LIIGACUP: FF Jaro – VPS | ENNAKKO
Kauden ensimmäinen Pohjanmaan derby on ovella, meidän matkatessa naapuriemme vieraaksi Pietarsaareen haastamaan FF Jaroa.
Heti kärkeen valmentaja Henri Sillanpää palaa muistojen tielle tulevaa matsia ennakoidesa. Tellushallin tiiviys ja aito, oikea Pohjanmaan derby saavat konkarinkin innostumaan.
– Jaro-pelit ovat virallisia ja oikeita Pohjanmaan derbyjä, Henkka paaluttaa heti kärkeen.
– Vaikka nyt puhutaan Liigacupin pelistä, molemmat joukkueet haluavat varmasti voittaa lauantaina.
Vepsun valmistautuminen on hankaloitunut pieniin sairastumisiin pitkin viikkoa. Joitain poissaoloja voi näkyä lauantain kohtaamisessa.
– Sairastumisien lisäksi testaamme nyt paljon pelaajia, Henkka kertoo.
– Kokoonpano tulee elämään – pikkuhiljaa rakennetaan ja viedään asioita eteenpäin. Uskon nytkin asioiden etenevän kentällä.
FF Jaro on uusiutunut valmennusta myöden tälle kaudelle. Sillanpää ennakoi joitain muutoksia isäntien pelaamisessa.
– Jaro on varmasti muuttunut jonkin verran valmentajavaihdosten myötä, Henkka analysoi.
– Viime kaudelta on runkoa vielä joukkueessa, eli sen päälle on ollut hyvä lähteä rakentamaan uusia ajatuksia. Videolla on näkynyt jo uuden valmentajan käden jälkeä. Mielenkiintoinen matsi tulossa.
Lisää Henkan ajatuksia videolta!
Recap
Tellushalli, Pietarsaari

FF Jaro

VPS
Matsiliput
Otteluennakko
Kohtaamme lauantaina 14. helmikuuta Liigacupin 4. kierroksen matsissa FF Jaron Pietarsaaren Tellushallissa.
Kickoff
Matsin kickoff on 15.30.
Mistä näen matsin jos en pääse paikalle?
Ruutu+ näyttää kaikki Liigacupin ottelut. Tilaa oma Ruutusi!
Tommin Tärpit - Data kertoo

- Maaliodottama xG oli edelleen viime matsissa meillä liian pieni ja vastustajalla liian suuri – 1.05 – 2.35
- Reagoinnit menettäessämme pallon vielä hitaita
Tilastollinen arvio siitä, kuinka moni maali pitäisi keskimäärin syntyä samanlaisista maalipaikoista historiallisen datan perusteella.










