Raportti: VPS jäi SJK Akatemiaa vastaan tasalukemiin

20200617-SJK---VPS-0149 Kuva: Samppa Toivonen

VPS:n Ykkösen kausi jatkui vierasottelulla SJK Akatemiaa vastaan sunnuntaina. Isäntäjoukkue oli sarjajumbona, joten odotuksissa oli, että VPS voittaisi ottelun. Etukäteen oli silti tiedossa, että toisinaan myös SJK Akatemia pystyy erityisesti kotikentällään venymään yllätystuloksiin. Sekä koti- että vierasjoukkueen kannattajaryhmät olivat päässeet paikalle kelpo lukymäärin, mutta muutoin ei VPS:kään aiheuttanut Seinäjoen OmaSP Stadionille minkäänlaista yleisöryntäystä. Kannattajien muutamia hiljaisuutta halkoneita lauluja lukuun ottamatta katsomotunnelma oli jokseenkin unelias.

Aivan pelin alku oli vielä aktiivista jalkapalloa, ja molemmat joukkueet pääsivät parille puolikkaalle maalipaikalle. Ensimmäinen ja oikeastaan koko ensimmäisen puoliajan hyvä maalipaikka syntyi minuutilla 15. Morrisseytä rikottiin maalin edessä, ja pallo vietiin aiheellisesti pilkulle, jolta Strandvall rankaisi varmalla sijoituksella alakulmaan.

Sen jälkeen tuntui, että stadionilla vallinneen tunnelman puute alkoi heijastua myös kentälle. Vasemmalla laidalla Alanko esitteli muutaman kerran aktiivisuuttaan ja harhautuksiaan, mutta yhtä Rissasen paitsiomaalia lukuun ottamatta ei VPS maalipaikoille enää ennen taukoa päässyt. Kotijoukkueen parhaaksi paikaksi jäi Jeremiah Strengin pusku vasemman laidan keskityksestä minuutilla 21, mutta siihen esitti Tuomas Pöyhönen hyvän torjunnan.

Tähän ensimmäisen puoliajan merkittävät tapahtumat jäivätkin. Toiselle puoliajalle peli elävöityi hieman. Jakson alkupuolella Steven Morrissey pääsi vetopaikkaan oikean laidan hyökkäyksestä, mutta vasurikuti hieman boksin ulkopuolelta meni katsomoon. Sitten vahvasti prässännyt SJK Akatemia alkoi päästä niskan päälle. Streng pääsi vasemman laidan matalasta keskityksestä yrittämään maalintekoa hyvästä paikasta, mutta Samuel Mahlamäki Camacho sai vaarallisen yrityksen blokattua kulmapotkuksi.

Pallo pysyi VPS-päädyssä lähes koko seuraavan viisiminuuttisen ajan, ja useat erikoistilanteet olivat uhkailla VPS-maalia, mutta kotijoukkueen viimeistely ei toiminut yhtään. Paine saatiin lopulta purettua, mutta VPS:n pian suorittamat pelaajavaihdot eivät tuoneet peliin positiivista muutosta vaan SJK Akatemia sai pääosin pidettyä otteensa pelistä. Lopulta 84. minuutilla kotijoukkue pääsi yllättämään Vepsun lyhyenä pelatun kulmakuvion jälkeen, jonka päätteeksi Arttu Aromaa puski pallon etukulmasta maaliin.

Tästä VPS sai melkoisen sähköshokin. Lähes suoraan aloituksesta aloitetusta hyökkäyksestä pallo päätyi Samba Sillahin jalkoihin maalipaikassa, mutta ensimmäinen yritys epäonnistui ja Sillahin heti perään yrittämän noston torjui hyvin esiintynyt SJK Akatemia-veskari Mehdi El Moutacim takakulmasta hienolla venytyksellä. Parin minuutin kuluttua Sillah syötti Eetu Puron puoliksi läpiajoon vasemmalle, mutta El Moutacim otti hyvän jalkatorjunnan siitäkin tilanteesta.

Painetta VPS piti yllä aina loppuvihellykseen saakka, mutta lopussa saadut kulmat jäivät laihaksi lohduksi, kun SJK Akatemian maali säilyi puhtaana. Päävalmentaja Christian Sund oli ottelun jälkeen pettynyt.

- Olisi pitänyt voittaa. SJK aiheutti meille vaikeuksia pelaamalla pitkiä palloja meidän puolustuslinjan eteen. Ne prässäsi ylhäältä ja emme pystyneet purkamaan sitä prässiä, ja sen takia pystytty pitempiin hyökkäyksiin toisella jaksolla. Heidän erikoistilanteet olivat vaarallisia ja toki he sitten tekivät maalin kulmapotkusta.

Ensi viikon vierasottelussa Kokkolassa ei Vepsu voi pelata kuten tänään, mikäli se mielii viedä KPV:lta pisteet.

- Halutaan parantaa tästä. Jos halutaan olla kärkijoukkue, pitäisi voittaa tällaiset pelit. SJK Akatemia ei ollut hyvä tänään, mutta ei mekään oltu ollenkaan hyviä. Pitää ehdottomasti parantaa ensi viikolla, Sund summasi. 

SJK Akatemia 1-1 VPS

15' Strandvall 0-1

84' Aromaa 1-1

VPS tänään, VPS idag: Pöyhönen - Abdi (Nuutinen 66'), Lo Giudice, Mahlamäki Camacho, Garrett - Puro, Laatikainen, Strandvall - Rissanen (80' Sillah), Morrissey (70' Sarr), Alanko

Timo Harrista VPS Oy:n hallituksen uusi puheenjoht...
Ennakko: VPS matkaa sarjajumbon vieraaksi Seinäjoe...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio