jäi pomppimaan vaarallisen näköisesti maalin edustalle. Lopulta SJK sai kuitenkin pallon pois omalta rangaistusalueeltaan ja säilytti johtoasemansa. Jakson viimeisillä minuuteilla SJK pääsi vielä lähelle 2–0 osumaa, kun Hannola lähetti oikealta laidalta keskityksen kohti Jake Jervisiä, jonka pusku kuitenkin viuhui ohi Vepsun maalista.


– Ensimmäinen jakso meni vähän niin kuin ajattelimmekin. Tiesimme että SJK tulee pitämään paljon palloa ja ylimiehittämään keskikentän, jolloin siihen on vaikeata saada prässi päälle. Meillä ei siinä varsinaisesti ollut mitään hätää, ja pystyimme aika hyvin pitämään SJK:n pois vaarallisilta alueilta ja tonteilta. Siihen nähden se oma maali erikoistilanteesta oli tosi harmillinen, VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela kommentoi.


– Se missä me olimme heikkoja, oli omassa pallollisessa pelaamisessa. Menetimme pallon liian helposti ja nopeasti, joko huonoilla syötöillä tai sillä ettemme olleet henkilökohtaisesti tarpeeksi hyviä pitämään palloa omalla joukkueella silloin kun saimme sen, Nuorela kertoo.


Toinen jakso alkoi Vepsun kannalta katastrofaalisesti. SJK pääsi nopeaan vastahyökkäykseen, jonka seurauksena läpiajoon päässyttä Tuomas Kaukuaa rikottiin aivan Vepsun boksin rajalla, ja VPS:n toppari Juhani Pikkarainen joutui katselemaan punaista korttia. Vapaapotku pelattiin lyhyenä Diego Rojasille, joka sai hyvän laukauksen aikaiseksi, mutta Oskari Forsman venyi komeaan torjuntaan.


– Toisella jaksolla oli katastrofialku, kun siihen tuli punainen kortti tosi nopeasti. Se totta kai vaikeutti peliä. SJK piti paljon palloa jo 11 vastaan 11 vaiheessa, ja yhden miehen vajaalla SJK:n pallonhallinta vain korostui, Nuorela kertoo.


SJK:n 2–0 osuma nähtiin 62. peliminuutin kohdalla. SJK pääsi taidokkaalla rakentelulla Vepsun rangaistusalueelle, mistä Jervis laukoi kohti Vepsun maalia. Forsman torjui ensimmäisen laukauksen, mutta ensimmäisenä kakkospalloon ehti Kaukua, joka viimeisteli maalin.


Loppuottelu eteni SJK:n hallinnassa, ja kotijoukkueelta nähtiinkin lukuisia huippupaikkoja. Toisella jaksolla SJK:lla oli yhdeksän laukausta kohti maalia, mutta Vepsun maalilla loistavaa ottelua pelannut Forsman venyi peräjälkeen upeisiin torjuntoihin.


Pelin lopputuloksena oli SJK:n 2–0 voitto ja täten kaikki kolme pistettä jäivät Seinäjoelle.


Seuraavan viikon sunnuntaina pelataan runkosarjan päätöskierros, kun VPS isännöi Hietalahdessa KuPS:ia. Osta lippusi ennakkoon täältä!


SJK – VPS 2–0 (1–0)

22' Oma maali 1–0

62' Tuomas Kaukua 2–0


VPS Kokoonpano:

1 Oskari Forsman

3 Juhani Pikkarainen

4 Jesper Engström

5 Mikko Pitkänen <- 90'

13 Luis Carlos Murillo <- 61'

17 Kalle Multanen <- 80'

20 Tyler Reid <- 46'

21 Prosper Ahiabu

25 Samuel Lindeman

28 Roni Hudd

34 Antti-Ville Räisänen <- 80'


Vaihtopelaajat:

22 Joonas Immonen

12 Kareem Moses -> 90'

23 Miika Niemi -> 61'

77 Samu Alanko -> 46'

7 Aleksi Pahkasalo

9 Riku Jääskä -> 80'

10 Steven Morrissey -> 80' 

Runkosarjan huipennus Hietalahdessa tänä sunnuntai...
VPS matkaa Seinäjoelle kohtaamaan Pohjanmaan derby...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio